Arvostetun Seafood Excellence Global -kilpailun tämän vuoden finalistien joukossa on kolme suomalaista kalatuotetta kahdelta eri yritykseltä. Sekä Hätälä että Kalaneuvos saavat jännittää, palkitaanko niiden tuotteet tällä viikolla maailman parhaina.
Maailman parhaita kala- ja äyriäistuotteita esittelevässä Seafood Excellence Global -kilpailussa on tänä vuonna mukana 40 finalistia kaikkiaan 15 eri maasta ympäri maailman. Kovatasoiseen finalistien joukkoon on päässyt myös kaksi suomalaista yritystä: Hätälä peräti kahdella tuotteellaan ja Kalaneuvos yhdellä tuotteellaan.
Hätälä on mukana horeca-sarjassa tuotteellaan Lohinyhtö Tex-Mex sekä kuluttajasarjassa tuotteella Loimulohi arktisilla marjoilla. Kalaneuvos on mukana horeca-sarjassa tuotteellaan Kalaneuvos Kirjolohipekoni.
Hätälä on saavuttanut finaalipaikan jo vuodesta 2018 lähtien
–Olemme erittäin ylpeitä finaalipaikoistamme. Hätälä on saavuttanut tuotteillaan arvostetun kilpailun finaalipaikan vuodesta 2018 lähtien, eli jokaisena vuonna, jolloin kilpailu on järjestetty – pois lukien korona-aika. Tämä on mielestäni jo itsessään merkittävä saavutus ja osoitus osaamisestamme sekä pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta tuotekehitystyöstämme, sanoo Hätälän varatoimitusjohtaja Matti Isohätälä.
Isohätälä kertoo, että kuluttajasarjan tuote, arktisilla marjoilla maustettu loimulohi yhdistää skandinaavisia makuja tavalla, joka on herättänyt paljon kiinnostusta kansainvälisessä ostajakunnassa.
–Tämä loimulohi on myös Arctic Food Lab -tuote. Kyseessä on Oulu2026-alueen oma tuotemerkki, joka kertoo pohjoisen luonnon puhtaudesta ja ainutlaatuisuudesta, Isohätälä kertoo.
Lohinyhtö Tex Mex puolestaan on monikäyttöinen kalatuote, joka vastaa ammattikeittiöiden vaihteleviin tarpeisiin. Se valmistetaan lohen sivuvirroista, mikä tukee Hätälän vastuullisuustavoitetta hyödyntää arvokas raaka-aine mahdollisimman tarkkaan. Sivuvirtojen innovatiivinen hyödyntäminen vähentää osaltaan myös CO₂-päästöjä ja ruokahävikkiä. Tuote syntyy yhteistyössä suomalaisen ruokateknologiayhtiö Hailian kanssa.
Kalaneuvoksen kirjolohipekoni tavoittelee maailmanvalloitusta
– Olemme tästä finaalipaikasta todella innoissamme ja uskomme vahvasti kirjolohipekonin menestykseen. Kotimaassa se palkittiin Fastfood, Café & Restaurant Expo -messuilla sekä yleisön suosikkina että tulevaisuuden ruokatuotteena. Nyt suuntaamme innolla kohti maailmanvalloitusta! Tuodaan pokaali pohjoiseen, hehkuttaa Kalaneuvoksen tuote- ja markkinointijohtaja Juho Järvinen.
Järvinen sanoo, että koska uudet ravitsemussuositukset suosivat kalan kulutusta, Kalaneuvos haluaa tarjota vaihtoehtoja myös punaisen lihan tilalle – tutussa ja herkullisessa muodossa.
– Kirjolohipekoni on juuri tätä: Rapea, maukas, terveellinen ja vastuullisesti tuotettu vaihtoehto, joka toimii niin aamupalalla kuin esimerkiksi burgereissa, pizzoissa tai pastassa ja miksei myös ihan ”sormiruokana” maustuvan dipin kanssa.
Järvinen sanoo, että Kalaneuvoksen tavoitteena on tehdä kalan syömisestä helpompaa ja houkuttelevampaa yhä useammalle.
– Pääteemoja, joita haluamme korostaa, ovat vastuullisesti avovesissä kasvatettu kirjolohi, kalan monipuolisen käytön edistäminen sekä uusien käyttötilanteiden luominen.
Suomi esittäytyy messuilla omalla osastollaan
Seafood Excellence Global -kilpailu toteutetaan Barcelonassa järjestettävän Seafood Expo Globalin yhteydessä. Se on kala-alan suurin ja tarjonnaltaan monipuolisin tapahtuma, joka kokoaa kymmenet tuhannet ostajat, tavarantoimittajat ja kala-alan ammattilaiset eri puolilta maailmaa yhteen.
Tapahtumassa on myös Suomen maaosasto, ja Pro Kala vastaa Suomen maaosaston koordinoinnista ja toteutuksesta osana EU:n osarahoittamaa Kalan markkinoinnin ja laadun kehittämisohjelmaa. Suomen maaosastolla kalatuotteitaan kansainvälisille ostajille esittelee kuusi suomalaisyritystä.
Seafood Excellence Global -tuotekilpailun voittajat julkistetaan messujen avajaispäivänä, tiistaina 6. toukokuuta. Kilpailussa jaetaan kaksi pääpalkintoa: paras vähittäismyyntituote ja paras horeca-tuote. Lisäksi jaetaan neljä erikoispalkintoa: innovaatio, käyttömukavuus, pakkaussuunnittelu ja tuotesarja. Kaikki kilpailuun osallistuvat tuotteet ovat nähtävillä kolmen päivän ajan Seafood Excellence Global -osastolla messuilla.
Kaikki kilpailuun osallistuvat tuotteet:www.seafoodexpo.com/global/seafood-excellence-global-awards-product-showcase
Lisätietoa: www.seafoodexpo.com/global
Seafood Excellence Global Awards -finaaliin
päässeet suomalaistuotteet:
Flamed Salmon with Arctic Berries, Loimulohi arktisilla marjoilla, Hätälä
Pulled Salmon Tex-Mex, Lohinyhtö Tex-Mex, Hätälä
Trout Bacon, Kalaneuvos kirjolohipekoni, Kalaneuvos
Lähde: Pro Kala tiedote 5.5.2025