Reposaaressa merkittiin vaellussiikoja uutta tutkimusta varten

Syksy on tuonut mukanaan sateen ja tuulen ohella Kokemäenjoelle uuden tutkimushankkeen. Luonnonvarakeskus (Luke) merkitsee tutkimusta varten noin viisikymmentä siikaa vatsaonteloon laitettavilla lähetinmerkeillä. Merkintä tehtiin Reposaaressa lokakuun alussa ja seuranta jatkuu niin kauna, kuin olosuhteet sallivat. Siiat on pyydetty lähivesiltä Heikki Salokankaan toimesta rysillä. Kalat kuljetettiin suoraan Reposaaren kalasatamaan, missä LUKE:n tutkija Lari Veneranta ja tutkimusinsinööri […]

MSC Suomi 10 vuotta – tunnustuspalkinto SAKL:n silakankalastuksen sertifiointiryhmälle

Tänä vuonna voittoa tavoittelematon MSC on toiminut Suomessa jo 10 vuotta. MSC Suomi myönsi 10-vuotisjuhlassaan 3.10. Helsingissä tunnustuspalkinnot yhteistyökumppaneille, jotka ovat erityisen sitoutuneet kestävän kalastuksen ja merenelävien vastuullisen toimitusketjun kehittämiseen. Tunnustuspalkinto Merten Sankari: Kalastus – Suomen Ammattikalastajaliitto ry. Suomen Ammattikalastajaliiton hallinnoima Suomen silakan ja kilohailin trooli- ja rysäkalastus saavutti MSC-sertifikaatin ensimmäisenä kalastuksena Suomessa vuonna 2018. Itämeren ekologisista […]

Silakkamarkkinat ovat monelle syksyn merkkitapaus

Syksy tuo mukanaan silakkamarkkinat, ja ne ovat monelle herkkusuulle syyskauden kohokohta. Silakkamarkkinat ovat säilyttäneet asemansa vuodesta toiseen, ja ne vetävät jopa kymmeniä tuhansia kävijöitä. Myös nuoret ovat löytäneet silakkamarkkinat. Silakka on vuosisatojen ajan ollut suomalaisen ruokapöydän kulmakivi, ja silakkamarkkinat ovat vahva perinne erityisesti rannikkokaupungeissa. Alun perin silakkamarkkinat olivat kalastajien keskinäinen kaupankäyntitapahtuma, mutta nykyisin ne ovat […]

Forststyrelsen förlänger giltighetstiden för tillstånden för kommersiellt fiske

De nuvarande tillstånden för kommersiella fiskare gäller fram till slutet av 2025. Forststyrelsen beslöt att förlänga tillståndens giltighetstid med ett år, eftersom tillståndsansökan blir digital under nästa år. Alla kommersiella fiskare får ett personligt brev om beslutet. Tillståndet gäller till utgången av 2025 när fiskaren betalar sin tillståndsavgift. Fiskarna kan också meddela att de inte […]

Forststyrelsen förlänger giltighetstiden för tillstånden för kommersiellt fiske

De nuvarande tillstånden för kommersiella fiskare gäller fram till slutet av 2025. Forststyrelsen beslöt att förlänga tillståndens giltighetstid med ett år, eftersom tillståndsansökan blir digital under nästa år. Alla kommersiella fiskare får ett personligt brev om beslutet. Tillståndet gäller till utgången av 2025 när fiskaren betalar sin tillståndsavgift. Fiskarna kan också meddela att de inte […]

Itämeren silakka- ja kilohailikantojen tilan vuosittainen seurantamatka alkaa – myös massiäyriäisten runsautta selvitetään

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat lähtevät Itämeren Suomen merialueelle suuntautuvalle tutkimusmatkalle 18.9.2024. Tuoretta tietoa silakka- ja kilohailikantojen kunnosta tarvitaan muun muassa eri maiden kalastuskiintiöiden määrittelyyn. Matkalla on mukana myös Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijoita. Yhdessä tutkitaan sopivaa menetelmää massiaisten runsauden seurantaan. Nyt alkavan tutkimusmatkan kiinnostuksen kohteena on silakkakannan palautuminen ja siihen vaikuttavien tekijöiden seuranta. Vuosien 2020–2022 seurantamatkoilla havaittiin, […]

Forskning: Det är en bra idé att äta inhemsk fisk

Det är en bra idé att äta inhemsk fisk eftersom hälsofördelar med att konsumera fisk i den omfattning som finländare för närvarande konsumerar fisk överväger de nackdelar som hänför sig till intag av främmande ämnen i alla åldersgrupper. Att konsumera mer fisk än för närvarande skulle gynna befolkningens hälsa. I synnerhet bör konsumtion av underutnyttjade […]

Fiskartspecifika undantag läggs till i rekommendationen om säker användning av fisk

Livsmedelsverket har uppdaterat rekommendationen om säker användning av fisk baserat på resultaten från forskningsprojektet EU-fiskar IV.  I de uppdaterade rekommendationerna ges fler fiskartsspecifika undantag än tidigare för barn under skolåldern och kvinnor i fertil ålder, gravida och ammande. Däremot finns det utifrån den senaste riskbedömningen inget behov av att bevilja särskilda undantag för användning av […]

Menekinedistämisen määräaikainen haku avattu

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) määräaikainen haku menekinedistämiseen on avattu. Hakumenettely on auki 1.11.2024 asti. Myös suunnitelma rahaston tulevista hakumenettelyistä on päivitetty. EMKVR:n hakumenettely menekinedistämiseen on avoinna 10.9.–1.11.2024. Hakumenettely on suunnattu yleishyödyllisille toimijoille ja siinä voidaan myöntää tukea yhteensä enintään 300 000 euroa. Toimenpiteestä voidaan rahoittaa kalan yleistä menekinedistämistä sekä erilaisia innovatiivisia tapoja vauhdittaa kalan […]

Kalatalouden innovaatiopäivät 2024 – ilmoittautuminen avattu

Vuoden 2024 Kalatalouden Innovaatiopäivät järjestetään 6.–7.11. Helsingissä Radisson Blu Seaside Hotellissa. Ilmoittautuminen on nyt avattu – varaa paikkasi heti! Löydät ohjelman ja muuta lisätietoa tapahtuman sivuilta. Samalla sivulla on myös ilmoittautumislomake. Lähde: Pro Kala 10.9.2024