Pro Kala ry:lle Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinto

Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkintojen saajat on julkistettu tänään 2.4.2020. Yksi neljästä palkinnosta annettiin Pro Kala ry:lle. – Olemme erittäin kiitollisia ja otettuja tästä tunnustuksesta, iloitsee yhdistyksen toiminnanjohtaja Katriina Partanen. Alfred Kordelinin säätiö on jakanut vuodesta 2011 Jaakko Kolmosen rahaston kautta ruokakulttuuripalkintoja yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille ansioituneesta työstä suomalaisen ruokakulttuurin vaalimiseksi ja edistämiseksi. Pro Kala ry:n […]

Kiintiöityjen kalalajien hinta loka-joulukuussa 2019

Kiintiöityjen kalalajien tuottajahinta loka-joulukuussa 2019 Elintarvikesilakan hinta nousi viimeisellä vuosineljänneksellä 0,41 euroon kilolta. Hinnannousu keskittyi erityisesti suurikokoiseen elintarvikesilakkaan, jota käytetään pääasiassa savustukseen. Teollisuussilakan ja kilohailin hinta pysyi samana kuin kolmannella vuosineljänneksellä, ja oli 0,18 euroa kilolta. Valtaosa kilohailisaaliista käytetään rehuksi. Silakan kokonaishinta nousi viimeisellä vuosineljänneksellä 0,22 euroon kilolta, mikä oli hieman korkeampi kuin vuoden 2018 […]

Kalatalouden ja merenkulun koulutuksen edistämissäätiön avustukset haettavana

Säätiö julistaa haettavaksi avustukset kalatalous- ja luonnonvara-alan suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen tukemiseksi sekä merenkulun, kalatalouselinkeinojen ja luonnonvara-alan koulutusta edistävää toimintaa varten.  Säätiön hallitukselle osoitetut vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan 30.4.2020 mennessä osoitteeseen Kalatalouden ja merenkulun koulutuksen edistämissäätiö, Kalakouluntie 72, 21610 Kirjala. Päätökset avustuksista tehdään toukokuun 2020 aikana. Lisätietoja antaa Kari Kipinoinen, puhelin 050 3277 072, s-posti kari.kipinoinen@livia.fi Lähde: […]

Suomenlahden vesimassa on sekoittunut ja happitilanne on parempi kuin vuosiin

Merentutkimusalus Arandan talviseurantamatkalla tammi–helmikuun vaihteessa todettiin merkittäviä muutoksia Suomenlahden tilassa. Itäisimpiä havaintoasemia lukuun ottamatta Suomenlahden vesimassa oli tammikuun lopulla Hangon tasalle asti sekoittunut paikoin jopa 100 metrin syvyyteen asti. Sekoittuminen oli keskimääräiseen ajankohdan tilanteeseen verrattuna harvinaisen voimakasta. Tämä ilmeni kaikissa mitatuissa vedenlaadun ominaisuuksissa: lämpötilassa, suolaisuudessa, happipitoisuudessa ja ravinteiden pitoisuuksissa. Vesipatsaan hapekas yläkerros oli sekoittunut syvempiin […]

MMM valmistelee maa- ja elintarviketalouden tukipakettia

Koronaviruksesta aiheutuvan markkina- ja tuotantohäiriön vuoksi maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan ministeri Jari Lepän johdolla maa- ja elintarviketalouden tukipakettia. Tukirahoitus kohdistettaisiin maaseutumatkailuyrityksille, maataloustuotteita jalostaville yrityksille sekä muille maaseutumaisten alueiden mikroyrityksille ja maatalouden ulkopuolista yritystoimintaa harjoittaville maatiloille. Tukea valmistellaan myös kalastusyrityksille, kalankasvatukselle ja kalanjalostusyrityksille. ELY-keskusten ja muiden rahoittajatahojen lisärahoitus koronavirustilanteessa ei tällä hetkellä kata näiden toimialojen yrityksiä. Maa- […]

COVID-19: MSC tarjoaa kuuden kuukauden tauon arvioinneille ja sertifioinneille

MSC tarjoaa kalastusyrityksille kuuden kuukauden jatkoajan normaaleihin MSC-arviointien ja -sertifiointien aikajanoihin. Tämä on ensimmäinen kerta MSC:n historiassa, kun tällainen päätös tehdään ja se heijastaa niitä valtavia haasteita, joita tämä epidemia globaalille kalateollisuudelle aiheuttaa. MSC:n johtoryhmä hyväksyi toimet yksimielisesti ja ne tulevat voimaan 27.3.2020. Päätöksen seurauksena kaikkiin kalastuksen arviointeihin, auditointeihin, ehtojen täyttämiseen ja sertifiointeihin lisätään automaattisesti […]

Alkutuotannon kriittiset alat tarvitsevat 1500 työntekijää Suomeen pikaisesti

Suomessa on päätetty rajoittaa rajaliikennettä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Poikkeustilanteesta johtuen moni maa- ja puutarhatilan yritys on jäänyt vaille tarvitsemaansa ulkomaista kausityövoimaa. Maatalous- ja puutarhatuotanto sekä tuotantoeläinten hoito ovat tällä hetkellä kaikista kriittisimpiä kausityövoimaa tarvitsevia aloja. Työ- ja elinkeinoministeriön 25.3. asettama ministeriöiden yhteinen virkamiestyöryhmä on kartoittanut välttämättömien alojen työntekijöiden maahantuloa koronaviruksen aikaisessa poikkeustilanteessa. Maa- ja metsätalousministeriö […]

Poimintoja vuosien varrelta: 1985

Hintatukikysymykset olivat luonnollisesti jälleen asialistalla. Lokakuussa päätettiin, että liitto hankkii viimein oman toimiston Yliopistonkatu 11:sta Turusta. Yle TV2:n dokumentti Perämeren pientroolarit antaa ajankuvan vuodelta 1985.

Ensi viikolla

Ensi viikolla agendalla muun muassa: 31.3. MMM:n ja elinkeinokalatalouden järjestöjen kokous (ELKA), asialistalla mm. koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vaikutukset kalatalouteen (KJ), sähköinen kokous

Suomi ja Ruotsi ovat sopineet Tornionjoen kalastusmääräyksistä kalastuskaudelle 2020 ja keväälle 2021

Maa- ja metsätalousministeriö ja Ruotsin meri- ja vesiviranomainen ovat sopineet Tornionjoen kalastussääntöön liittyvistä poikkeuksista. Uusia kalastusmääräyksiä aletaan soveltaa 1.6.2020 alkaen. Tornionjoella sovellettavat kalastusmääräykset ovat vuoden 2020 kalastuskaudella lähes samat kuin vuonna 2019. Ainoat uudet määräykset koskevat mahdollisuutta pitää saaliina Tornionjoen merialueella saatavia rasvaeväleikattuja taimenia ja mahdollisuutta jatkaa siian ja hauen kalastusta Kilpisjärvessä koko syyskauden ajan. […]