Maatalousneuvosto keskusteli kasvinsuojeluaineiden vähentämisestä ja vaikeasta kuivuustilanteesta

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontui Luxemburgissa 26.-27. kesäkuuta. Neuvoston asialistalla olivat mm. tiedonanto vuoden 2024 kalastusmahdollisuuksista, asetus kasvinsuojeluaineiden kestävästä käytöstä sekä kansainväliseen kauppaan liittyvät maatalouskysymykset. Lisäksi ministerit keskustelivat Euroopan poikkeuksellisesta kuivuustilanteesta ja kasvavista suurpetokannoista Euroopassa. Suomea kokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Suomi jakoi huolet Euroopan kasvavista suurpetokannoista sekä painotti kestävän kalastuksen merkitystä. Suomi […]

Suomi-areena ja Itämeren tila

Porissa on järjestetty vuodesta 2006 alkaen kesäisin Suomi-areena ja se on Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma. Ympäristöaiheet ja kalastus sekä kotimainen ruoka ovat olleet usein tilaisuuksien aiheena, ja tällä kertaa Puhtaan meren puolesta ry toi Porin torille asiantuntijoita keskustelemaan Itämerestä. Teemana olivat, että tehdäänkö ilmasto- ja kiertotaloushypetystä nyt vesistöjen kustannuksella. Miksi, mitä meri tästä ajattelee ja […]

Janne Sankelo Suomen kalankasvattajaliiton toimitusjohtajaksi 

Kauhavalainen Janne Sankelo, KM, on nimitetty Suomen kalankasvattajaliiton toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.8.  Sankelo on toiminut kokoomuksen kansanedustajana Vaasan vaalipiiristä kaksi kautta. Kansanedustajakausien välissä hän työskenteli energiayhtiö Vapon, nykyisen Neovan sidosryhmäjohtajana alan edunvalvontatehtävissä. Sankelolla on työtaustaa myös opetusalan esimiestehtävistä ja vahvaa maa- ja metsätalouden tuntemusta. Uuden toimitusjohtajan valinnassa Suomen kalankasvattajaliiton hallitus painotti erityisesti Janne Sankelon […]

Värdet på förmedlingsförsäljningen 111 miljoner euro vid Saga Furs’ juniauktion

Saga Furs’ skinnauktion avslutades idag med rävskinnsförsäljning. Över 230 köpare deltog i auktionen, och majoriteten av inköpen riktades till bolagets huvudmarknad Kina. Inköp gjordes även till Sydkorea, Turkiet samt den västerländska modeindustrin. Vid auktionen bjöds ut 5 miljoner minkskinn, varav 76% såldes, och drygt 500 000 räv- och finnsjubbskinn, varav ca 60% såldes. Jämfört med marsauktionen […]

Vuoden innostavin tapahtuma tulee taas: Kalatalouden Innovaatiopäivät 2.-3.11.2023

Innovaatiopäivät 2023 järjestetään tuttuun tapaan marraskuun alussa, paikkana tällä kertaa Hotel Radisson Blu Royal Helsingin keskustassa. Ohjelmassa on jälleen kerran monipuolinen kattaus asiaa kala-alalta, kiinnostavia puheenvuoroja sekä Seafood Innovations 2023 -kilpailun voittajien julkistus. Merkkaa päivät kalenteriisi jo nyt!Ohjelma julkaistaan ja ilmoittautuminen avataan alkusyksystä. KALATALOUDEN INNOVAATIOPÄIVÄT 20232.-3.11.2023 HOTEL RADISSON BLU ROYALRUNEBERGINKATU 2,00100 HELSINKI LisätiedotKatriina PartanentoiminnanjohtajaPro Kala […]

Tutkimuksen ja kalastajien kumppanuus : Kalatalouden innovaatio-ohjelman loppuraportti

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston rahoituksella toteutettiin Tutkimuksen ja kalastajien välinen kumppanuus -ohjelma Luonnonvarakeskuksen koordinoimana vuosina 2017–2023. Ohjelman partnereina toimivat Suomen ammattikalastajaliitto, Jyväskylän yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjelman toimintaan osallistui lisäksi järjestöjä, kalastajia ja alan yrityksiä. Tavoitteena oli parantaa tutkimuksen ja kalastajien keskinäistä verkostoitumista ja lisätä tiedon yhteistuotantoa. Kehittäminen koski muun muassa pyyntitekniikkaa, kalakantoja, […]

Merikarvian kalastajista kirja

Kirja Merikarvian Ouran saariston kalastajista, heidän työstään ja elämästään julkistettiin, kuinkas muutenkaan, kesäkuun alussa Merikarvialla. Rääkärin maailma-kirjan ovat toteuttaneet Juhani Mellanoura ja hänen yhteistyökumppaninsa Tero ja Kaisu Mustonen Osuuskunta Lumimuutoksesta, jotka ovat kirjoittaneet kirjaan loppuluvun. Noin 200-sivuisessa kirjassa on myös kansainvälisesti arvostetun Matti A. Pitkäsen 1970-luvulla ottamia valokuvia joista avautuu Merikarvialla koko kesän kestävä näyttely. Rääkäri […]

Ål fredad i havsområdet vid fritidsfiske även i juli

Fiskebegränsningarna för ål har ändrats. När det gäller fritidsfiske är ålen hädanefter fredad i havsområdet hela året, alltså även i juli. Vid allt fiske i inlandsvatten och vid kommersiellt fiske i havsområdet ska ålen vara fredad hela året utom i juli. Elokuusta kesäkuuhun ankerias on täysin rauhoitettu kaikelta kalastukselta koko Suomessa. Vapaa-ajankalastajat saavat pyytää ankeriasta […]

Materiaalit hyljekorvauksia ja aloittavan kalastajan tukia käsitelleestä keskustelutilaisuudesta julkaistu

Maa- ja metsätalousministeriö järjesti avoimen keskustelutilaisuuden hyljekorvausjärjestelmästä ja aloittavien kalastajien tukijärjestelmästä 13.6.2023. Tuet rahoitetaan Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelmasta 2021–2027. Tilaisuudessa esiteltiin suunnitellut tukimuodot ja niistä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja antaa palautetta. Tilaisuudessa esitetyt materiaalit löydät täältä: Suunnitelluista tukijärjestelmistä voi antaa palautetta maa- ja metsätalousministeriölle sähköpostitse 7.7.2023 asti: Virallinen lausuntokierros järjestetään syksyllä. […]

Verksamhetsledaren för Åbolands fiskarförbund är upprörd över nedläggningen av ”Fiskis” i Pargas

Livias beslut att lägga ner Fiskis i Pargas var förhastat och inte genomtänkt, tycker verksamhetsledaren för Åbolands fiskeriförbund. Kaj Mattsson är upprörd över Livias beslut . Han sitter i samkommunens styrelse och är verksamhetsledare för Åbolands fiskarförbund. Mattsson motsatte sig planerna på att lägga ner Fiskis när de behandlades i samkommunens styrelse. – Beslutet är förhastat. Det […]