Porilainen ammattikalastaja Heikki Salokangas toimi liiton puheenjohtajana 1990 – 1996 ja toisen kerran 1999 – 2003, ja hallituksessa paljon pidemmän aikaa. Puheenjohtajakausilla tapahtui monia asioita, jotka ovat linjanneet liiton myöhempääkin toimintaa.
Salokankailla Porin Kuuminaisissa on oltu jo yli 130 vuotta kalastuksen etulinjassa. Omaa toimintaa on kehitetty usean sukupolven aikana, ja Heikki on jatkanut isiensä työtä. Nykytermein innovaattoreista koostuvalle kalastajasuvulle ei myöskään yhteisten asioiden edunvalvonta ole ollut vierasta.
Heikki Salokankaalle oli varsin luontevaa aloittaa liiton puheenjohtajana. Hän oli 1990 jo toiminut alueyhdistyksen luottamustoimissa, tuolloin puheenjohtajana, ja työ jatkui valtakunnan tasolla. Selkämerellä oli koko 80-luvun ajan ollut aktiivista järjestötoimintaa Vuorikemian tehtaiden jätevesistä aiheutuneiden haittojen tultua julki.
Uutisista silmättömistä silakoista tuskin kukaan välttyi 80-luvulla. Seudulla oli useita ympäristön ja kalastajien puolesta mieltään osoittavia tempauksia, ja myös Greenpeace otti asian agendalleen. Aika oli kovasti toisenlainen kuin tänään: Luonnonsuojelijat aktiivisesti kalastajien ja meren puolella.
Tehdas aloitti uusien johtajien toimesta korvausneuvottelut, ja tähän tarvittiin yhteinen edunvalvoja, kaikkia ammattikalastajia edustava organisaatio, huolehtimaan oikeuksistaan. Näissä neuvotteluissa oli Raimo Ihanderin ohella myös Salokangas mukana alusta saakka. Kun selvä uskottava organisaatio oli samassa neuvottelupöydässä tehtaan diplomi-insinöörien ja varatuomareiden kanssa, asiat edistyivät ja sopimuksia syntyi. Ammattikalastus ja sen edunvalvojana toiminut liitto noteerattiin tasavertaisena.
Liiton puheenjohtajalle lankesivat 1990 luonnostaan silakan hintatukineuvottelut. Näissä jo aiemminkin mukana ollut Salokangas kuvaa työläiksi. Ensinnäkin kaikki tapaamiset olivat Helsingissä, johon oli lähdettävä Kuuminaisista aikaisin aamulla, ja paluu tapahtui myöhään illalla eikä eväinä ollut aina mitään tuloksia.
Hintaneuvotteluissa oli sama asetelma vuodesta toiseen. Osto ja myyntihinta tarjoukset eivät kohdanneet ja valtion hintatukea soviteltiin erotuksen pienentämiseen. Tätä soutamista ja huomaamista kesti niin kauan, että järjestelmä tukehtui omaan mahdottomuuteensa. EU lopetti, eikä järjestelmä olisi muutenkaan jatkunut, muisteli Salokangas. Vaikutukset kuitenkin näkyivät nopeasti rannikon rysäpyynnin loppuessa käytännössä kokonaan.
Salokangas näki kuitenkin jo tuolloin tärkeäksi suuremman ja vahvemman toimijan roolin. Aiemmat paikallisyhdistykset ja kalastajainseurat olivat yksittäisten ja monesti käytännön asioiden hoitamiseen syntyneitä yhteisöjä. Nyt toimittiin valtakunnallisesti ja EU:n mukana tuli myös kansainvälinen ulottuvuus, mihin liitto antoi toiminnalliset eväät.
Silakkaa ja lohta
Silakan hintatuen ohella 90-luvun alussa nousi kestopuheenaiheeksi lohi. Tuolloin ei vielä osattu arvioida, että täältä halutaan koko kalastusmuoto lopettaa, mutta näin siinä sitten kävi, luonnehtii Salokangas. Liitto pystyi kuitenkin viivyttämään lopullista ratkaisua aktiivisella edunvalvonnallaan mutta tuskin kukaan kolmekymmentä vuotta sitten järjestetyissä tilaisuuksissa olisi nykyistä tilannetta osannut aavistaa.
Ei siitäkään huolimatta, että ministeri Saartokin niin esitti. Tämä tapahtui Reposaaressa järjestetyssä kalastajatapaamisessa, jossa paikalla oli yli viisikymmentä kalastajaa ja ministerin lisäksi myös virkamiehiä. Ääneen kerrottiin, ettei tulevaisuudessa meillä kalasteta lohta ja silakan teollisuudelle tulee hoitamaan viisi suurta troolaria. Jokainen paikalla ollut reagoi linjauksiin kuin huonoon vitsiin.
Kytemään jäi kuitenkin yhteinen ajatus, ettei tilanne voi kehittyä ilman että siihen puututaan. Lohen kalastukseen kohdistettavien kieltojen tullessa julki, reagoitiin Selkämerellä voimakkaasti ja tilanteesta seurasi päätös Rauman sataman sulkemisesta 1993.
Tätä tapahtumaa silloin puheenjohtaja Salokangas muistelee myös haastavana tilanteena. Hänen mukaansa asia oli selvä ja lohen kalastus pyrittiin lopettamaan väkisin, mutta liiton toimintamalliin ei voinut kuulua osallistuminen tapahtumiin, joista voi seurata laittomuuksia ja liiton toimintamahdollisuudet muissa asioissa olisivat voineet kärsiä. Tätä eivät välttämättä kaikki kalastajat ymmärtäneet, ja kritisoivat liiton ja puheenjohtajan pysyttelyä kuumimpien tapahtumien ulkopuolella. Lopputulos kuitenkin oli, että sataman saarto loppui, kun ministeriöstä luvattiin, että lohiasia hoidetaan. Hoidettiin kyllä, mutta ei kalastajien ajatusten mukaisesti, summasi Salokangas. Muutaman vuoden päästä alkoivat aikarajoitusten lisääminen, kiintiön lasku ja alusten romutukset. Rannikkokalastus kuihtui siinä sivussa olemattomiin.
Vaikka hintatuki oli vienyt rysät Selkämereltä, piti Venäjän kauppa vielä troolilaivastoa pystyssä. Suunnitelmissa oli jopa laajennuksia, jotka sitten loppuivat kalastuksen kannalta kehnosti hoidettuihin EU – liittymisneuvotteluihin. Olikohan MTK:n entinen nokkamies paras vaihtoehto hoitamaan kalastuksen osuutta Brysselin kanssa, tuumi Salokangas, ja muisti hyvin ajatukset yhdistää edunvalvonta maatalousyrittäjien kanssa. Tälle ei nähty perusteita etenkin kun liittymissopimuksessa kalastus oli jäänyt maatalouden jalkoihin.
Tähän aikaan oli koko liiton toiminnan kohdalla kriittiset ajat. Lohenkalastuksen alasajon seurauksena myös liiton jäsenmäärä laski vaikka töitä oli tiedossa entistäkin enemmän. Jäsenmäärän mukana laskivat jäsenmaksut mikä näkyi myös liiton taloudessa. Silakan troolaus onneksi jatkui, ja Salokangas nostaakin esille muutamien suurimpien troolikalastajien sitoutumisen jäsenyyteen ja liiton toimiin myös taloudellisesti.
Hintatuki päättyi – verovapaus alkoi
Salokankaan puheenjohtajakauteen sisältyy myös positiivisia asioita. Suomi oli osa Euroopan unionia, ja yhteiseen sopimukseen sisältyi asioita, joita ei välttämättä heti osattu huomioida.
Yksi näistä oli kalastusalusten polttoaineen verovapauden alku. Jos Salokangas ihmetteli ääneen, kuinka hintatukineuvottelut olivat raskaita, tuli polttoaineen verovapaus mieleen mukavana välähdyksenä siitä, että asia keksittiin ennen virkamiehiä yhdessä toiminnanjohtaja Jordaksen kanssa. Direktiivi tämän mahdollisti, ja kun maksettu vero saatiin takaisin taannehtivasti kolmen vuoden ajalta, tuli monelle paljon polttoainetta käyttäneelle mukava lisärahoitus.
Nyt tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta Salokankaan ensimmäisen puheenjohtajakauden alkamisesta. Yhtä kauan hän on ollut liiton edustajana Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (MELA) valtuuskunnassa, ja tätä toimintaa Salokangas pitää myös yhtenä positiivisimmista asioista edunvalvonnan sektorilla.
Mela on ollut maaseudun yrittäjien eläketurvaaja jo 50 vuoden ajan ja sen ylintä päätösvaltaa käyttää 15 jäsenen valtuuskunta. Valtuuskunnan asettaa Eläketurvakeskus. Valtuuskunnan puheenjohtaja on Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n nimeämä ja varapuheenjohtaja Eläketurvakeskuksen nimeämä. Valtuuskunnan jäsenistä kymmenen on Melan vakuutettujen taloudellisia etuja valvovien edustavimpien järjestöjen edustajia. Lisäksi valtuuskunnassa on jäsen maa- ja metsätalousministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä ja valtiovarainministeriöstä. Tuossa porukassa Salokangas on ainoa kalastuksen edustaja, ja on siis ollut jo pitkään.
Miten tästä eteenpäin
Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana on niin liiton toiminnoissa kuin kalastuksessa yleensäkin tapahtunut paljon. Perinteinen rannikkokalastus on enää minimaalista lähtökohtaan verrattuna, lohi on pyyntikohteena muisto vain, silakkaa troolataan tankkialuksilla, ja Suomi on osa Euroopan unionia ja sen yhteistä politiikkaa.
Heikki Salokangas on kuitenkin kalastanut koko ajan, huolimatta sadoista edunvalvontamatkoista Helsinkiin ja pidemmällekin. Yhteistä aikaa kehittyä elinkeinona on kuitenkin hänen mielestään hukattu moniin byrokraattisiin kiemuroihin, joista ei ole tullut valmista. Lohenkalastuksen puolustaminen oli tärkeää, niin moni muukin asia, joista ei nyt arvioiden selviydytty voittajina.
Tänään uutta ja positiivista on vihdoin palautunut yhteistyö tutkijoiden ja kalastajien välillä. Perinteisesti kalatalous on sisältänyt niin hallinnon, tutkimuksen kuin elinkeinonkin saumattoman yhteistyön, mutta sukupolvi, ehkä parikin jäi tutkimuksen osalta paitsioon. Nyt valoa näkyy, ja Salokangas nostaa etenkin Luonnonvarakeskuksen positiivisesti esille.
Ehkä jo seuraava kalastajapolvi voi perustaa toimintansa tutkijoiden kanssa tehtävän luottamuksellisen yhteistyön varaan.