Kuvat Porin pohjoisesta saaristosta, Munakarista / Markku Saiha, Paapuuri Oy ja Tammen perheen arkistosta
Kalastaja Matti Tammi on kotoisin Porin Ahlaisista. Hänen suvussaan on ollut kalastajia jo reilun sadan vuoden ajan. Tammi on rakentanut Munakarin kalakämpän ja on sen viimeinen käyttäjä alkuperäisessä tarkoituksessaan ennen kansallispuiston toteuttamaa kunnostusta.
Matti Tammen isä rakensi 30 – luvulla yhdessä Jalmari Fagerin kanssa ensimmäisen kämpän keskelle Stenkumpoosin mäkeä paikkaan missä kivijalan jäänteet ovat edelleen nähtävissä. Paikka on nykyisen ”faagerin” kämpän takana mäellä. Tämä rakennus oli ensimmäisiä uuden kalastusmuodon tukikohtia tässä saaristossa.
Kasakan saaren kämpän on rakentanut Taisto Fager. Paikalla oli ollut jo aiemmin kevyt maja ja samoille sijoille rakennettiin uusi 50 – luvun alussa. Stenkumpoosin kämppä rahoitettiin vanhempien toimesta ja kaikki kolme Tammen veljestä osallistuivat rakentamiseen. Talon valmistuttua poikien äiti viihtyi siellä kuin Myrskyluodon Maija konsanaan.
Saaren toinen asumus tehtiin reposaarelaisten kalastajien toimesta viikonloppukämpäksi. Ranta on siinä kohtaa matala eikä suurempien veneiden kulku ollut samaan tapaan mahdollista kuin muiden kämppien kohdalla. Niittyluotolaisilla oli myös jossain vaiheessa kämppä Kumppoosissa mutta se on jo hävinnyt.
Vootpöksyjen edelleen nähtävissä oleva rakennus on tehty myös siimapyynnin alkaessa ja on Kaipioiden kalastajaperheen rakentama. Heillä oli myös siikapesiä kesäisin pyynnissä saaren rannassa.
Tammet kalastivat täältä pääasiassa silakkaa verkoilla. Silakka suolattiin ja kuljetettiin osin vasta talvella reellä mantereelle. Tammen oma poika Jarmo ei kalasta enää, mutta käy kuitenkin Munakarissa silloin tällöin. Matti on sitä mieltä että se joka edelleen ottaa leipänsä rannikkokalastuksesta, on kova naama.
Aina kalastaja
Matti Tammi (kuvassa vasemmalla) on ollut koko elämänsä tekemisissä kalastuksen kanssa. Hänen ensimmäinen silakkaverkkoreissunsa tapahtui jo neljän vanhana kun hän oli vanhemman veljensä kanssa mennyt salaa isän veneen keulahyttiin piiloon. Pojat huomattiin vasta merellä kun haettiin eväitä hytistä. Maissa oltiin tietenkin huolissaan pojista, mutta kuulemma selkään ei kuitenkaan saatu.
Tammi aloitti Munakarin tukikohdan rakentamisen 60 – luvun lopulla. Ahlaisista ei päässyt aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä merelle, ja aivan avoimen meren äärellä oleva kämppä mahdollisti kalastuskauden jatkamisen. Syksyisin kalastettiin aina jäidentuloon saakka ja usein tultiin vasta jouluksi kotiin.
Matti muistaa tapauksen vuodelta 1966, loppiaisena se sattui. Muutamaa päivää ennen oli viety tavaraa hevosella Kumppoosin kämpälle jossa veneet olivat. Tuli kova etelämyrsky, lunta ja rakeita tuulen mukana, ja saaresta piti lähteä mantereelle pojan ristiäisiin.
”Myrsky oli rikkonut pohjoispuolen jäät ja yhdessä naapurien kanssa päätettiin lähteä veneillä kotiin. Kaipiot pääsivät jääkentän läpi mutta me jäimme kiinni. Tuuli painoi venettä jäiden mukana kohti saaren rantaa. Heitimme pitkän köyden jäiden yli toiseen veneeseen ja näin saimme hinattua itsemme pois hankalasta tilanteesta. Näin ne kelit vaihtelevat kun edellisenä päivänä oli kuljettu hevosella ja seuraavana tultiin Saanteen nokkaan saakka veneellä. Siinä oli tuho lähellä”, kertoi Matti.
Kalastuksen kohteet
Silakka oli alkuvuosina edelleen kalastuksen kohteena, mutta myös lohi ja vaellussiika olivat tärkeitä. Silakkaa kalastettiin niin verkoilla kuin rysilläkin, ja niitä Tammella oli kaksi. Lohen ankkuri- eli kiintosiimapyynti alkoi 40 – luvun lopussa kun karjalaiset evakot, täällä Kaipiot, toivat uuden pyyntitavan mukanaan ja se omaksuttiin käyttöön nopeasti.
Alkuvuosina koukut olivat varsin lähellä rannikkoa, Tammilla heti Leveämatalan takana. Kokemuksen ja kaluston kehittyessä koukkurivi eli siima saattoi olla jopa neljän tunnin ajomatkan päässä mikä heidän veneillään tarkoitti noin viittäkymmentä kilometriä länteen.
Kiintosiimassa Tammilla oli noin 500 koukkua ja se oli ankkuroitu aina kymmenen koukun välein. Ankkurinaru oli tavallisesti 1,5 mm polyeteeniä, joskus myös vaijeria, ja sen mitta oli tavallisesti 100 m jotta kovalla virralla pintakohot eivät olisi painuneet näkyvistä.
Lohta oli meressä hyvin ja kalastus kannatti koska kalustoon ei sitoutunut niin paljon rahaa kuin esimerkiksi silakankalastukseen. Tammet lopettivat kiintosiimapyynnin pian Munakarin kämpän valmistumisen jälkeen hylkeiden opittua löytämään pyydykset. Pahimmillaan Tammet saivat 21 lohenpäätä siimastaan. Kalastus jatkui kuitenkin joitain vuosia ajosiimalla ja se loppui rajoituksiin 80 – luvulle tultaessa.
Lohisaalis jostain luoteesta, Ouran takaa ajosiimoilla keväällä. Koukkuja oli vain 150 ja laskettiin ehtoosti ja kalat meni heti, kertoi Matti
Heillä oli myös jonkin verran lohiverkkoja jotka olivat pinnalla kalastavia ajoverkkoja. Niitä käytettiin keväisin. Tähän pyyntimuotoon Tammet eivät investoineet samalla tavalla kuin moni tällä rannikonosalla teki.
Matti Tammelle on jäänyt mieleen verkkoreissu, jolloin saaliina oli kaksi lohta yhteispainoltaan 44 kg. Keväisin kalat saattoivat olla suuria. Ajoverkkokalastus kiellettiin Itämerellä kokonaan vuonna 2008.
Siikaa kalastettiin läheltä rannikkoa verkoilla, useimmiten ajoverkoilla. Sitä saatiin ja se oli kookasta yli kilon kalaa. Myös tämä pyyntimuoto kiellettiin 2008.
Hylkeet ja tumlarit eli pyöriäiset
Hylkeitä on tässäkin saaristossa ollut yhtä kauan kuin kalastajia. Niitä ammuttiin pyydysten lähettyvillä, ja vaikka tarkoituksena ei olisikaan ollut surmata eläimiä, oppivat hallit pelkäämään kalastajaa eivätkä tulleet pyydyksille tai veneen läheisyyteen niin kuin nykyisin.
Vielä 60 – luvulla käytiin erikseen metsästämässä hylkeitä kevätjäiltä. Viimeisiä venekuntia jotka lähtivät jopa viikoiksi Selkämerelle, oli Åkerlundin ryhmä. Niilo Åkerlund oli kipparina, hänen poikansa Jaakko apuna ja Lasse Tammi ampujana. Tiedossa on että vielä viimeisillä matkoilla saalis saattoi olla kymmeniä halleja.
Pyyntimatkat olivat pitkiä ja vaarallisia. Ajojäät saattoivat saartaa veneen viikoiksi ja tällöin ei auttanut muuta kuin odottaa jääkentän laukeamista. Työ oli kuitenkin kannattavaa tapporahan vuoksi ja saalis myytiin traania myöten.
Nykyisin harmaahylkeen käyttäytyminen on muuttunut ja niitä tapaa koko saaristossa ja jopa joessa. Vaikka verkkokalastus olisi edelleen sallittua, ei se onnistuisi hylkeen vuoksi. Tammi kertoo kokeilleensa laittaan saaren takana lipun veneestä mereen, ja heti oli halli katsomassa että mihin suuntaan alkaa verkkoa ilmestyä.
Kiintosimapyynnin aikoihin tehtiin lukuisia havaintoja pyöriäisistä eli tumlareista kuten paikalliset eläintä nimittivät. Yksittäiset pyöriäiset saattoivat seurata siimaa kokevaa venettä pitkiäkin matkoja. Vaikka tumlarit olivat mukavaa seuraa avomerellä, oli niistä kiusaa. Ne nimittäin söivät tuoreet syöttisilakat sitä mukaa kun kalastaja sai niitä asetettua koukkuihin, ja työ täytyi tehdä uudelleen niin kauan kunnes eläin sai mahansa täyteen ja lähti. Tammi muistaa 40 – luvun lopulla nähneensä parinkymmenen pyöriäisen parven liikkeellä, mutta vuosikymmenten aikana havainnot ovat vähentyneet. Toisinaan pyöriäisiä eksyi myös saariston, mutta nämä olivat harvinaisia tapauksia ja paikalliset olettivat, että kyseessä oli sairas tai ”paniikissa” oleva yksilö.
Kelit vaihtelevat
Saaristossa kuljettiin talviaikaan ennen hevosella kun pääsi ja kun jäät olivat heikommat, niin sitten suksilla tai suksikelkalla. Moottorikelkka tuli seudulle 70-luvulla, mutta yleistyi vasta vuosikymmentä myöhemmin. Hyvinä jäätalvina saatettiin viedä iso vene traktorin reellä lähemmäksi avovettä. Hevosella käytiin saaressa viimeksi vielä 80 – luvulla.
Talvikalastus verkoilla ei näillä vesillä onnistunut koska jäät liikkuivat ja saattoivat lähteä nopeasti. Vaikka avovettä ei illalla edes näkyisi, voi aamulla saaren ranta olla vapaa. Koukkuja kuitenkin laskettiin pyyntiin madetta varten ja saalistakin saatiin. Koukut eivät maksaneet paljoa joten vahinko jäi siedettäväksi vaikka meri pyydykset veisikin. Mitä vahvempi jää on, sitä nopeammin se menee lautoiksi ja lähtee virran tai tuulen mukaan. Ohut jää joustaa ja pysyy sitkeämmin paikoillaan. Joskus voi kuitenkin koko Selkämeri olla jäässä, mutta myrsky tekee kyllä tilaa silloinkin.
