Kalalaskurin innovatiivinen kehitystyö

Erilaisten asioiden laskentatarve on tuttu juttu. Ihmisten liikkumista seurataan automaattilaskimilla, ja mm. jokien nousulohien määrä arvioidaan omalla menetelmällään. Vastaavasti kalastajille olisi tärkeää tietää, onko rysässä saalista ja kuinka paljon, jotta koentamatkat voidaan suunnitella taloudellisesti ja ympäristöä säästäen. Kalojen kulkiessa sisään pyydykseen, umpinaiseen rysään, voisi olettaa olevan helppoa rakentaa laskin, mikä rekisteröi sen ohittavat kalat. Niin […]

Pohjanlahden silakan toimijakohtaiset kalastuskiintiöt voidaan ylittää kymmenellä prosentilla

Maa- ja metsätalousministeriö päätti tänään, että voimassa olevat Pohjanlahden silakan toimijakohtaiset kalastuskiintiöt vuodelle 2021 voidaan ylittää enintään kymmenellä prosentilla. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES antoi 28.5.2021 tieteellisen neuvon, jonka mukaan Pohjanlahden silakan kokonaiskiintiötä (TAC) vuodelle 2021 voidaan nostaa 91 494 – 117 875 tonnin välille. Nykyistä Pohjanlahden silakan 65 018 tonnin TAC:ia voidaan siis korottaa merkittävästi. Esimerkiksi […]

MMM päätti Pohjanlahden silakan lisämääristä 2021

Maa- ja metsätalousministeriö päätti 31.5.2021 seuraavaa: Pohjanlahden silakan lisämäärien purkaminen on sallittu siten, että tällä hetkellä voimassa olevat elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen täytäntöönpanolain 20 §:n perusteella jakamat vuotta 2021 koskevat Pohjanlahden silakan toimijakohtaiset kalastuskiintiöt voidaan ylittää enintään kymmenellä prosentilla. Tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. PDF MMM:n päätös Lähde: MMM 3.6.2021

Kalatalouden säädösmuutoksia

Suomeksi 436/2021 Valtioneuvoston asetus kalastuspäiväkirjaan kirjattavan saalisarvion sallitusta poikkeamasta På svenska 436/2021  Statsrådets förordning om den tillåtna toleransmarginalen för uppskattade fångstmängder som antecknas i fiskeloggboken Lähde: MMM 26.2.2021

Luke tutkii ponttoonirysän koentamenetelmän vaikutusta vapautettavien lohien kuolleisuuteen

Viime kesänä Luonnonvarakeskus (Luke) selvitti Pohjanlahden rannikolla suomalaisten rannikkokalastajien ponttoonirysistä vapautettujen luonnonlohien eloonjääntiä ja vaelluskäyttäytymistä. Pääosa merkityistä lohista oli hyväkuntoisia, mutta jonkin verran havaittiin vaurioita, jotka ovat todennäköisimmin seurausta pyynnistä ja koennasta.  Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan lohen vapautuskuolleisuus riippuu muun muassa rysän koentamenetelmästä – lohet vaurioituvat varsinkin koentakourulla varustetuissa rysissä ja niistä vapautettujen lohien kuolleisuus […]

Valtioneuvoston asetus kalastuspäiväkirjaan kirjattavan saalisarvion sallitusta poikkeamasta

Valtioneuvoston asetus kalastuspäiväkirjaan kirjattavan saalisarvon sallitusta poikkeamasta tulee voimaan 1.6.2021. Asetuksessa säädetään turskan, silakan ja kilohailin kalastuksessa saadun, lajittelemattomana puretun saaliin osalta kalastuspäiväkirjaan kirjattujen saalisarvioiden sallitusta lajikohtaisesta virheestä. Euroopan unionin lainsäädännön mukaan jokaisen kokonaispituudeltaan vähintään 10 metrin pituisen kalastusaluksen päällikön on pidettävä kalastuspäiväkirjaa. Kalastuspäiväkirjassa on jokaisen pyyntimatkan osalta eriteltävä kunkin pyydetyn ja aluksella pidetyn lajin […]

Baltic sea seal and cormorant -hankkeen loppuseminaari

Viimeaikaiseen tapaan järjestettiin Baltic sea seal and cormorant -hankkeen loppuseminaari 26.5. webinaarina. Parituntista tilaisuutta seurasi reilu sata asiasta kiinnostunutta ja sen tarkoituksena oli keskustella projektin tuloksista ja alan tulevaisuudesta. Loppuseminaari liittyy kansainväliseen Itämeren hylje- ja merimetsoprojektiin. Se on laaja kalatalousryhmien välinen ponnistus, jonka tarkoituksena on pelastaa pienimuotoinen rannikkokalastus. Neljätoista kalatalousryhmää Suomesta, Virosta, Ruotsista ja Saksasta ovat […]

ICES julkaisi suosituksensa vuodelle 2022

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES on tänään julkaissut arvionsa Itämeren kalakantojen tilasta ja neuvonantonsa vuoden 2022 kiintiöistä. Alla on lyhyt yhteenveto suosituksista vuodelle 2022. Suluissa EU:n kalastusneuvoston vahvistama kokonaiskiintiö EU:n jäsenmaille vuodelle 2021. Silakka Pohjanlahti (osa-alueet 30-31): enintään 86 729 – 111 714 tonnia, pistearvo 111 345 tonnia (65 018) Silakka keskinen (osa-alueet 25-29+32): vaihteluväli 52 443 – 87 581 […]

Ensi viikolla

Ensi viikolla asialistalla muun muassa: 2.6. EMKVR2021 Suomen toimintaohjelman valmistelutyöryhmän kokous

Mikko Käkelä Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi 1.6.2021 alkaen

Mikko Käkelä on nimitetty Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.6. Viimeksi hän on työskennellyt kansainvälisen ruokapalveluyritys Compass Groupin Suomen toimitusjohtajana. ­Elintarvikeala on juuri nyt suuren mielenkiinnon kohteena. Alalla tapahtuu paljon, kun ruuantuotannolle rakennetaan tulevaisuutta uusilla innovaatioilla ja teknologioilla, joita yritykset vievät eteenpäin. Uudistuville yrityksille avautuu isoja mahdollisuuksia kasvuun myös kansainvälisillä markkinoilla. Suomessa elintarviketeollisuus on huomattava […]