Kesäpäivä Tampereella

Kalastuselinkeinon kesätapahtuma järjestettiin tällä kertaa 29.8. Tampereella. Tilaisuus oli suunnattu kalastusyrittäjille ja rakentui kolmen ajankohtaisen teeman ympärille. Paikalle oli saapunut reilut kaksikymmentä alan ammattilaista. Tilaisuuden avasi liiton puheenjohtaja Jarno Aaltonen. Hän muisteli aluksi viime vuoden vastaavan tilaisuuden tapahtumia, ja silloin oli koko silakan kalastuksen jatko uhattuna. Paikalle oli saapunut paljon troolareiden omistajia ja miehistöä, ja […]

Suunnitelma EMKVR:n hakumenettelystä pävitetty

Suunnitelma EMKVR:n hakumenettelyistä on päivitetty 3.9. Syksyllä on tarkoitus avata menekinedistämisen määräaikainen hakumenettely ja keväälle on suunniteltu mm. kalastuksen ja vesiviljelyn yleishyödyllisten kehittämishankkeiden hakuja. Koko suunnitelman löydät täältä PDF. Lähde: MMM 3.9.2024

Luke: Kustannusnousun kurittamat kalamarkkinat piristymässä

Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja kustannusten nousu ovat kurittaneet Suomen kalataloutta, kun kuluttajat ovat tinkineet ruokaostoksissa ja suosineet kalaa edullisempia vaihtoehtoja. Kuluvan vuoden aikana markkinanäkymät ovat kääntymässä myönteisempään suuntaan, sillä hidastuva inflaatio on piristämässä elintarvikemarkkinoita ja kalakauppaa. Suomen kalamarkkinat supistuneet Pitkään jatkunut kalamarkkinoiden kasvu taittui viime vuosikymmenellä, kun lohikalojen tuotannon kasvu hidastui, maailmanmarkkinahinnat nousivat ja kulutus lähti […]

Hyljekorvauksen hakuaikaa jatkettu 27.9. saakka

Tietojärjestelmässä ilmenneiden ongelmien vuoksi Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston määräaikaista hakumenettelyä hylkeiden aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi on jatkettu 27.9.2024 asti. Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelmasta (EMKVR) maksettavaa hyljekorvausta haetaan määräaikaisessa hakumenettelyssä. Vuosia 2022 ja 2023 koskevan korvauksen hakuajan oli tarkoitus päättyä 31.8.2024. Rahaston Hyrrä-tietojärjestelmässä ilmenneen ongelman vuoksi osa hakijoista ei ole kuitenkaan päässyt jättämään […]

Valtakunnalliset ammattikalastusmessut 5.-6.7.2024 Reposaaren kalasatamassa

Reposaaren kalasatamaan kokoontui ammattikalastajia ympäri maan katsomaan uusinta kalastukseen liittyvää tekniikkaa ja käytännön työtapoja. Viimeaikaisen kehitystyön tulokset ja laitteet olivat kaksipäiväisillä messuilla tutustuttavana sekä kehittäjien, että käyttäjien esitteleminä.  Messut olivat näytteilleasettajille ja kävijöille ilmaiset. Tapahtuman osana pidettiin myös seminaari historiallisessa VPK-talossa ja siellä käsiteltiin aiheeseen liittyviä ajankohtaisia teemoja ja se striimattiin myös verkossa seurattavaksi. Seminaarin […]

Blogg: Tillåten toleransmarginal för uppskattningen av fångsten – kompletterande text

Den 10 juli närmar sig, om inte hotfullt så oundvikligen. Då tillämpas de nya bestämmelserna om den tillåtna toleransmarginalen (MOT) i den uppskattade fångstmängd som antecknats i fiskeloggboken jämfört med landningsdeklarationen eller inspektionsresultaten. Ämnet behandlades redan i en tidigare artikel den 2 januari 2024, så i den här artikeln upprepas inte allt som redan sagts. De tillämpliga […]

YM: Merituulivoiman nykytilaa, kehityskuvia ja vaikutuksia merellisiin toimijoihin selvitetty

Ympäristöministeriön uunituore selvitys kuvaa merituulivoiman nykytilaa ja mahdollisia kehityskuvia, uusiutuvan energian kysyntää ja siirtoverkkojen kehittämistarpeita sekä merituulivoiman vaikutuksia muille merellisille toimialoille. Tuore kuva merituulivoiman kehityskulusta tukee Suomen merialuesuunnitelman päivitystä ja meren kestävää käyttöä. Uusiutuvalla energialla on tärkeä rooli puhtaassa siirtymässä ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Merituulivoimalla voidaan tulevaisuudessa tuottaa runsaasti uusiutuvaa energiaa myös vihreän vetytalouden tarpeisiin. […]