Ensi viikolla
5.-6.2. Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily (KJ). Risteilyn ohjelma PDF
5.-6.2. Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily (KJ). Risteilyn ohjelma PDF
Suomalaiset lunastivat kalastonhoitomaksuja vuonna 2019 edellisvuotta aktiivisemmin. Vuoden loppuun mennessä ostettiin yli 254 000 kalastonhoitomaksua, joista vuosilupia oli yli 180 000 kpl. Tuotolla ylläpidetään kalastusmahdollisuuksia ja huolehditaan vesiluonnosta. Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää varat maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon sekä kalastuksenvalvontaan, järjestöille neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan […]
Suomen Ammattikalastajaliitto tiedotti keskiviikkona 22.1. juhlistavansa 40. toimintavuottaan julkaisemalla paitsi historiastaan kertovia artikkeleita, myös suurelle yleisölle suunnattuja tietoiskuja ammattikalastuksen maailmasta. Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen iloitsee, että tämä perinteikäs ammatti saa entistä enemmän näkyvyyttä. – Kuluttajat kyllä tietävät, miten kalaa narrataan niin sanotulla hopeakoukulla, mutta ammattikalastajan työ voi olla vierasta. On hienoa, että alaa tuodaan esille […]
Ensi viikolla asialistalla muun muassa: 28.1. ELKA -kokous, MMM:n elinkeinokalatalousyksikön ja kalaelinkeinojärjestöjen välinen tapaaminen (KJ) 28.1. Kalaviikko 2020 -työryhmän kokous (KJ) 30.1. Merialuesuunnittelu, kalastuksen teematapaaminen (KJ) 5.-6.2. Perinteinen kalastajaristeily (KJ)
Förslaget till förvaltningsplan för skarv får till största delen ett positivt mottagande men många vill se en kraftigare och snabbare minskning av skarven än vad som föreslås. Samtidigt varnar Naturvårdsverket för att förslaget strider mot gällande regler. Länsstyrelsens förslag till förvaltningsplan för skarv har varit ute på remiss och av de 30-tal remissvar som kommit […]
Vuoden Kalakauppa 2020 -kilpailussa etsitään Suomen parasta palvelevaa kalatiskiä. Kilpailun tavoitteena on nostaa palvelutiskien osaavia ammattilaisia parrasvaloihin ja vahvistaa maukkaan kalan roolia suomalaisten ruokapöydissä. Ilmoittaudu nyt mukaan! Voittaja julkistetaan 19.maaliskuuta Kalaviikolla Turussa. Vuoden Kalakauppa -kilpailussa etsitään Suomen parasta kalatiskiä, joka erottuu joukosta loistavalla palvelullaan, monipuolisella valikoimallaan ja esimerkiksi lähikalan tarjoamisella asiakkailleen. Kilpailulla halutaan nostaa kalatiskien […]
Satama syyttää ely-keskusta luonnonsuojelulain ja lintudirektiivin virhetulkinnoista: ”Päätös perustuu kiistattomasti väärään laintulkintaan sekä virheelliseen käsitykseen tosiseikoista ja tulee lain vastaisena kumota.” ”Päätimme ottaa härkää sarvista ja hakea muutosta Varsinais-Suomen ely-keskuksen päätökseen. Palkkasimme alan ykkösjuristin ja toimitimme Turun hallinto-oikeudelle yhdessä Rauman kaupungin kanssa valituksen”, kertoo Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti Maaseudun Tulevaisuudelle. Varsinais-Suomen ely-keskus kielsi 11. joulukuuta antamallaan päätöksellä Rauman […]
Vad är ryssjefiske, vad gör egentligen en trålare? I januari månads infosnutt går vi igenom olika fiskeformer och -sätt.
Finlands Yrkesfiskarförbund FYFF rf grundades år 1980. Förbundet har nu i 40 års tid fungerat som yrkesfiskarens och fiskerinäringens företrädare. Jubileumsåret till ära blickar vi bakåt och presenterar längs med hela året förbundets historia samt de personer som har varit med i förbundets verksamhet under olika skeden. Under fyra årtionden hinner det hända mycket. Det framkallar […]
Mirjam Öberg från Åland fungerade som det stiftande mötets ordförande. Mötet hölls den 15 november 1980 i Taimi II:s mötesutrymmen på Trädgårdsgatan 21 i Åbo.