Muistutus: Kaupalliselle kalastukselle ja kalankasvatukselle avustus vahinkoja aiheuttavien harmaahyljeurosten poistamiskuluihin

Varsinais-Suomen ELY-keskus avaa kaupalliselle kalastukselle ja kalankasvatukselle rannikolla vahinkoja aiheuttavien halliurosten poistamisesta aiheutuviin kustannuksiin myönnettävien avustusten haun 8.5.2020. Avustusta voidaan myöntää huhtikuun 8. päivästä 2020 vuoden 2023 loppuun. Avustuksen haku on jatkuva ja vuosittain sitä voidaan myöntää enintään 400 kpl poistetun halliuroksen käsittelemiseksi. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntää avustukset maa- ja metsätalousministeriön sille valtion […]

Kuha ja muikku olivat sisävesien arvokkaimmat saalislajit 2019

Kaupalliset kalastajat saivat vuonna 2019 saaliiksi sisävesiltä 6,4 miljoonaa kiloa kalaa. Saalis oli reilut miljoona kiloa suurempi kuin edellisenä vuonna, mutta yhtä suuri kuin kaksi vuotta sitten. Rapusaalis oli 729 000 rapua, mistä lähes kaikki oli täplärapua. Sisävesien kaupallisen kalastuksen saaliin arvo oli 17,5 miljoonaa euroa, mikä on kaksi miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tiedot […]

Kalatalouden kannattavuus parani vuonna 2018

Kalatalouden toimialojen kannattavuus parani vuonna 2018 vesiviljely-yrityksiä lukuun ottamatta. Kalatalousyritysten tuotot olivat yhteensä 964 miljoonaa euroa ja ala työllisti 2 406 henkilötyövuotta. Jalostus ja kalakauppa ovat edelleen kalatalouden keskeisimmät toimialat, sillä tuotoista lähes 90 prosenttia syntyi kalanjalostuksessa sekä kalan tukku- ja vähittäiskaupassa. Nämä toimialat myös työllistivät lähes 80 prosenttia alan työvoimasta. Kannattavuus parani vesiviljely-yrityksiä lukuun […]

Vieraslajit myllertävät merenpohjassa entistä laajemmalla alueella

Laivojen painolastitankeissa siirtyy lajeja maailman toiselle puolelle. Liejutaskuravusta tehtiin ensimmäinen havainto vasta vuonna 2009 Naantalissa. Kymmenessä vuodessa se on levinnyt laajalti koko Saaristomeren alueelle. Liejutaskurapu on yksi Itämeren kymmenistä vieraslajeista (linkki vieraslajiportaaliin)(siirryt toiseen palveluun), jotka ovat ilmaantuneet Suomen merialueille laivojen painolastitankkien vesien mukana. Tämän ravulajin levinneisyys Suomenlahden suuntaan pysyi vuosikymmenen ajan Saaristomerellä, mutta tänä kesänä havaintoja […]

Kalastajat menekinedistämisen apuna

Pro Kala ry on kalan menekinedistämisyhdistys, joka tiedottaa, tuottaa erilaisia materiaaleja kuten reseptivihkoja ja tietopaketteja alasta sekä järjestää erilaisia tilaisuuksia, joissa koko toimiala voi kokoontua ja verkostoitua. Se on monen tuntema toimija, jonka historia on tiiviisti kytköksissä SAKL:iin.

Pro Kala ry lanseeraa Vuoden kalakeitto -kilpailun kotikokeille

Kalakeittopäivä on Pro Kala ry:n ideoima ruokateemapäivä, jota vietetään vuosittain helmikuun toisena tiistaina. Vuoden 2021 kalakeittopäivää varten lanseerataan nyt Vuoden kalakeitto -kilpailu, jossa etsitään Suomen parasta kalakeittoreseptiä. Teemana on Kotikeittiön kalakeitto. Kilpailuaika alkaa tänään 20. lokakuuta ja osallistua voi 22.11.2020 saakka. Kotikokkien lähettämistä resepteistä valitaan viisi finalistia, joista yksi kruunataan Vuoden kalakeitoksi. – Kalakeitto on […]

Hyhmää

Syksyn kalastus on mennyt suotuisasti siian pyynnin osalta. Verkoilla ja rysillä on siikaa tullut mukavasti. Kalastaessa on ajoittain suupielessä karehtinut hymynhäive, kun pyynti on ollut antoisaa. Hyvä niin, sillä myönteiset hetket antavat voimaa. Silakkaa olen saanut niin, että pahin silakannälkä on tyydytetty kalan ystäviltä. Hyhmäinen syys on saapunut ja räntää on pariin otteeseen sadellut. Kylmän kostea sää ja lähes krooninen pimeys […]

Ensi viikolla

Ensi viikolla muun muassa: 28.10. ELKA-kokous, MMM:n elinkeinokalatalousyksikön ja kalaelinkeinojärjestöjen välinen kokous, ajankohtaiset asiat (Skype) (KJ) 28.10. Tahkoluodon merituulipuiston laajennushankkeen seurantaryhmän kokous (Teams) (HjS, KJ) 29.10. ELKA-järjestöjen viestintäpalaveri (Teams) (KJ)

Saaristo-ohjelma 2020-2023 julkaistu

Ihmisten saaristo: Saaristo- ja vesistöalueiden valtakunnallinen kehittämisohjelma vuosille 2020-2023 julkaistaan 21.10.2020. Ohjelma antaa saaristo- ja vesistöalueiden kehittämiselle suuntaviivoja ja esittää tavoitteita niiden tulevaisuudelle. Ohjelma nostaa keskiöön ihmiset ja hyvän elämän saaristo- ja vesistöalueilla. Se on laadittu yhteistyössä saaristo- ja vesistöalueiden toimijoiden kanssa saaristolaisten ääntä kuunnellen. Ohjelma on kiinni ajassa, ja se huomio ajankohtaiset ilmiöt, kuten […]

Ministeri Leppä: Itämeren kalastuskiintiöt noudattavat kestävyyden periaatteita

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on tyytyväinen EU:n kalastusneuvoston maanantaina Luxemburgissa tekemään päätökseen Itämeren ensi vuoden kalastuskiintiöistä.  Suomen lähtökohtana Itämeren kalastuskiintiöistä päätettäessä on, että kalastuskiintiöt vahvistetaan kestävää enimmäistuottoa, monivuotista suunnitelmaa ja tieteellistä neuvoa kunnioittaen. ”Nyt hyväksytty ratkaisu on EU:n yhteisen kalastuspolitiikan periaatteiden ja Suomen tavoitteiden mukainen. Useiden kalakantojen osalta tehtiin suuria leikkauksia, mutta joidenkin kantojen osalta kiintiöitä […]