Raimo Ihander, lohenkalastaja Uudestakaupungista (lohialus Klinten), s. 21.1.1944, k. 18.4.2014. Toimi liiton hallituksen jäsenenä 1980–1981, väliaikaisena sihteerinä 1.5.–31.8.1981, järjestösihteerinä 1.11.1981 alkaen sekä lokakuusta 1991 toiminnanjohtajana, 28.9.1992 saakka.
Ennen perustamista
Ennen SAKL:n perustamista 1980 oli ammattikalastajien keskuudessa tehty useita yrityksiä edunvalvontajärjestön perustamiseksi. Yhteistä aikaisemmille järjestöille oli, että niiden toiminta oli enemmän tai vähemmän hiipunut tai kokonaan sammunut.
Tarpeita etujärjestön perustamiselle syntyi tuolloin ensisijaisesti pääkalastuskohteemme silakan heikosta markkina- ja hintakehityksestä ja toisaalta lohenkalastukseen kohdentuvista viranomaisrajoituksista.
Lohi
Eräitä merkittäviä lopulta järjestäytymiseen johtaneita tapahtumia oli MMM:n esitys asetukseksi lohen siimakalastuksen kieltämiseksi kokonaan muualla paitsi Suomenlahden alueella. Aloite edellä mainittuun oli tehty eräiden alan neuvontajärjestöjen toimesta. Saatuaan tiedon kieltohankkeesta Porin Ahlaisista oleva kalastaja kutsui kalastajia koolle Reposaareen, jossa kokouksessa päätettiin ”karvalakkilähetystön” lähettämisestä Helsinkiin. Asiamiehekseen Ahlaisten kalastajat olivat löytäneet toimittaja Jorma Rotkon, joka tuolloin pakinoi Helsingin Sanomiin.
Matkalle lähti pikkubussillinen eli runsaat kaksikymmentä kalastajaa. Rotko oli varannut tapaamisajat eduskuntaryhmille, MMM:n silloiselle kalastus- ja metsästysosastolle sekä kalastusasioita hoitaneelle liikenneministeri Veikko Saarrolle. Lisäksi Rotko oli järjestänyt lehdistötilaisuuden Seurahuoneelle.
Mainittakoon, että itselläni oli oikeassa jalassani varsin raskastekoinen kokokipsi. Mahdoimme olla arvovaltaisen näköinen joukko.
Eduskunnan lähetystöjen vastaanottosalissa, ainoana kansanedustajana meidät otti vastaan Kauko Juhantalo, joka politiikkojen tapaan suhtautui meihin hyvinkin myönteisesti.
Seuraavaksi ministeriöön. Vastassa meitä olivat silloinen osastopäällikkö Heikki Suomus, lohiasioita valmistelevat ylitarkastajat Gösta Bergman ja Pekka Niskanen. Lisäksi paikalla oli RKTL:n lohitutkimuksesta vastaava erikoistutkija Jorma Toivonen.
Yhteistä meidän koko lähetystöllemme oli, ettei kukaan meistä tuntenut ketään edellä mainituista ministeriön virkamiehistä. Liioin emme osanneet asettaa kyseisiä henkilöitä mihinkään puhuttelu- tai arvojärjestykseen.
Pekka Niskanen oli kalastuskieltoasiassa ollut julkisuudessa siten, että ilman muuta oletimme hänen olevan po. hallinnonalan korkein virkamies. Näin ollen esittelin ’herra ylitarkastajalle” asiamme ja luovutin hänelle myös laatimani, oman ja toivottavasti ainakin mukana olleiden kalastajien mielipiteen sisältävän muistion.
Kaikkiaan tunnelmat olivat vähintäänkin kireät.
Osastopäällikkö Suomus yritti jotakin lausua, silloin rivistöstämme kuului varsin uhkaavasti ”pir sää suus kiine, ei sult ol mittän kysytty”.
Jorma Toivonen oli varannut joitakin tilastoja meille tosiasioina esitettäviksi. Niitä emme kuitenkaan ehtineet kuunnella, vaan Jorman aloitettua papereidensa kanssa marssimme ovesta ulos.
Ministeri Saarto otti kalastajat vastaan jossakin valtioneuvoston arvokkaassa istuntosalissa ja poliitikkona oli meitä kovastikin ymmärtävinään, lupaamatta kuitenkaan mitään. Saarto kuitenkin kehotti vakavasti kalastajia järjestäytymään ja siten valvomaan etujaan.
Vielä oli lehdistö. Rotko oli hoidellut tehokkaasti tiedotusvälineiden edustajat paikalle. Tarkoitukseen oli varattu seurahuoneen suurehko sali ja pöytä, johon oli varattu erilaisia arvokkaitakin virvokkeita vapaasti toimittajien käyttöön. No kaikki oli hyvin. Hieman yllätti vajaan viiden tonnin lasku, joka jäi tietenkin paikalla olleiden kalastajien maksettavaksi. Toki saimme asialle kannaltamme myönteistä julkisuutta. Lisäksi lehdistösuhteemme toimivat erinomaisesti vielä vuosienkin kuluttua.
Valtion hallinnossa siimakalastuskiellon valmistelu ei näyttänyt tässä vaiheessa mitenkään häiriintyvän.
Viikon parin päästä joku toimittaja soitti ja kysyi, tiedänkö asiasta ja mitä aiomme tehdä.
Nyt syntyi varsinainen paniikki. Kalastajien keskuudesta löytyi ennennäkemätöntä yksimielisyyttä. Hyvin yksituumaisesti päätettiin, että samana päivänä, kun asetus on tarkoitus esitellä, lohta avomerella kalastavat alukset kokoontuvat Raumalle ja jos esittely näyttää etenevän, satamaliikenne suljetaan.
Kyseisen päivän aamuna noin kello kuuden aikoihin soitin ministerille kotiin ja kerroin tilanteen, kerroin myöskin toimittajia olevan runsaasti paikalla ja että televisioryhmä on ollut paikalla jo edellispäivästä alkaen. Ministeri näytti ymmärtävän, että olimme hankkiutuneet tilanteeseen, josta ilman eväitä ei voi perääntyä ja lupasi parin tunnin kuluessa soittaa. Tämän puhelun yhteydessä sovimme, että kalastusalukset pysyvät rauhallisesti paikoillaan, valtioneuvosto ei tee asiassa päätöksiä ja ministeri lähtee Raumalle välittömästi hallituksen istunnon jälkeen.
Illan suussa ministeri saapui. Palaveripaikkana oli troolari Miltonin skanssi. Sovittiin, että lohenkalastukseen kohdentuvien rajoitusten tai lohikantojen säätelyn, joksi kalastuskieltoja oli alettu nimittää, käsittely siirretään asiantuntijatoimikuntaan, johon tulee myös ammattikalastajien edustus. Näin asia oli tällä erää pois päiväjärjestyksestä.
Silakka
Samoihin aikoihin silakankalastajat kokivat markkina- ja hintatason riittämättömiksi. Rymättylästä oleva kalastaja Anto Tamminen lähestyi asiassa varatuomari Heikki Jalasta, joka kutsui kalastajia kaikilta meren rannikon osilta mahdollista järjestäytymistä varten kokoukseen Turkuun. Paikalle saapui runsas kalastajajoukko, muistini varaisesti noin 80 henkilöä. Kokous asetti keskuudestaan ns. väliaikaisen hallituksen, jonka tehtäviksi jäivät paitsi selvittää järjestäytymisen muotoa myös perustaa ammattikalastajien edunvalvontajärjestön. Suhteellisen lyhyessä ajassa asiat etenivät niin, että oli mahdollista aloittaa esiintyminen Suomen Ammattikalastajaliiton nimellä.
Toiminta
Varsin räväkästi lähdettiin heti liikkeelle. Suomen Kalakauppiasliiton kanssa aloitettiin välittömästi neuvottelut elintarvikkeeksi käytettävän silakan hinnan vakaannuttamiseksi.
Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton kanssa ajauduttiin rehusilakan hinnasta ristiriitaan niin, että troolarien kipparit päättivät ajaa aluksensa Helsinkiin. Varsinaisesti ei uhattu sataman sulkemisella. Olimmehan nyt järjestäytyneitä kalastajia ja esiintyminen tapahtui ainakin muodollisesti lainsäädännön rajoissa. Tiedotusvälineet olivat aktiivisia ja pitivät yllä myös sataman sulkemisuhkaa.
Välittömästi satamaan tulon jälkeen edelleen kalastusasioita hoitava ministeri Veikko Saarto nousi uusikaupunkilaiseen troolari Capriceen, jossa aluksi sovittiin nyt SAKL:n ja valtiovallan välisistä neuvotteluista eduskunnan tiloissa koskien silakan hintatukea, joka tuolloin siirtomäärärahan muotoisena vuosittain syksyllä loppui kesken ja samalla sotki silakan hinnan. Neuvotteluissa mukana ollut MMM:n apulaisosastopäällikkö Heikki Pitkänen arveli nyt tarpeellisen rahasumman kuitenkin vielä löytyvän jostakin ”laatikon pohjalta”. Näin myös tarhureiden kanssa päästiin tyydyttävään tulokseen – sillä kerralla.
Kamppailu silakan hinnasta ja erityisesti siihen liittyvästä hintatuesta kuitenkin jatkui ja muodosti keskeisen sisällön järjestön toiminnalle vuosiksi.
Lohenkalastuksen säätely rauhoittui pariksi vuodeksi asetettuun toimikuntaan, joka otti nimekseen Lohikantojen säätelytoimikunta.
Tähän toimikuntaan, joka kokoontui kahdesti viikossa, päättyi oma lohenkalastukseni. Jos toimikunnasta yleensä oli jotakin hyötyä, arvelen SAKL:n kannalta arvokkaimmaksi sen, että katson saaneeni kyseisen kahden vuoden aikana varsin perusteellisen kalataushallinnon koulutuksen. Olihan käytössäni tuolloin ja myöhemminkin valtakuntamme parhaat asiantuntijat. Ainakin opin tuntemaan hallinnonalan silloiset virkamiehet. Vuosien aikana komiteat, toimikunnat, työryhmät ja erinäiset muut lautakunnat lisääntyivät niin, että enimmillään olin mukana yli kahdessakymmenessä eri toimielimessä. Koska myös muut, kuten puheenjohtajamme ja muut SAKL:n hallituksen jäsenet olivat monessa mukana, rohkenen väittää, että SAKL oli ja on ammattikalastajille käyttökelpoinen työkalu.
Suhteet
Alussa kerrotun perusteella voidaan ymmärtää, että henkilösuhteet virkamiehiin olivat alkutaipaleella omalta osaltani lievästikin sanottuna kireät. Runsas esiintyminen julkisuudessa pahensi tilannetta. Tarpeellista pehmennystä toi ensimmäinen puheenjohtajamme, kalastaja, ekonomi Vesa Reilimo, joka oli erityisen kyvykäs ristiriitojen sovittelija. Poliittisiin päätöksentekijöihin julkisuuden vaikutus oli tietenkin päinvastainen. Osasimme kyllä hyödyntää tilanteen.
Alusta alkaen onnistuin pitämään suhteeni varsinaisiin päätöksentekijöihin, eli kulloinkin kalastusasioita hoitaviin ministereihin hyvinä, useampiin suorastaan lämpiminä.
Vuosien saatossa tilanne tietysti muuttui siten, että kalataloushallinnon asiat yleensä tulivat virkamiesten toimesta pöydälleni ja siten tarvittaessa myös järjestökäsittelyyn jo valmisteluvaiheessa.
Muuta
SAKL:n varsinainen rekisteröityminen saatiin hoidetuksi erinäisten kommervenkkien jälkeen Kalantuottajat ry:n sihteerin Antero Mörskyn toimesta vasta usean vuoden kuluttua ensimmäisestä kokouksesta. Tänään, kun kaksikymmentä vuotta on kulunut, tunnen suurta riemua voidessani todeta ”se pyörii sittenkin”. Alussa pessimistien ja suorastaan vihamielisesti suhtautuvien määrä ei ollut vähäinen.
Valitettavasti käytettävissä olevan ajan puitteissa monia mielenkiintoisia asioita jää nyt kertomatta.
Terveiset
Lopuksi haluan lähettää terveiseni Ahvenanmaalle ensimmäisen hallituksemme jäsenelle Mirjam Öbergille, joka jo läsnäolollaan rauhoitti usein varsin kiivassävyisiäkin kokouksiamme.
