Keskikesän kiireaikaa. Luonnonkalanystävät: Olkaa Hyvä! Nyt sitä saa.
Yhteiskunta on pelannut meidät lohenpyytäjät lähes kokonaan ulos, mutta hetken on ammattikalastajallakin ihmisarvo. Aikarajoituksen loppumisen ja kiintiön täyttymisen välissä. Aikarajoituksen ja alimitoitetun kiintiön tarkoitus on sama: Vaikeuttaa ammattikalastusta rannikolla jotta luopuisimme elinkeinostamme. Lohta kun on riittävästi niin että järkevästikin kalastusta voitaisiin ohjata, mutta kalastuksen ohjaus on lähinnä eri toimijoiden aikaan saamaa tarkoituksellista elinkeinon vaikeuttamista tarkoituksena lopettaa ammattikalastus.
Pieni toivon kipinä on taas liikkeellä ja me hammasta purren odotamme kuuta nousevaksi. Kalastuksen järkevöittämiseen tähtäävä lohikiintiön jako toimijakohtaisiin kiintiöihin on edennyt eduskuntaan. Valtioneuvosto on sen käsitellyt ja se jatkaa etenemistä laitoksen rattaissa. Toiveissa on että 2017 olisi jo uuden järjestelmän aikaa. Lohen ystäville se mahdollistaisi pidemmän kauden nauttia kotimaista lohta ja ammattikalastajalle toivoa jatkaa toimintaansa jatkossakin toimittaen lähiruokaa sitä arvostaville.
Kuten usein käy, eri vastustajat iltalypsää sinällään hyvään tähtäävään järjestelmään omat puumerkkinsä. Kova on kähinä ollut nytkin ja merkittäviä heikennyksiä on nytkin saatu aikaan. Vielä kuitenkin järjestelmän tunnistaa alkuperäiseen tarkoituksen liittyväksi. Saa sitten nähdä mikä lopputulos eduskunnasta putkahtaa.
Eväleikattuja lohia on kuluneena kalastuskautena ollut saaliissani runsaasti.
Mistä tietää lohen olevan istutetun. Eväleikkaus on varma merkki mutta myös vielä on istutettuja leikkaamattomiakin niillä yleensä on epätäydelliset evät varsinkin selkäevä.
Ekoteko. Lohenperkeillä on ottajansa. Isot lokit harmaa- ja merilokit elää keskikesän vesilintujen poikasilla. Antamalla niille korvaavaa ruokaa pelastuu monta haahkan poikasta ainakin sen päivän vanhemmiksi kun lokit kupunsa täyttää lohensisälmyksillä.
Trutholma. Meren pieksemää ulkosaariston hiekkarantaa (karkea hiekanjyvä)
Pihlajan kukkiessa saari koristeltu kuin kukkatähdin.
Sininen hetki Lännennauloilla. Pilven heijaste leikkien veden pinnalla.
Lännenaulojen kalliot määrittää Suomen rannikon uloimman pisteen rannikon tällä kohtaa.
Aluemeri sekä koko Selkämeren leveys määritellään kallion sijainnin mukaan.
Kotiranta häämöttää. Taas on aika palata sataman turvaan meren ”tuulista ja tyrskyistä”
Kaksi vuotta plokia täynnä. Saamani palautteen innostamana kiitos mielenkiinnosta seuraajat.
HjS