ELY-keskus: Saimaannorpan suojelu ja kalastus sujuu Saimaalla

Saimaalla on tehty onnistuneita päätöksiä suojelun ja kalastuksen yhteensovittamisessa. Saimaannorppakanta on kasvanut 2000-luvulla noin 240 yksilöstä noin 430 yksilöön (2020). Kalastus on aikaisempia vuosikymmeniä norppaturvallisempaa ja sivusaaliina kuolee harvoin saimaannorppia. Vuonna 2021 kalanpyydyksiin havaittiin kuolleen kaksi norppaa, kuten myös tänä vuonna. Näistä neljästä yksi on kuollut verkkoon heinäkuussa, muut syksyllä ja talvella. Esimerkiksi vuonna 2012–2014 […]

Luke: Lievennyskeinoja hylkeiden suojelun ja kalatalouden harjoittamisen väliseen konfliktiin

Viime vuosikymmeninä runsastuneet hyljekannat muodostavat todellisen uhkan Suomen rannikkokalastukselle. Erityisesti hallin (harmaahylkeen) aiheuttamat tappiot rannikkokalastukselle ovat lisääntyneet. Kalavesien käytön ja hallien suojelun yhteensovittaminen edellyttää keskustelua yhteisistä linjauksista, keinoista ja vastuista. Halleista aiheutuu kalastukselle merkittäviä saalistappioita ja pyydysvaurioita. Lisäksi hylkeet vaikuttavat kalakantoihin ja kalojen käyttäytymiseen. Rannikollamme pitkään jatkunutta hyljekonfliktia on pyritty lieventämään monella tavoin, mutta toistaiseksi ilman […]

Stadin Silakkamarkkinoilla vieraili noin 80 000 kävijää

Stadin Silakkamarkkinoita vietettiin perinteiseen tapaan Helsingin Kauppatorilla 2.–8.10. Yhteensä tapahtumassa vieraili arviolta 80 000 kävijää. Lauantaina 8. lokakuuta päättyneillä Stadin Silakkamarkkinoilla käytiin kauppaa vilkkaasti, ja osa tuotteista myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen markkinoiden päättymistä. Viikon ohjelmaan kuului myös silakka-aiheista puheohjelmaa, merellistä musiikkia ja perinteinen Silakkasoutu. Myyntivaltteja markkinoilla olivat tuttuun tapaan muun muassa Silakkaraadin palkitsemat […]

Ensi viikolla

Ensi viikolla asialistalla muun muassa seuraavaa. 11.10. Kalastuslain toimeenpanon seurantaryhmän kokous (Teams) 12.10. Saimaannorpan seurantaryhmän kokous (Teams) 13.–14.10. Melan poronhoitajien ja kalastajien neuvottelukunnan kokous, Kasnäs 14.10. Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi kalastuslain muuttamiseksi, https://mmm.fi/documents/1410837/13973646/Hallituksen+esitys+eduskunnalle+laiksi+kalastuslain+muuttamisesta.pdf/60f12980-a16b-6fcc-10c2-8e3ddae74932/Hallituksen+esitys+eduskunnalle+laiksi+kalastuslain+muuttamisesta.pdf?t=1663328270355 14.10. Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kalastonhoitomaksu suuruuden tarkistamisesta (47 euroa/kalenterivuosi)

Hallitus esittää toimijakohtaisen kiintiöjärjestelmän osittaista purkamista

Valtioneuvosto hyväksyi 6.10. hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta. Esityksen mukaan vuoden 2017 alussa käyttöönotettua toimijakohtaista kalastuskiintiöjärjestelmää tarkennettaisiin siten, että siirrettäviä käyttöoikeuksia säädettäisiin olemaan toistaiseksi voimassa niin, että niille voitaisiin vain painavasta syystä säätää voimassaolon päättymispäivä haltijan kannalta riittävällä vähintään kymmenen vuoden aikajänteellä. Silakan rysäkalastuksen käyttöoikeuksien ehdotetaan päättyvän […]

Halliurosten poistamisesta aiheutuviin kustannuksiin myönnettävään avustukseen korotus

Valtioneuvosto antoi 6.10. asetuksen kaupalliselle kalastukselle ja kalankasvatukselle vahinkoja aiheuttavien halliurosten poistamisesta aiheutuviin kustannuksiin määräaikana myönnettävästä avustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (2020/184) 4 §:n muuttamisesta. Muutoksen tavoitteena on nostaa avustusmääriä siten, että ne vastaavat niitä todellisia tulonmenetyksiä ja kustannuksia, joita kaupallisille kalastajille ja kalankasvattajille aiheutuu halliurosten poistamisesta. Muutoksella toteutetaan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman kirjaus siitä, että […]

Valtioneuvoston asetus siian verkkokalastuksen solmuvälin nostamisesta 43 millimetristä 45 millimetriin

Valtioneuvosto antoi 6.10. asetuksen kalastuksesta annetun asetuksen (1360/2015) 12 §:n muuttamisesta. Muutoksella nostetaan siian verkkokalastuksessa käytettävää yleistä solmuväliä nykyisestä 43 millimetristä 45 millimetriin. Muutos koskee sekä kaupallista kalastusta että vapaa-ajankalastusta. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa erittäin uhanalaisia vaellussiikakantoja vähentämällä nuoriin yksilöihin kohdistuvaa kalastusta. Kalastusasetuksen muutos tulee voimaan 1.1.2024, Merenkurkun alueella kuitenkin vasta 1.7.2024. Tällä tavalla kalastajilla […]

BSAC:n pelagisen työryhmän online-kokous

Itämeren neuvoa-antavan komitean BSAC:n pelaginen työryhmä piti tällä viikolla online-kokouksensa. Työryhmän uusi puheenjohtaja tanskalainen Lise Laustsen oli haastavan tehtävän edessä aloittaessaan kokousta. Pohjanlahden silakka Agendalla oli silakan osalta huolestuttavat havainnot laihoista kaloista, ja asiasta piti saada esitys käytännön ratkaisumalleista komissioille. Kokousta seurasi Itämeren piirissä yli kolmekymmentä osallistujaa ja komission edustaja. Silakasta kertoi kattavasti Jari Raitaniemi […]

Kalan ulkomaankauppa, heinäkuu 2022 (ennakko)

Kalaa ja kalatuotteita tuotiin Suomeen heinäkuussa 2022 vajaan 46 miljoonan euron arvosta, määrältään noin 6,3 miljoonaa kiloa. Tuonnista tuoretta lohta oli 3,5 miljoonaa kiloa, josta valtaosa matkasi kauttakulkuna edelleen Eurooppaan, maahan jäi noin reilut 1,2 miljoonaa kiloa. Kalaa ja kalatuotteita vietiin 20,5 miljoonalla eurolla; määrältään 5,5 miljoonaa kiloa. Maan kautta kulkevan lohen osuus viennistä oli […]

Silakkamarkkinoilla on helppo tehdä vastuullisia valintoja

Stadin Silakkamarkkinat käynnistyivät sunnuntaina 2. lokakuuta ja markkinahumu jatkuu tämän viikon lauantaihin 8. lokakuuta saakka. Markkinat tarjoavat pääkaupunkiseutulaisille helpon ja herkullisen tavan kantaa kortensa kekoon Itämeren rehevöitymisen estämiseksi, sillä silakka lautasella on todellinen ekoteko! Itämeren rehevöityminen on ongelma, joka johtuu etenkin mereen päätyneistä ravinteista, fosforista ja typestä. Nämä ravinteet ovat elintärkeitä kaikelle elämälle, mutta kun […]