Kalatalouden innovaatio-ohjelmakokonaisuuteen liittyvä Tutkimuksen ja kalastajien välinen kumppanuus -ohjelma (TUKALA) on käynnistynyt muun muassa Luonnonvarakeskuksen ja SAKL:n yhteisvoimin. Ohjelman keskiössä ovat:
1. Tutkimuksen ja kalastajien väliset verkostot, ja tiedon yhteistuotanto
2. Hylkeiden ja merimetson kalastukselle aiheuttamien haittojen ehkäiseminen
3. Kalastuksen valikoivuus ja kalastuksen jatkuvuuden turvaaminen
Verkostot ja tiedon yhteistuotannon jatko tarkoittavat perinteisen yhteistyön edelleen kehittämistä. Kalastajakohtaisten kiintiöiden vaikutukset kalastukselle ja kalakannoille on yksi osa ja EU:lta tulee uusia tiedontarpeita kalastuksen ja ekosysteemin välisestä vuorovaikutuksesta.
Hylkeiden ja merimetsojen aiheuttamat vahingot ovat yleisesti tiedossa ja niitä on yritetty yhteisesti lieventää. Ohjelman aikana pyritään luomaan tilannekuva, ja alkuvaiheessa ovat edessä haittojen dokumentointi ja merkittävyyden arviointi. Yhdessä etsitään myös teknisiä ratkaisuja hylje- ja merimetsovaurioiden vähentämiseksi.
Kalastuksen valikoivuuden ja jatkuvuuden turvaamista edistetään, kun pyydyksiä kehitetään selektiiviseen suuntaan ja ergonomiaa parannetaan.
Tekeminen lähtee EU:n yhteisestä kalastuspolitiikasta mikä ohjaa kaikkea kalastuksessa. Tällainen kumppanuus noudattaa Euroopan meri- ja kalatalousrahaston henkeä ja Suomessa on yhteistyötä tehty jo vuosia.
Kalatalouden innovaatio-ohjelmakokonaisuuteen liittyvä Tutkimuksen ja kalastajien välinen kumppanuus -ohjelma (TUKALA) käynnistyi pyydyksiin liittyvällä työpajalla 24.1.2018 Reposaaressa. Paikalla oli kahdeksan kalastajaa, liiton toimitusjohtaja Kim Jordas ja Lukesta pyydyskehitykseen osallistuivat Esa Lehtonen ja Petri Suuronen. Työpajan tavoitteena oli rannikkokalastuksen kehittäminen. Suurosen ja Lehtosen laatimien alustavien ehdotuksien ja ideoiden pohjalta käytiin keskustelua, ja tutkittiin uusien tekniikoiden mahdollisuuksia. Suuronen […]