Osa 1. Pohjanlahden silakka
Euroopan komissio ehdotti 28.8.2023 Pohjanlahden ja Itämeren pääaltaan silakan kalastuksen lopettamista vuonna 2024. Komission esityksen perustana on Itämeren kalakantoja koskeva monivuotinen kalakantojen hoitosuunnitelma. Sen mukaan kiintiöt on asetettava niin, että riski kutukannan tippumiselle niin sanotun alimman vertailuarvon alapuolelle on Kansainvälisessä merentutkimusneuvostossa (ICES) laaditun kanta-arvion perusteella alle 5 prosenttia. Näin halutaan pitää kalakantojen uusiutumisen todennäköisyydet mahdollisimman hyvinä. Kevään 2023 kanta-arviossa tuo 5 prosentin todennäköisyys ylittyi paitsi turskakannoilla myös Itämeren läntisellä silakalla, pääaltaan silakalla ja Pohjanlahden silakkakannalla.
Kanta-arvion mukaan Pohjanlahden silakalla vertailuarvo on tonneissa 376 655. Riski kannan koon tippumiselle tämän alapuolelle on 9 prosenttia nollasaaliillakin. Taso, jonka alapuolelle kutukannan tippumista nyt halutaan välttää, on lähes viisi kertaa niin suuri kuin vuoden 2022 saalis ja 6–8 kertaa suurempi kuin ICESin Pohjanlahden silakalle suosittama kiintiö vuodelle 2024.
ICES kuitenkin suositti Pohjanlahden ja pääaltaan silakan kalastuskiintiöiden pienentämistä, ei kalastuksen kieltämistä.
Kun katsotaan silakkakantojen tilaa, millaiset tekijät puoltavat kalastuksen jatkamista?
Pohjanlahden silakkakanta on biomassaltaan nyt samaa suuruusluokkaa kuin 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Tuolloin Itämeri oli kuitenkin hieman suolaisempi kuin vuosituhannen vaihteesta lähtien. Tämä pieni ero suolaisuudessa on iso ero ajatellen koko ravintoverkkoa – silakoille oli 1970- ja 1980-luvuilla paremmin ravintoa saatavilla ja ne olivat kookkaita ja nopeakasvuisia verrattuna myöhempien vuosikymmenien silakoihin. Nyt kutukypsiä silakoita on pienemmän yksilökoon vuoksi lukumääräisesti enemmän.
Kaksituhattaluku vaikea silakalle: aluksi silakka laihtui, sen jälkeen isot silakat nälkiintyivät
Kaksituhattaluvulla silakat olivat ajoittain laihoja ja merkittävä osa silakoista hyvin vanhoja. Myös silakoiden dioksiinipitoisuus oli suuri. Kanta-arvioiden mukaan kutukannan on arvioitu pienentyneen 2010-luvun aikana. Syinä tähän ovat kalastuskiintiöt ja ennätyssuuret kokonaissaaliit, jotka olivat kuutena peräkkäisenä vuonna yli sata miljoonaa kiloa. Tuolloin silakoiden kunto parani ja kasvukin aluksi hieman, mutta silti kasvu jäi vähäsuolaisemmissa ympäristöoloissa vaatimattomaksi verrattuna 1980-lukuun.
Kun kiintiöt ja saaliit muutama vuosi sitten pienenivät, kannan koon saattoi odottaa jälleen kasvavan. Vuonna 2020 havaittiin kuitenkin ensi merkit uudesta laihtumisesta: nykymittakaavassa isot silakat olivat hoikistuneet. Tämä ei tuolloin vielä herättänyt erityisesti huomiota, mutta Arandan tutkimusmatkalla 2021 nähtiin, että keskikokoiset ja isommat silakat olivat suorastaan nälkiintyneitä – todennäköisesti tällaisia silakoita kuoli myös nälkään. Vaikka silakkakanta oli pienentynyt, sopivaa ravintoa ei riittänytkään isoille silakoille. Pienille ja nuorille yksilöille ravintoa – pientä eläinplanktonia – kyllä oli riittävästi, ja pikkusilakat voivatkin edelleen hyvin.
Olosuhteet Pohjanlahden silakkakannan elpymiselle hyvät
Silakoiden elpyminen Pohjanlahdella alkoi Luken näyteaineistojen perusteella syksyllä 2022, ja isoimpienkin silakoiden kunto palautui normaaliksi talvella 2022–2023. Kevään 2023 kutuajan koittaessa silakat olivat hyväkuntoisia, ja kalastajat ovat kertoneet nähneensä kutualueiden pohjilla mätiä vanhaan malliin.
Nyt näyttää siltä, että silakoiden nälänhätä Selkämeressä on ohi ja olosuhteet ovat hyvät uudelle kannan runsastumiselle. Olemme viimeisen 20 vuoden aikana havainneet pari 1–2 vuoden nälkiintymisjaksoa myös Suomenlahden ja pääaltaan pohjoisosan silakoilla, mutta ne eivät herättäneet julkisuudessa erityistä mielenkiintoa.
Silakka on hyvä lisääntymään, mikäli olosuhteet ovat suosiolliset. Kun poikasille sopivaa eläinplanktonia on kuoriutumisen aikoihin runsaasti ja poikaset pääsevät hyvään kasvun alkuun, vuosiluokasta voi tulla hyvinkin suuri. Sopivimpia runsaan vuosiluokan kehittymiselle ovat olleet lämpimät kesät.
Silakkakiintiön pienentäminen auttaisi kannan elpymistä
Koska suurimmat silakan kokoluokat ehtivät pitkälti jo hävitä Selkämerestä, auttaisi Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ehdotus silakkakiintiön pienentämisestä silakoita kasvamaan kookkaiksi. Vaikka pyyntikokoisista silakoista pyydettäisiin vuonna 2024 ICESin neuvonannon mukaisesti 10 prosenttia, jäisi 90 prosenttia silakoista edelleen kutemaan.
Itämeren pääaltaalla silakan tilanne on mutkikkaampi. Siellä silakka joutuu kilpailemaan kilohailin kanssa. Selkämerellä ja Riianlahdessa kilohaili taas ei ole silakalle merkittävä kilpailija. Tämä on olennainen syy siihen, miksi Pohjanlahden silakkakannan elpyminen on todennäköistä.
Itämeri lahtineen on erikoinen murtovesiympäristö, jossa paikallisilla olosuhteilla on suuri merkitys kalakantojen menestymiselle.
Osa 2. Itämeren pääaltaan silakka
Pääaltaan silakan elinalue ulottuu aivan Itämeren eteläosasta, Bornholmin saaren länsipuolelta Saaristomerelle, josta se kattaa suurimman osan. Myös koko Suomenlahti kuuluu pääaltaan silakan elinalueeseen. Riianlahdella on oma pienikasvuinen, mutta runsas silakkakantansa.
Pääaltaan silakkakanta koostuu useista osapopulaatioista, ja silakat ovat kooltaan suurimpia eteläisellä Itämerellä ja pienimpiä Suomen lähivesillä. Viime vuosina silakkaa on kaikuluotauksissa havaittu pääaltaalla eniten Suomen ja Viron lähivesillä, vähiten puolestaan Ruotsin, Puolan, Kaliningradin ja Liettuan rannikoiden läheisyydessä.
Pääaltaan silakkakannat ja saaliit pienentyneet
Pääaltaan silakan kanta-arviomenetelmä uudistettiin vuonna 2022. Uudella menetelmällä tehdyn arvion mukaan kanta pienentyi 1960 luvun alusta lähtien ja oli pienimmillään 2000-luvun alussa. Tämän jälkeen kanta kasvoi hieman, mutta on pienentynyt jälleen viime vuosina. Myös kannan tilan viitearvojen uudelleenarviointi synkensi käsitystä kannan tilasta – kutevien silakoiden biomassan arvioidaan olleen toistuvasti alle tason, joka edellyttäisi kalastuksen voimakasta rajoittamista.
Suomalaisten kalastajien pääaltaan silakkakiintiöt ovat pienentyneet ja saaliit vähentyneet 45 000 tonnista (vuonna 2018) 10 000 tonniin (vuonna 2022).
Pääaltaan silakan mahdolliseen elpymiseen vaikuttaa kalastuksen ja ympäristöolojen lisäksi vahva kilohailikanta
Itämeren pääaltaalla kilohailin, silakan ja turskan kannat ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Kilohaili kilpailee tehokkaasti silakan kanssa ravinnosta. Turska piti 1980-luvulla kilohailin määrät kurissa ja mahdollisti silakan esiintymisen runsaana.
Turskakannan romahdettua 1990-luvulla silakkakanta pieneni ja silakan kasvukin heikkeni. Sen sijaan kilohailin kanta runsastui lyhyessä ajassa ennätysmääriin. Vain Selkämeressä ja Riianlahdessa, joissa kilohaili on vähälukuinen, silakka pysyi runsaimpana kalalajina. Kilohailin runsauden onkin havaittu rajoittavan silakan menestymistä.
Turskaan taas vaikuttavat suuret hapettomat pohja-alueet etenkin etelässä sen esiintymisen ydinalueilla. Pohjien hapettomuus aiheuttaa turskan poikasille ravinnonpuutetta, koska niille sopivaa äyriäisravintoa ei juurikaan ole. Myöskään kilkkejä ei riitä hieman isommiksi kasvaneille turskille, joille se on ravintoanalyysien perusteella tärkein ravintoeläin ennen siirtymistä sekalaiseen kalaravintoon. Heikko ravintotilanne ja runsaslukuisesti turskien maksoissa tavattavat loismadot voivat tappaa turskan jo ennen alinta sallittua pyyntikokoa.
Kilohailin runsastumisesta seurasi 1990-luvulla myös villillä lohella ilmennyt lisääntymishäiriö, niin sanottu M74-oireyhtymä. Se tarkoittaa lohen runsaasta, rasvaisesta kilohailiravinnosta seuraavaa tiamiininpuutetta, emolohien heikentyvää kuntoa ja lisääntymisvaikeuksia. Oireyhtymää on havaittu lohella myöhemminkin silloin, kun kilohailikanta on runsas.
Jos kilohailikanta kasvaa vielä voimakkaasti, se haittaa silakan menestymistä ja todennäköisesti myös Itämeren lohen lisääntymistä.
Kilohailin pyynnille on selkeä tarve
Kilohailia ja silakkaa pyydetään troolaamalla sekakalastuksena. Suomen osuus kilohailikiintiöstä on vain viisi prosenttia. Silakkakiintiö koskee koko pääaltaan aluetta. Se on tällä hetkellä suomalaisen kalastajan näkökulmasta huono asia, koska silakkaa ja kilohailia on runsaasti lähivesillä, mutta niitä ei pystytä kilohailikiintiön nopean täyttymisen vuoksi kalastamaan. Kilohailin täysipainoinen kalastus yksinään ilman silakkaa (tai päinvastoin) on Itämerellä vaikeaa ja Suomen lähivesissä kalastajien mukaan mahdotonta.
Kilohailin riittävän tehokkaalle pyynnille on ilmeinen tarve niillä alueilla, joilla se esiintyy runsaimpana eli Itämeren pohjois- ja itäosissa. Silakan pyynnin on oltava mahdollista ainakin siinä määrin, että kilohailille suositeltu pyyntikiintiö on mahdollista kalastaa.
Euroopan komission esittämän silakan kalastuskiellon taustoista
Euroopan komission esittämän silakan kalastuskiellon perustana on Itämeren kalakantoja koskeva monivuotinen kalakantojen hoitosuunnitelma. Sen mukaan kiintiöt on asetettava niin, että riski kutukannan vähenemiselle niin sanotun alimman vertailuarvon alapuolelle on Kansainvälisessä merentutkimusneuvostossa (ICES) laaditun kanta-arvion perusteella alle 5 prosenttia. Näin halutaan pitää kalakantojen uusiutumisen todennäköisyydet mahdollisimman hyvinä. Kevään 2023 kanta-arviossa tuo 5 prosentin todennäköisyys ylittyi paitsi turskakannoilla myös Itämeren läntisellä silakalla, pääaltaan silakalla ja Pohjanlahden silakkakannalla.
Lähde: Luke blogit 13.9.2023 ja 19.9.2023 Erikoistutkija Jari Raitaniemi ja tutkija Jukka Pönni
