Ensi viikolla
Ensi viikolla tapahtuu muun muassa seuraavaa. 28.5 Suomen elinkeinokalatalouden seurantakomitean kokous 29.5 Lausunto siiankalastuksen säätelyehdotuksesta, viimeinen jättöpäivä
Ensi viikolla tapahtuu muun muassa seuraavaa. 28.5 Suomen elinkeinokalatalouden seurantakomitean kokous 29.5 Lausunto siiankalastuksen säätelyehdotuksesta, viimeinen jättöpäivä
Vuonna 2012 kalastajille maksettiin lohesta ja siiasta pienempää kilohintaa kuin edellisvuosina. Myös kalanviljelijöille kasvatetusta kirjolohesta ja siiasta maksetut tuottajahinnat laskivat. Muiden lajien osalta tuottajahinnat pysyivät lähellä edellisvuoden tasoa. Luonnosta pyydetystä lohesta maksettiin kalastajalle keskimäärin 3,50 euroa ja siiasta 3,88 euroa kilolta. Lohen kilohinnassa laskua oli edellisvuodesta 1,88 euroa ja siian hinnassa 0,58 euroa. Kasvatetun kirjolohen […]
Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille ehdotuksen siiankalastuksen säätelystä merialueella. Ehdotus perustuu työhön, jonka siikatyöryhmä sai valmiiksi helmikuussa 2013. Lausuntojen määräaika on 29.5.2013. Uutena asiana kalastusasetukseen esitetään, että siian verkkokalastuksessa käytettävät solmuvälit määriteltäisiin alueittain. Säätelyn tarkoituksena on merellisten siikakantojen tilan parantaminen. Yleisenä sääntönä verkkojen solmuvälin tulisi siikaa meressä pyydettäessä olla vähintään 43 millimetriä. Poikkeuksena Merenkurkussa […]
Ensi viikolla tapahtuu muun muassa seuraavaa. 22.5 Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman 2014-2020 valmistelutyöryhmän kokous
Tulevaisuuden maatilalla ravinteet kiertävät ja maatalouden ympäristötyö kyetään suuntaamaan entistä tarkemmin alueille, jotka eniten siitä hyötyvät. Ravinteet saadaan kiertämään myös poistamalla vesistä särkikaloja. Näiden aiemmin hyljeksittyjen kalojen hyödyntämisestä lautasella on saatu hyviä kokemuksia. Entä mistä löytyisi ensimmäinen fosforineutraali kunta, kysyy maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen. Viimevuosien aikana on tehty useita Itämerta koskevia päätöksiä niin Suomessa […]
Maatalous- ja kalastusneuvosto antoi puheenjohtajamaa Irlannille valtuudet sopia Euroopan parlamentin kanssa yhteisen kalastuspolitiikan perusasetuksesta. Jos sopu toimielinten välillä saavutetaan puheenjohtajan tavoitteiden mukaisesti, asetus kalastuspolitiikasta astuu voimaan vuoden 2014 alusta. Irlanti oli jo aiemmin saavuttanut Euroopan parlamentin kanssa alustavan yhteisymmärryksen kalastus- ja vesiviljelyalan markkinajärjestelyasetuksesta. Ministereiden käsiteltävänä oli lisäksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus, jossa sopu on myös […]
Elintarvikevalvonnan Oiva-järjestelmän uusi lämpötilavaatimus on niin tiukka, että se uhkaa vähentää merkittävästi pakatun tuoreen kalan tarjontaa kaupoissa. Elintarviketurvallisuus on suomalaisissa myymälöissä korkealla tasolla ja tuoreen kalan laatu on voitu turvata myös aiemmilla säilytyksen kriteereillä. On harmi, jos uusi Oiva-arviointi johtaa huonoon tulokseen ja heikentää kuluttajan luottamusta, vaikka elintarviketurvallisuus ei ole vaarantunut. Tavoite viranomaisella ja elinkeinonharjoittajalla […]
Maatalous- ja kalastusneuvosto pyrkii kokouksessaan Brysselissä 13. – 14.5.2013 sopimaan EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevasta perusasetuksesta. Ministereiden käsiteltävänä ovat myös kalastus- ja vesiviljelyalan markkinajärjestelyt sekä yhteisen maatalouspolitiikan uudistus. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen. Tavoitteena yhteisen kalastuspolitiikan osalta on, että ratkaisu neuvoston neuvottelumandaatista saavutettaisiin tulevassa neuvoston kokouksessa. Neuvottelumandaatin perusteella puheenjohtajamaa voi pyrkiä sopimukseen Euroopan […]
Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoa siiankalastuksen säätelyä koskevasta kalastusasetuksen muutosehdotuksesta. Ehdotus perustuu siikatyöryhmän muistioon ja ehdotuksiin (15.2.2013). Lausuntoaika päättyy 29.5.2013. Ehdotus on saatavana MMM:n sivuilta. Lähde: MMM 10.5.2013
Peimarin koulutuskuntayhtymän Kalatalous- ja ympäristöopistossa on startattu hanke ”Pohjois-Amerikan suurten järvien ammattikalastus – hyvien käytäntöjen mallit Suomeen”. Hankkeessa tehdään matka Pohjois-Amerikan Huron -järvelle, missä pyyntimenetelmien lisäksi tutustutaan kalakantatutkimukseen, kalastuksen järjestämiseen ja säätelyyn sekä toimintaympäristön ongelmiin ja niiden ratkaisukeinoihin. Hyvien käytäntöjen mallit tuodaan Suomeen, missä tiedot palvelevat Suomen koko elinkeinokalatalouden kenttää. Hankkeeseen kutsuttujen yhteistyötahojen avulla edistetään […]