Kalatalouden innovaatio-ohjelmakokonaisuuteen liittyvä Tutkimuksen ja kalastajien välinen kumppanuus -ohjelma (TUKALA) on käynnistynyt muun muassa Luonnonvarakeskuksen ja SAKL:n yhteisvoimin. Ohjelman keskiössä ovat:
1. Tutkimuksen ja kalastajien väliset verkostot, ja tiedon yhteistuotanto
2. Hylkeiden ja merimetson kalastukselle aiheuttamien haittojen ehkäiseminen
3. Kalastuksen valikoivuus ja kalastuksen jatkuvuuden turvaaminen
Verkostot ja tiedon yhteistuotannon jatko tarkoittavat perinteisen yhteistyön edelleen kehittämistä. Kalastajakohtaisten kiintiöiden vaikutukset kalastukselle ja kalakannoille on yksi osa ja EU:lta tulee uusia tiedontarpeita kalastuksen ja ekosysteemin välisestä vuorovaikutuksesta.
Hylkeiden ja merimetsojen aiheuttamat vahingot ovat yleisesti tiedossa ja niitä on yritetty yhteisesti lieventää. Ohjelman aikana pyritään luomaan tilannekuva, ja alkuvaiheessa ovat edessä haittojen dokumentointi ja merkittävyyden arviointi. Yhdessä etsitään myös teknisiä ratkaisuja hylje- ja merimetsovaurioiden vähentämiseksi.
Kalastuksen valikoivuuden ja jatkuvuuden turvaamista edistetään, kun pyydyksiä kehitetään selektiiviseen suuntaan ja ergonomiaa parannetaan.
Tekeminen lähtee EU:n yhteisestä kalastuspolitiikasta mikä ohjaa kaikkea kalastuksessa. Tällainen kumppanuus noudattaa Euroopan meri- ja kalatalousrahaston henkeä ja Suomessa on yhteistyötä tehty jo vuosia.
Uusien mobiilirysien lasku alkoi heti kun jäät lähtivät. Viime vuonna alkanut kokeilu tuotti hyviä tuloksia, ja hanketta laajennettiin, ja mukaan tulivat myös norssirysät. Yhteistyökalastajana toimiva Kari Malen jatkoi siitä mihin edellisenä vuonna päästiin, ja hän täydensi omaa kalustoaan askeleen paremmaksi. Hänen kumppanikseen tuli mukaan kalastaja Petteri Takala, ja he huolehtivat yhdessä niin pyydysten rakentamisesta kuin […]
Luonnonvarakeskus selvittää yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa hyljevahinkojen vähentämistä hyljekarkottimien avulla Turun-Kaarinan edustalla olevalla Lemunaukon merialueella. Syksyn 2021 pilottitutkimuksessa selvitettiin Rövarholman salmessa uuden sukupolven karkotinlaitteiden teknistä toimivuutta. Keskeinen innovaatio oli karkottimien lähetinyksiköiden asentaminen salmen pohjalle. Tämä oli selkeä edistysaskel, joka mahdollistaa karkottimien laaja-alaisen käytön muun muassa veneväylien äärellä. Mikäli rahoitus järjestyy, tutkimuksen seuraavassa vaiheessa karkottimilla on […]
Kalatalouden Innovaatiopäivät järjestettiin 4.-5.11.2021 Vantaalla. Tapahtuman teemana oli tällä kertaa Kotimaisen kalan edistämisohjelma. Tapahtuman aikana oli kongressitiloissa esillä eri toimijoiden esittelypisteitä, joista yksi oli TUKALA:n. Tässä pisteessä Luonnonvarakeskuksen tutkimusinsinöörit Esa Lehtonen ja Roope Lehmonen esittelivät uutta kalalaskuria ja esillä oli myös mobiili hyljekarkotin. Alustuksessaan Lehtonen kertoi, että kalojen kulkiessa sisään pyydykseen, umpinaiseen rysään, voisi olettaa olevan helppoa rakentaa […]
Erilaisten asioiden laskentatarve on tuttu juttu. Ihmisten liikkumista seurataan automaattilaskimilla, ja mm. jokien nousulohien määrä arvioidaan omalla menetelmällään. Vastaavasti kalastajille olisi tärkeää tietää, onko rysässä saalista ja kuinka paljon, jotta koentamatkat voidaan suunnitella taloudellisesti ja ympäristöä säästäen. Kalojen kulkiessa sisään pyydykseen, umpinaiseen rysään, voisi olettaa olevan helppoa rakentaa laskin, mikä rekisteröi sen ohittavat kalat. Niin […]
Porin merialueen perinteisesti hyvät kalastusalueet ovat jääneet vähäiselle käytölle harmaahylkeiden ilmaannuttua 2000-luvun alussa. Samalla loppui myös pyydysten kehitystyö. Alueella on kuitenkin kalastettu jonkin verran, ja tietoa saaliista, että markkinoista on. Nyt on Reposaaren kalasatamaan valmistunut rannikkokalastajille kalankäsittelytilat lajittelupöytineen ja nosturilla varustettu purkulaituri, ja kehitystyö saa jälleen vauhtia. Näistä lähtökohdista aloitettiin suunnittelutyö, minkä tavoitteena on tuoda […]
Kaikilta silakkaa ja kilohailia troolaavilta pyrittiin keräämään toiminnan perustiedot sekä näkemyksiä tulevasta kehityksestä. Kysymykset kohdistuivat myös kokonaisuuksiin, minkälaisia panostuksia tarvitaan laivastoon, satamiin sekä kalan vastaanottoon että jalostusketjuun? Kysely tehtiin ehdottaman luottamuksellisena eikä yksittäisen vastaajan tietoja voi erottaa julkaistavista tuloksista. Selvitys tuo esille perusteita seuraavan toimintaohjelman EMKR2021 sisällön valmisteluun. Raportti PDF Lähde: SAKL/ Selvitys on osa […]
Innovaatiopäivien (5.-6.11.2020) esitysten videotallenteita löytyy nyt Pro Kala YouTube-kanavalta (linkki alla), muun muassa Tukala -hankkeen esitykset. https://www.youtube.com/channel/UCICZYppOfvbTvD6NdF8f58g/videos Lähde: Pro Kala
Tämän vuoden innovaatiopäivät järjestettiin 5.-6.11. Vantaalla. Innovaatiopäivät järjestettiin tänä vuonna hybriditapahtuma, eli tilaisuuteen oli mahdollista osallistua paikan päällä tai etänä. Pro Kala toimi päivien järjestäjänä.
Kotimainen tuotanto ei ole pystynyt vastaamaan kysyntään. Tutkimus auttaa saamaan alihyödynnetyistä kalavaroista enemmän irti. KORONAVIRUSKRIISIN seurauksena Suomessa on herätty ruoan omavaraisuuden merkitykseen. Omavaraisuuden vahvistaminen on keskeinen keino varautua globaaleihin kriiseihin. Kala on tärkeä ja terveellinen osa ruokavaliotamme. Kotimainen tuotanto ei kuitenkaan ole pystynyt vastaamaan kalan kasvaneeseen kysyntään. Kotimaisen kalan osuus kaupallisen elintarvikekalan kokonaiskulutuksesta on Suomessa vain […]
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.