SAKL-1 24092015

Palikat kuntoon ja kala-ala nousuun

EU:n komissio hyväksyi Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman vuosille 2014-2020 maaliskuussa 2015. Komission edustaja oli toukokuun alussa jopa paikan päällä Helsingissä avaamassa toimintaohjelman. Tavoitteena on tietysti saada kala-ala uuteen nousuun tukemalla yrittäjien investointeja ja alan kehittämistoimia pienellä tai suuremmalla prosenttiosuudella. Nyt tässä sitten on odoteltu, että viranomaiset saavat kaikki palikat paikoilleen, jotta yrittäjät ja […]

DSC 0592

Niukkuutta

Niukkaa kalantuloa keskellä kesää puolitoista kuukautta. Heinäkuun lopussa silakkaa vielä saatiin verkoilla ja vasta nyt lähellä syyskuun puoltaväliä elpyy uudelleen. Muitakaan kaloja ei kehuttavasti ole ollut saaliiksi tämän ennätyspitkän heikon ajan aikana. Rysät kuitenkin saatiin syksypyyntiin laskettua kauniissa säässä. Aivan vastakohta kevään taistelulle tuulien kanssa oli tämä syksyrupeama. Tyvenissä työ oli helppoa ja sujuu kuin […]

DSC 0535

Kesäkalastuksen seisaus

Helle pääsi sittenkin puraisemaan kalastukseen tällekin kesälle. Viime tippaan jäi ja köykäiseksi meni kalantulo. Merivesi on huomattavasti kylmempää kuin viime vuonna elokuussa mutta eipä vaan kala liiku. Verkoilla olen yrittänyt siikaa ja silakkaa. Rysät ovat kaikki ylhäällä ja nyt alkavalla viikolla aletaan niitä taas laskea syksypyyntiin. Korkeapaine asettui päällemme ensi kertaa sitten viime joulukuun, ja […]

Merimetson poikaset Lankoslahti Merikarvia

Viisautta tai jälkiviisautta?

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on lehtitietojen mukaan viime viikolla tutustunut merimetso-ongelmaan Uudessakaupungissa. Ministerin mukaan valmiita ratkaisuja merimetso-ongelmaan ei ole. Niinpä hän ottaa käyttöön Suomen oloissa hyvin tutun menetelmän. Ministeriä ”askarruttavan ongelman ratkaisemiseksi hän aikoo vielä tämän kuun aikana perustaa asiaa pohtivan työ- ja selvitysryhmän” Ylen uutisessa todetaan. Työryhmän asettamisella usein voitetaan aikaa taktisista syistä, […]

DSC 0508

Pörröö

Riesa nimeltä Pörrö iskee kiintopyydyksiin näin elokuulla. Tietojeni mukaan on kyse vieraslajista joka laivojen mukana on saapunut rikastuttamaan luontoamme. Ainakaan aiemmilta vuosikymmeniltä ei ole tällaisesta raportoitu. Leviä kyllä on aina ollut, rihma (esim. ahdinparta) ja punaleviä. Pörrö on täkäläinen nimi tälle pirulaiselle. Lienee sillä ihan oikeakin virallinen nimi mutta pörrö on sille hyvin kuvaava. Pörrö […]

Suomi herää

Maamme Suomi on hiljalleen heräämässä eloon ja jonkinlaiseen toimintaan ylipitkien lomien jälkeen. Täyteen vauhtiin varmaan päästään vasta tämän kuun loppupuolella. Kalarintamalla kesä on mennyt suhteellisen rauhallisesti. Tosin merimetsoista on keskusteltu erityisesti Satakunnassa, mutta myös Saaristomerellä. Silakan puutteestakin on tullut yhteydenottoja. On kysytty miksi ei ole silakkaa tarjolla, vaikka tänä kesänä ei ole kalastuskieltoja. Vastauksena on, […]

DSC 0460

Kesätunnelmia

Lohikiintiö täyttymässä ja kalastus keskeytettiin 24.7. Ammattikalastaja ei saa ottaa saaliiksi lohta mutta muut saavat.  Vain ammattikalasatajien pyynti lopetetaan, vapaa-ajallaan kalastavat saavat jatkaa koska niiden kalastus on erityissuojelussa vaikka pyytävät käytännössä joka toisen lohen maassamme, ei heitä koske kalastuskiellot. Ammattikalastaja ei siis saa ottaa lohta veneeseensä vaikka pyydystäisi sen vapavälinein. Näin massamme toimii tasa-arvo lain […]

image1

Lohikausi loppuu

Tuulisen alkukesän jälkeen Selkämerellä oli kalastuksen kannalta sopivia ilmoja. Siika oli hukassa mutta lohia ui paikoitellen pyydyksiin hyvin. Kausi jäi kuitenkin lyhyeksi. Ministeriö ilmoitti että kalastus keskeytetään 24. heinäkuuta kiintiön täyttymisen uhatessa. Reilu kuukausi siis voitiin Selkämerellä kalastaa lohta. Samalla loppuu kodeissa ja ravintoloissa paikallisen punalihaisen syönti. Merikarvialainen kalastaja Sami Veneranta on tyytyväinen lopulta parantuneisiin […]

image1

Lopultakin!

MMM:n tiedote 14.7.2015: Maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy valmistelemaan merialueen ammattikalastuksen toimijakohtaisten kiintiöiden käyttöönottoa osana laajaa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan kansallista toimeenpanoa koskevaa hallituksen esitystä. Uudistuksen tavoitteena on parantaa ammattikalastuksen kannattavuutta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa vastaavien järjestelmien käyttöönotto on johtanut alan kannattavuuden merkittävään paranemiseen. Lopultakin voisi sanoa. Oli aikakin, että ministeriö ilmoittaa selkeästi kantansa asiaan ja pitkä […]

DSC 0427

Albatrossi

Kalalokki ”Albatrossi joka lepäämättä liitää, se minun sieluni on juuri kukaties. Taivaan sinessä mä saan vapaan mä kiitää………. ”. Mukaillen Junnun laulusta koska en ole samaistunut sen esittäjän kohtaloon vaan aina tuntenut olevani lähinnä se laulun lapsuustoveri joka toteutti unelmaa toisin kuin laulun kertoja. ””tumma puna peitti nenää ja rannalla mä yksin istuin nousuun Auringon […]