Ontuvaa

Kuvassa näkymä jonka kohtasin myrskyn jälkeen rysällä. Yhdessä möykyssä koko pyydys maa-aitaa lukuunottamatta. Kesän kalastus ei ole mennyt kuin Strömsössä. Pyydyksille vahinkoja aiheutti kesäkuun puolessa välissä ollut myrsky. Rysät kärsi vahinkoja ja eivät olleet pyyntikunnossa juuri kun kalaa olisi liikkunut kovien tuulien jälkeen parhaiten. Yksi rysä jouduttiin kokonaan vetämään ylös, koska sekaantui niin pahasti, ettei ollut […]

Liiton toimisto suljettu

Liiton toimisto suljettuna ajalla 19.7. – 6.8.2021. Tänäkin aikana voitte tarvittaessa lähettää sähköposti- tai tekstiviestejä (WhatsApp). Lähde: SAKL 15.7.2021

Ota kantaa: EMKVR Suomen ohjelman 2021-2027 keskeiset osio

Ota kantaa palvelussa voi 22.8.2021 saakka antaa avointa palautetta Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelman 2021-2027 keskeisistä osista.  Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston uuden ohjelmakauden valmistelut ovat parhaillaan käynnissä. Liitteenä alla löydät ohjelmaluonnoksen, jossa on mukana ohjelman keskeisimmät osiot eli strategia, SWOT-analyysi, jonka perusteella on tunnistettu tarpeet, perustelut valinnoille sekä rahoitettavat toimenpiteet. EU-asetukset määrittelevät raamit, […]

Itämeren norpan metsästystä tehostettava

SAKL lausui 13.7. MMM:n asetusluonnoksesta koskien itämeren norpan metsästystä alueellisen kiintiön nojalla metsästysvuonna 2021-2022. SAKL toteaa lausunnossaan muun muassa, että hylje on selkeästi merkittävin rannikkokalastuksen toimintaa ja kotimaisen kalan tarjontaa haittaava tekijä. Jos ei hyljeongelmaan saada kestävää ratkaisua, ovat suunnitelmat kotimaisen luonnonkalan lisäämiseksi (Marinin hallitusohjelmassa oleva kotimaisen kalan edistämisohjelma) lähinnä tyhjää puhetta pyydetyn merikalan osalta. […]

Unto Eskelisen vapaa sana: Kalan kotimaisuus on ympäristömerkki

Vapaaehtoiset ympäristösertifikaatit ovat tulleet osaksi myös kalataloutta ja sen tuotteita. Kuluttaja näkee ympäristömerkin hyvänä. Se antaa tuotteesta tietoa, jota ei voi saada selville oston tai käytön yhteydessä. Sen, että kala on pyydetty tai viljelty merkin kriteerien mukaisesti. Tuttu leima tuo tunnonrauhan. Laajempi näkymä ei ole yhtä kirkas. Ympäristösertifioinnin palveluntarjoajia on kalapuolellakin paljon. Virginian yliopiston vertailu […]

Värmen påverkar inte bara oss på land – laxfångsten endast en bråkdel av det normala i år, säger Sibbofiskare

Varmt vatten är roligt att bada i, men fiskarna tycker inte likadant. Den här sommaren har vattentemperaturen varit så pass hög att fisket fått lida. För Tanja Åkerfelt består sommarens laxfångst bara av en bråkdel av fjolårets fångst. Fiskar är växelvarma djur vars kroppsfunktioner anpassas efter vattentemperaturen. Ju kallare vattnet är, desto långsammare ämnesomsättning har […]

Kotimaisen kalan edistämisohjelma hyväksyttiin – kalan syönnistä hyötyy terveys, vesistöt ja talous

Valtioneuvosto hyväksyi tänään 8.7.2021 Kotimaisen kalan edistämisohjelman, jonka tavoitteena on saada suomalaiset syömään keskimäärin 2,5 kala-annosta viikossa vuoteen 2035 mennessä. Erityisesti halutaan lisätä kotimaisen kestävästi tuotetun kalan kulutusta. Tällä hetkellä kalaa syödään noin 1,7 annosta viikossa. Ohjelman tavoitteena on myös lisätä jalostettujen kalatuotteiden vientiä. – Kotimainen kala on voittava yhdistelmä. Syömällä kalaa voi parantaa terveyttään, […]

Kansallisen Itämeren alueen lohi- ja meritaimenstrategian 2020 arviointi

Lohi- ja meritaimenstrategia kattoi ajanjakson 2015–2020. Strategian jatkamista tai päivittämistä varten strategian toteutumista arvioitiin toimenpiteiden toteutumisen ja tavoitteiden saavuttamisen kautta. Strategian tavoitetila ja päämäärät todettiin edelleen päteviksi ja strategian jatkamista pidettiin tärkeänä. Toimintaympäristössä on tapahtunut strategian päämääriä tukevia muutoksia, jotka vaikuttavat päivityksen lähtökohtiin. Strategiakaudella lähestyttiin tavoitetilaa elinvoimaisista lohi- ja meritaimenkannoista ja niiden kestävästä hyödyntämisestä. Myönteisen […]

Kalan ulkomaankauppa, huhtikuu 2021 (ennakko)

Pääkohdat Kalaa ja kalatuotteita tuotiin Suomeen huhtikuussa 2021 noin 34 miljoonan euron arvosta; noin 6,7 miljoonaa kiloa. Tästä 1,1 miljoonaa kiloa oli tuoreen kokonaisen lohen kauttakulkutuontia, jossa lohta vietiin Suomen kautta muualle Eurooppaan. Suomeen tuodusta lohesta jäi maaliskuussa maahan 2,1 miljoonaa kiloa. Tuonnin arvo nousi 9 prosentilla edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta, tuonnin määrän laskiessa 7 prosentilla. […]

Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu täplärapu levittää rapuruttoa ja aiheuttaa vaaran kotoperäiselle jokiravullemme

Eteläisen Suomen vesissä tavataan nykyisin lähes yksinomaan amerikkalaista alkuperää olevaa täplärapua, joka on Euroopan unionin alueella listattu haitalliseksi vieraslajiksi. Laji on haitallinen siksi, että täpläravut todennäköisesti kantavat rapuruttoa ja levittävät sitä kotoperäisiin jokirapuihimme. Täplärapujen leviäminen on siten johtanut jokirapumme harvinaistumiseen, sillä jokiravut kuolevat nopeasti täplärapujen kantamaan rapuruttotyyppiin. Jokirapu on erittäin uhanalainen ja se on lähes hävinnyt eteläisestä ja […]