Mikäli Pietarsaaren edustalle rakennetaan merituulipuisto, tietää se isoa ruoppausurakkaa. Merituulipuisto näkyisi Unescon Merenkurkun maailmanperintökohteeseen.
Merituulipuiston rakentaminen avomerelle tarkoittaisi Kokkolan syväväylän ruoppaamiseen vertautuvaa valtavaa merellistä maansiirtourakkaa.
Noin 20 kilometriä pitkän syväväylän ja satama-altaan syventäminen metrillä valmistui vuonna 2020. Väyläviraston mukaan hanke oli yksi sen suurimmista meriväylähankkeista koskaan. Maa-aineksia ruopattiin silloin 2,3 miljoonaa kuutiometriä.
Kokkolan, Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn edustalle suunnitellun OX2:n Laine-merituulipuiston ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan hankkeen aikana ruopattaisiin 2,0–2,3 miljoonaa kuutiota merenpohjaa.
Määrä vastaa noin 20 eduskuntatalon tilavuutta.
Ruoppauksia tehdään voimaloiden perustojen valmistelussa ja voimalinjojen vetämisen yhteydessä. Ruoppausten tarve riippuu siitä, millainen voimalaperustus valitaan.
Ruoppausten lisäksi perustuksiin ja sähkölinjojen suojaamiseksi tarvitaan mursketta hieman yli kaksi miljoonaa kuutiota. Määrä vastaa noin 90 000 täysperävaunullista rekkakuormaa.
Murske tuotaisiin Pohjanmaalle joko laiva- tai junakuljetuksilla isolta kivilouhokselta. OX2:n selvitysten mukaan esimerkiksi Inkoossa olisi sopiva louhos sataman lähellä.
Haitat keskittyvät rakentamisaikaan
YVA-selvityksen mukaan merituulipuiston ympäristövaikutukset kohdistuvat erityisesti kolme vuotta kestävään rakentamisaikaan. Pohjan muokkausten arvioidaan kestävän kaksi avovesikautta.
YVA:n mukaan hankkeella ei olisi merkitystä kaupallisesti hyödynnettäviin kalakantoihin. Kaapelireittien varrella tilapäisiä haittoja voi syntyä rakentamisaikana. Mikäli kalojen kutualueita ei voida kiertää, silloin haitat olisivat pidempiaikaisia.
Siksi kutualueita täytyy selvittää vielä lisää.
Hanke tarvitsee enintään kymmenen siirtokaapelia mereltä mantereelle. Ne sijoitettaisiin kahdelle reitille.
Rantautumispaikkoja kaavaillaan olevan kaksi. Kaapeleiden välinen etäisyys kapenee rantaan tultaessa niin, että rantautumispaikassa tarvitaan 80 metriä leveä kaistale.
Eri rantautumisvaihtoehtoja on suunniteltu Uuteenkaarlepyyhyn ja Pietarsaareen.
Kaapeleita pohjaan tulisi yli 700 kilometriä.
Voimalat näkyisivät Merenkurkun maailmanperintökohteeseen
Laine-merituulipuiston vaikutukset arvioidaan valtakunnallisesti arvokkaille Merenkurkun saaristomaisemalle ja Björköbyn kulttuurimaisemalle kohtalaisiksi.
Unescon Merenkurkun maailmanperintöalue sijaitsee 18 kilometrin päässä tuulipuiston alueesta.
Ely-keskus joutuu nyt myös arvioimaan, pitääkö hankkeen yhteydessä teettää erillinen Unescon maailmanperintökohteen YVA-prosessi.
Merenkurkun maailmanperintöalueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa mainitaan tuulipuistot Unesco-alueen uhkana.
Saaristo on lähimmillään Örarnan ja Mikkelinsaarten kohdalla 22 kilometrin päässä hankealueesta. Kokkolan-Kälviän ulkosaaristoon on matkaa 32 kilometriä.
Tankarin sääaseman tietojen mukaan näkyvyyshavaintojen keskiarvo on alueella noin 39 kilometriä. Merituulivoimalan lapa kohoaa korkeimmillaan 370 metriin merenpinnasta.
Hanketta arvioitaessa on huomioitava yhteisvaikutukset myös ruotsalaisten tuulipuistojen kanssa. Ruotsissa on vireillä aivan Laineen viereen Kappa-niminen tuulipuisto. Käytännössä näitä hankkeita ei merellä erottaisi toisistaan.
Tuulipuistot vaikuttaisivatkin merenkulkuun, laivojen olisi kierrettävä puistot joko lähempää Suomen tai Ruotsin rannikkoa. Tämä voi hankaloittaa talvimerenkulkua, koska jäänmurtajat hakevat jääolosuhteiltaan parhaimpia reittejä vakiintuneiden väylien sijaan.
Lähde: Yle 16.5.2025