Vuosi 1981 oli liiton ensimmäinen täysi toimintavuosi. Ensimmäisestä vuodesta tuli dramaattinen useiden silakankalastuksen seisokkien vuoksi. Taistelu paremman hinnan saamiseksi rehusilakasta johti kalastuksen pysäyttämiseen toukokuun alussa ja uudelleen joulukuussa. Joulukuussa asialistalla olivat myös ammattikalastuksen yleiset ehdot.
Kalastusboikotit
Liitto oli koko talven ajan neuvotellut rehusilakan hinnasta turkistuottajien kanssa heikoin tuloksin. Eri osapuolten kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen valtioneuvosto oli vahvistanut hinnaksi 59 + 10 = 69 penniä, mikä ei tyydyttänyt kalastajia. Käytännössä rehukeittiöt tarjosivat kuitenkin vain 50 penniä, mikä tarkoitti valtion 10 pennin osuuden putoamista niin ikään pois. Vastauksena tähän Uudenkaupungin kalastajat ajoivat saaliinsa kaatopaikalle. Tämä johti kalastusboikottiin Perämerellä ja Turun saaristossa toukokuun alussa.
Neuvotteluryhmä lähti Helsinkiin 6.5. neuvotellakseen ministeri Veikko Saarron, rehusilakan ostajien ja ministeriön virkamiesten kanssa. Liitto uhkasi sataman sulkemisella neuvottelujen jouduttamiseksi.
Syksyn aikana epävakaa tilanne jatkui ja neuvotteluista huolimatta ratkaisua ei saatu. Turkistarhaajien viesti oli, että rehusilakkaa ostetaan vain, jos ”se voidaan saada halvalla”. Tästä käynnistyi laaja operaatio joulukuun alussa. Neljäkymmentä troolaria kokoontui Helsinkiin, ja Turkuun ja Maarianhaminaan troolareita muualta eteläisestä Suomesta.
Liiton hallitus järjesti kokouksen 3.12. troolari Capricella. Myös muut kalastajat osallistuivat. Ministeri Saarto ”tuli omasta aloitteestaan ja odottamatta” troolarille keskustelemaan kalastajien kanssa ja eduskunnassa pidettiin uusi kokous samana iltana. Keskustelussa käsiteltiin muutakin, kuin pelkkää hintakysymystä: hintatukijärjestelmän toimintaa ylipäätään, kalastustulojärjestelmän uusimista, kalastuskapasiteetin rajoittamista, kalan tuontia, kotimaisen kalan käytön lisäämistä julkisissa keittiössä ja viennin edistämistä. Keskustelun jälkeen liitto oli valmis lopettamaan kalastusboikotin.
Helsingin Sanomat 4.12.1981
Lohta, lohta…
Ministeri Saarron nimittämä lohityöryhmä (lohikantojen sääntelytyöryhmä) aloitti tehtävänsä tammikuussa. Taustalla oli Saarron ja kalastajien Raumalla 6.11.1980 tekemä sopimus.
Erityistä huomiota tuli kiinnittää ammattikalastajien toimeentuloon, muiden kuin ammattikalastajien harjoittaman lohenkalastuksen rajoittamiseen ja lohenpoikasten tuotannon tehostamiseen. Ryhmä tapasi jo tammikuun aikana kahdeksan kertaa! Mielenkiintoista on, että liitto ehdotti toimenpiteeksi merikalastuksen lohikiintiöiden jakamista aluskohtaisiin kiintiöihin. Ehdotuksissa esitettiin myös lohenkalastajien määrän rajoittamista. Alusten ja pyydysten ”paketointi” (malli otettiin maataloudesta) oli myös ehdotuksena. Kuulostavatko toimenpiteet tutuilta nykyisessä EU-maailmassa?
Organisaatio kehittyy
Toimintavuoden lähetessä loppuaan liiton organisointi oli saatettu lähes loppuun. Kenttäorganisaatio oli sisävesiä vaille valmis ja neuvotteluja Kalantuottajat ry:n sisällyttämisessä liittoon olivat edenneet pitkälle. Jäsenten määrä alueellisissa jäsenjärjestöissä kasvoi jatkuvasti.
Helmikuussa oli etsitty toiminnanjohtajaa sanomalehti-ilmoituksella. Paikkaa haki 11 hakijaa, mutta heidän joukostaan ei löytynyt sopivaa henkilöä. Vesa Reilimo toimi palkattuna puheenjohtajana alkuvuodesta. Raimo Ihander oli toukokuusta eteenpäin väliaikaisena sihteerinä, ja virasta tehtiin pysyvä marraskuussa. Ihander oli lopettanut lohenkalastuksensa lohityöryhmän jäsenyytensä vuoksi.
Liiton hallituksen pöytäkirjoissa alkaa näkyä kommentteja Porin Vuorikemiasta, silakan katoamisesta alueelta ja silakoista ilman silmiä. Näihin kysymyksiin palattaisiin tulevina vuosina.
