Kalastonhoitomaksuja on lunastettu vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana aiempaa aktiivisemmin. Tammi-maaliskuun kalastonhoitomaksuista kertyi yli 1,4 miljoonaa euroa, joka on 25 % viime vuoden vertailuajanjaksoa enemmän. Näyttää siltä, että leuto talvi ja koronaepidemiasta johtuva valtakunnallinen poikkeustila ovat saaneet ihmiset kalastamaan, arvioi Metsähallitus.

Lämmin sää ja pitkä avovesikausi suuressa osassa maata ovat aikaistaneet kalastonhoitomaksujen lunastamista. Alkuvuonna etenkin lyhytaikaisten lupien menekki moninkertaistui.

Eniten kalastonhoitomaksuja ostettiin maaliskuussa, ja ostaminen vilkastui koronaepidemian aikana. Maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla kalastonhoitomaksuista kertynyt tuotto on 60 % edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa suurempi.

Kalastamassa käydään tyypillisesti yksin tai läheisten kanssa, joten kokoontumis- ja liikkumisrajoitukset ovat tuoneet mahdollisuuden lähteä lähialueen vesille.

− Poikkeustila on muuttanut ihmisten vapaa-ajan viettoa, nyt hyvinvointia on haettu lähiluonnosta. Kehotamme ihmisiä edelleen suuntaamaan rauhallisille kalavesille ja välttämään kontakteja, kannustaa Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi.

Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18—64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. Kalastonhoitomaksu perustuu kalastuslakiin.

Kalastonhoitomaksun hinta on 45 €/vuosi, 15 €/viikko ja 6 €/ vuorokausi. Kalastonhoitomaksun voi ostaa Metsähallituksen verkkokaupasta osoitteesta www.eraluvat.fi, palvelunumerosta 020 69 2424 ja R-kioskeista kautta maan. Metsähallituksen luontokeskuksista ostaminen ei ole poikkeustilan aikana mahdollista.

Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää varat maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon sekä kalastuksenvalvontaan, järjestöille neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin.

Lähde: Metsähallitus 7.4.2020