Näpinkettu on kalan nimi joka on paljon, paljon luultua yleisempi kala vesissämme. Kun perkaa, näitä kaloja on erittäin yleisesti petokalojen vatsat pullollaan.
Näpinkettu, ja sitten joskus huomattiin kirjallisuudesta että sen virallinen nimi onkin tuulenkala. Näpinkettu ei jää pyydyksiin hevillä koska se on kova pyydyksistä pujottelemaan pois, mutta jos silmäharvuus on aivan prikulleen sopiva, se jää kiinni. Silakkarysistä niitä sai silloin kun niillä vielä pyydystimme.
Tuulenkaloja on kahta eri lajia: iso- ja pikkutuulenkaloja. Kummankin lajin Suomen ennätysrekisterin ennätyskalat lienee allekirjoittaneen saalista. Tuulenkalojen lajimääritys on tarkkaa puuhaa, sillä vasta ennätyskalalautakunta antoi varmuuden, että olin saanut myös niitä pikkutuulenkaloja.
Samaan kuvaan on päässyt myös mustatäplätokko, joka on vuosi vuodelta yleisempi sivusaalis.
Kiirettä ja vielä kiireempää on kalastajan alkukesä. Rysienlaskua ja kalastusta samaan syssyyn. Myös blogi on jäänyt päivittämättä mutta nyt pieni ajantasaus missä menee kalastuskausi. Rysien lasku pyyntiin saatiin tehdä suotuisissa tuulissa tai tyvenessä ja onnistui mukavasti. Aloitussaaliit taasen oli vaatimattomia mutta sekin seikka on nyttemmin korjaantunut. Hyljetilanne oli todella hankala parin helpomman kevään jälkeen.
Silakkaverkkopyynnin ainokainen hyvä juttu on kauniit auringonnousut kesällä, jotka pääsee näkemään, kun ei makoile silloin kun aurinko päivän herättää.
Silakkatilanne on katastrofaalinen. Näin heikosti ei silakkaa rannikolla ole ollut miesmuistiin ja eikä kyse ole mistään dementiamuistista.
Syyt tilanteeseen lienevät usean seikan yhteisvaikutus. Ruotsissa syy yritetään vierittää liikakalastuksen syyksi, mutta se pointti lienee vain selitys kun tieto puuttuu.
1960-luvulla oli samanmoinen tilanne ja osin tilannetta korjasi keskikesällä rääkipyynti (ajoverkko) mutta nyt sekään ei enään ole silakan verkkokalastuksessa mahdollista. Äärivihreys on kaikessa typeryydessään pystynyt ajoverkkopyynnin lopettamaan.
Yksi rannikkokalastuksen alasajon ilmentymä muiden muassa.
”Uusin innovaatio kalastuksen valvonnassa on digitaalinen elektrotunnistin. Minulla on kunnia toimia koekäyttäjänä. Kun kalastaja saapuu mereltä joutuu hän riisumaan ilkosilleen ja vaate kerrallaa sujauttamaan sen elektrosilmukan läpi – näin varmistetaan ettei kalastajat yritä salakuljettaa saalista ohi punnituksen”
Ja höpö höpö……………….
Todellisuudessa laite on Luonnovarakeskuksen sirutunnistin. Lohia on merkitty sirulla, jonka lukija tunnistaa. Tarkoitus on selvittää, missä sirutetut lohet luuraa merellä ollessaan. Toistaiseksi laite on ollut kovin hiljainen työtoveri, mutta katellaan koko kausi ennen jospa se heräisi.
Kalastuksen aloitus on saaliin osalta ollut nuivaa mutta toivotaan parempaa loppuvuotta.
HjS
