Ensi viikolla

Ensi viikolla tapahtuu muun muassa seuraavaa: 10.4 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kuuleminen, MMM:n jatkokirje YKP-uudistuksesta 12.4 Suurhiekka merituulivoimapuiston jatkovalituksen viimeinen jättöpäivä (KHO) 13.4 Viimeinen päivä nimetä ehdokkaat BS RAC:n toimeenpanevaan komiteaan (myös BS RAC-puheenjohtaja ja komitean puheenjohtaja). Varsinainen kokous toukokuussa.

Kalanpyydysten merkintä uudistuu

Hallitus on tänään päättänyt muutoksista kalanpyydysten merkintöihin sekä kalastuksenvalvojan koulutukseen ja kokeeseen. Uudet määräykset pohjautuvat huhtikuun alussa voimaan tulleisiin kalastuslakiin tehtyihin muutoksiin ja ne astuvat voimaan huomenna 5.4.2012. Asetuksen mukaan seisova tai kiinteä kalanpyydys on aina merkittävä yhdellä tai useammalla lippusalolla tai koholla sekä tarvittaessa välikoholla, ja jäältä kalastettaessa säädöksen mukaisella merkkisalolla. Pyydyksen merkitsemiselle asetetut […]

RKTL: M74-oireyhtymän mysteeri ratkaistu

Mädin tiamiinin puutos johtaa lohen ruskuaispussipoikasten kuolleisuuteen (M74). Tiamiinin puutos syntyy, kun ravinnon rasvapitoisuus on suuri ja ravinnosta saatava tiamiinipitoisuus liian pieni energian ja tyydyttymättömien rasvahappojen määrään nähden. Nuorten kilohailien ylenpalttinen määrä lohen ravinnossa lisää M74-oireyhtymän esiintymistä ja voimakkuutta ja heikentää Itämeren lohen lisääntymistä. M74-oireyhtymä on yhteydessä turskan vähyyteen ja kilohailin runsaisiin vuosiluokkiin. Oireyhtymä äityi […]

Kalatalouden ja merenkulun koulutuksen edistämissäätiö – Stiftelsen för främjandet av fiskeri- och sjöfartsutbildning

julistaa haettavaksi avustukset kalatalous- ja luonnonvara-alan suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen tukemiseksi sekä merenkulun, kalatalouselinkeinojen ja luonnonvara-alan koulutusta edistävää toimintaa varten. Säätiön hallitukselle osoitetut vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan 30.4.2012 mennessä osoitteeseen Kalatalouden ja merenkulun koulutuksen edistämissäätiö, Kalakouluntie 72, 21610 Kirjala. Päätökset avustuksista tehdään toukokuun 2012 aikana. Lisätietoja antaa rehtori Mailis Kuuppo, puh. 0400 638 605, s-posti mailis.kuuppo@livia.fi. […]

Ensi viikolla

Ensi viikolla tapahtuu muun muassa seuraavaa:  3.4 Keskustelu silakka- ja kilohailikantojen kanta-arvioista  3.4 Neuvottelu WPD-SAKL Suurhiekka merituulivoimapuistosta  4.4 Viimeinen päivä Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman muutoksen hyväksymiselle kirjallisella menettelyllä    Lähde: SAKL

Kaloista on löydetty sisävesialueella harvinaista IPN-tautia

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira selvittää sisävesialueella harvinaisen IPN-taudin (infectious pancreatic necrosis, tarttuva haimakuoliotauti) esiintymistä kalanviljelylaitoksella Kymijoen vesistössä. Suomen merialueelta IPN-virusta todetaan vuosittain. IPN-virus on ihmiselle vaaraton eikä se estä kalan käyttöä ruokakalana. Jatkotutkimukset ja toimenpiteet IPN-taudin leviämisen estämiseksi sisämaan alueella on aloitettu. Kalankasvattaja voi torjua taudin leviämistä hankkimalla poikasia vain IPN-viruksen varalta tutkitulta poikastuotantolaitokselta, jolla on terveyslupa. […]

hallin kita

ECOSEAL tutkii Itämeren hylkeiden ja ihmisen vuorovaikutusta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on käynnistänyt kaksivuotisen kansainvälisen ECOSEAL-hankkeen, jossa selvitetään hylkeiden ravinnonkäyttöä ja vaikutusta etenkin rannikkokalastukseen sekä kalastuksen ja metsästyksen vaikutuksia hyljekantoihin. Hanke käynnistyy Itämeren hylkeiden ravintonäytteiden keräämisellä keskisellä Itämerellä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Ensimmäisiä alustavia tuloksia on odotettavissa syksyllä 2012. Itämeren hylkeiden kannat ovat palautumassa viime vuosisadan romahduksen jälkeen. Runsastumisen myötä hylkeiden aiheuttamat […]

Matti Ahosta Eviran pääjohtaja

Hallitus on nimittänyt Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajaksi eläinlääketieteen lisensiaatti Matti Ahon ajaksi 1.5.2012–30.4.2019. Aho siirtyy virkaan maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston osastopäällikön paikalta. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla toimivan Eviran päämääränä on tutkimuksella ja valvonnalla varmistaa elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua sekä kasvien ja eläinten terveyttä. Lähde: MMM-tiedote 29.3.2012

Naantali etenee lähikala-asiassa

Lähikala-ajattelu on nyt liikahtanut eteenpäin Naantalissa. Kaupunki on päässyt mukaan pilottialueeksi maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaan LAATUKETJU- hankkeeseen, jossa parannetaan julkisten ruokapalveluiden hankintaosaamista. Hankkeessa pyritään lisäämään kestävien elintarvikkeiden käyttöä ja sesongin mukaisen ruuan käyttöä. Hankkeella pyritään nostamaan ja monipuolistamaan lähiruoan jalostusastetta julkisen ateriapalvelun kysyntää vastaavaksi. Lisäksi hankintaprosessin mallintamisella pyritään löytämään laadullisia kriteereitä ja kehittämään lähiruoan tuottajan […]

Gråsälar tar lika mycket fisk som yrkesfisket

Gråsälarna i Östersjön konkurrerar med yrkesfiskarna om fisken. Sälarna äter lokalt ungefär lika mycket torsk, sik, lax, öring och ål som yrkesfiskarna fångar. Det visar ny forskning från Göteborgs universitet. Till stor del livnär sig gråsälarna i Östersjön på samma arter och storlekar av fisk som yrkesfiskarna fångar. Så även om den totala mängd sälarna […]