Ensi viikolla

Ensi viikolla asialistalla muun muassa: 17.8. MMM:n lausuntopyyntö, HE Euroopan meri- ja kalatalousrahastolaista, viimeinen jättöpäivä 20.-21.8. Pro Kalan hallituksen kesäkokous, Porvoo Viikko 34: Liiton sähköinen viikkotiedote alkaa ilmestyä kesän jälkeen normaaliin tapaan. Tiedotteen voi tilata lähettämällä viestin osoitteeseen sakl@sakl.fi .

Poimintoja vuosien varrelta: 2003

Liiton tämän vuoden toimintakertomuksessa todettiin, että vuotta leimasi viranomaisten päättämättömyys. Ala odotti päätöksiä monista tärkeistä asioista, mutta niitä ei syystä tai toisesta saatu. Liitto mainitsee romutustuen avaamisen, lohenkalastusasetuksen muutoksen ja tuen ns. hyljevarmojen pyydysten hankkimiselle.

Mistä kalan hinta muodostuu?

Kalan kohdalla kuluttajia joskus harmittaa sen korkeana pidetty hinta. Jos vertaa vaikkapa jauhelihan ja kuhafileen kilohintaa, on ero toki suuri. Kalan hinta muodostuu pitkän arvoketjun myötä, ja avaammekin nyt, mistä kaikesta kuluttaja maksaa kalassa.

Suomen merimetson laskentakanta noin 26 000 pesivää paria

Kesällä 2020 merimetsojen pesiä laskettiin noin 25 760 kappaletta Suomen rannikkoalueilla. Pesimäkanta on vaihdellut enää muutamalla prosentilla viiden viime vuoden aikana. Pesämäärien vuotuiset vaihtelut ovat kuitenkin alueellisesti suuria ja merikotkan saalistuksen vaikutus pesintämenestykseen ja yhdyskuntien sijoittumiseen on voimistumassa. Sekä Suomenlahdella että Selkämerellä sijaitsi kolmasosa merimetson pesistä, Saaristomerellä viidennes, Merenkurkussa 12 prosenttia ja Perämerellä viisi prosenttia. […]

Poimintoja vuosien varrelta: 2002

Vuosi 2002 oli alalle vaikea. Silakankalastuksen rajoitukset, jatkuva dioksiinikeskustelu mediassa, viivästyneet hyljevahinkokorvaukset, EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistaminen ja tyytymättömyys ministeriön kalastuspolitiikan linjavetoihin johtivat pessimistisiin asenteisiin alalla.

Rysätyöpaja Jyväskylässä 14.8.

Suomen sisävesiammattikalastajien liitto ry (SSAK) ja Luonnonvarakeskus järjestävät innovaatio-ohjelman (TUKALA) puitteissa rysäkalastuksen kehittämisen työpajan Jyväskylässä 14.8. Työpajan ohjelma liitteenä (PDF). Lähde: SSAK 2.8.2020

Poimintoja vuosien varrelta: 2001

Taivaalle kerääntyi tummia pilviä vuoden 2001 aikana. Kalastusrajoitukset, kalastuskiintiöiden suuret leikkaukset, dioksiinikeskustelu, hylkeensuojelualueiden perustaminen ja hyljevahinkojen korvaamisen viivästyminen uudestaan ja uudestaan olivat synkkiä uutisia alalle.

Poimintoja vuosien varrelta: 2000

2000-luvulle tultaessa liiton toiminnassa alkoi uusi vaihe. Ammattikalastajien määrä laski voimakkaasti ja tämä vaikutti myös liiton jäsenmäärään. Toiminta muuttui kypsemmäksi ja tämä näkyi myös liiton edustajien työssä.

Kutsu: kuulemistilaisuus Porin kalatalousalueen kaupallisille kalastajille

Paikka: Ravintola Suomalainen Klubi, PoriAika: 11. päivä elokuuta kello 12.30–14.30 Kalatalousalueen on laadittava aluettaan koskeva käyttö- ja hoitosuunnitelma, jonka tarkoituksena on turvata alueen kalavarojen kestävä käyttö ja tuotto sekä biologinen monimuotoisuus. Suunnitelmalla muun muassa edistetään kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä (kalastuslaki 35–36 §). Kaupallisen kalastuksen kannalta on tärkeää, että sopivat vesialueet on määritetty kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvaksi, sillä […]