Tutkijan silakkakatsaus

Silakka on tärkein kalastuksen kohde ja Suomen kiintiöosuus kertoo kalastettavan määrän. Tieteellinen neuvonanto, jonka antaa ICES eli kansainvälinen merentutkimusneuvosto, luo pohjan EU-komission kiintiöpäätökselle. ICES:n kanta-arviointiryhmässä on mukana myös LUKE:n tutkija Jari Raitaniemi. Hän oli kertomassa tämän hetken silakkatilanteesta SAKL:n vuosikokoukselle. Esitelmä oli osa tutkimuksen ja kalastajien välistä keskustelua, Tukala-hanketta.

Kanta-arvio ja neuvonanto pohjautuun useisiin mittareihin, joista kertoo heinäkuussa julkistettu raportti ”Kalakantojen tila vuonna 2019 sekä ennuste vuosille 2020 ja 2021”. Kanta-arvioita varten tehdään selvityksiä vakiomenetelmillä kuten kaikuluotaamalla ja troolaamalla sekä näytteenotolla kaupallisista saaliista. Tällä hetkellä Selkämeren, Itämeren pääaltaan pohjoisimman osan (Saaristomeren eteläpuoli) ja Suomenlahden pohjoisosan luotaukset ja troolaukset tehdään LUKE:n tutkijoiden ohjaamana ja tutkimusalus Arandalla.

Raitaniemi esitteli aluksi viimeisimpiä taulukoita Itämeren alueen tilanteesta niin silakan, kilohailin kuin turskankin osalta. Saaliin, poikastuoton ja myös biomassan kohdalla merkittävät esiintymät ovat Saaristomeren eteläpuolella ja Suomenlahdella, ja silakan osalta ovat suurimmat keskittymät Suomen lähitienoilla laajemminkin. Silakkasaaliiden kohdalla Selkämeren rooli korostuu, mikä on ollut tilanne jo 1990-luvulta asti. Saaristomeren osalta saaliskertymä tarkoittaa käytännössä pyyntiruutua 29, jonka rooli on viime vuosina ollut merkittävä.

Raitaniemi kertoi monenlaisista havainnoista koskien silakan kannanvaihteluita ja suhdetta kalastuskuolleisuuteen, joka kertoo kuinka suuren osan kalastus vuodessa ottaa kannasta. Tavoitetaso pyritään sovittamaan niin, että kalastus antaa mahdollisimman hyvän saaliin pitkällä aikavälillä mahdollisimman pienellä pyyntiponnistuksella. Kun kalastuskuolleisuus nousee ylöspäin, tulee vastaan turvaraja, ja kun se ylitetään, suositus kokonaissaaliiksi useimmiten laskee.

Ensimmäinen yleisökysymys koski tuota lukuarvoa, että otetaanko se hatusta vai mihin se perustuu. Raitaniemi valaisi asiaa niin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana kerätystä aineistosta koostettava kanta-arvio on mennyt yhä enemmän tilastomatematiikaksi, jossa monimutkaisten tietokonemallinnuksien avulla työ tehdään, tavoitteena entistä enemmän ja tarkempaa tietoa. Hän biologina ottaa sitten kantaa siihen, ovatko luvut järkeviä ja loogisia. Kun raja-arvot on määritelty ja hyväksytty ICES:issä, päätöksenteossa niissä nykyään pysytään, jo MSC-merkin ylläpitämiseksi. Luvut eivät kuitenkaan ole muuttumattomia eivätkä aina virheettömiäkään, ja niitä tarkastellaan säännöllisesti uudestaan. Pohjanlahdella muutoksia vuoden 2021 kiintiösuositukseen on todennäköisesti tulossa, mutta Raitaniemi ei osannut vielä vastata tarkemmin millaisia, koska lopputulos selviää vasta laskennan kautta, kun kaikki siihen tarvittavat tiedot ovat valmiina.

Raitaniemi taustoitti silakka- ja kilohailikantojen kehitystä kertomalla, että pääaltaan silakan kutukannan koko näyttää olleen suurempi, kun suolaa oli enemmän, ja kanta heikkeni suolapitoisuuden laskiessa. Yhtenä tekijänä tässä oli kilohaili, jota esiintyy runsaasti Itämeren pääaltaalla. Vähähappiset pohjat pakottavat silakat kilpailemaan ravinnosta planktoninsyöjänä tehokkaamman ja viime vuosikymmeninä runsaslukuisen kilohailin kanssa. Ravinnon vähäisyys heikentää silakan kuntoa varsinkin silloin, kun uusi kilohailivuosiluokka on erityisen runsas. Tällaista tilannetta ei ole Selkämerellä, jossa ei kilohailia juuri esiinny.

Keskustelua syntyi myös Raitaniemen kerrottua ja näytettyä taulukoita siitä, että Itämeren pohjoisella pääaltaalla ja erityisesti Saaristomerellä on hyvin kalaa, mutta etelässä vähemmän. Paikalle tulleista kalastajista useimmille silakka on tärkein pyynnin kohde, ja ihmetystä aiheutti ristiriita arjen havaintojen ja kanta-arvion välillä. Saaristomerellä on tänä vuonna ollut silakkaa paremmin kuin vuosiin, ja edelleen kiintiötä ollaan alentamassa. Pääaltaan, Saaristomeren ja Suomenlahden neuvonanto lähtee kantakohtaisesta arviosta, jossa samaan kiintiöön sisältyvät silakat suurimmasta osasta Itämeren pääallasta, eteläistä Itämerta myöten. Tämä tarkoittaa käytännössä, että eteläisen pääaltaan heikompi tilanne on ohjannut pienempään kiintiösuositukseen, joka vaikuttaa myös pohjoisen Itämeren kalastajiin.

Raitaniemen alustus sai aikaan kommentteja ja pelkkien numeroiden varaan perustuva arvio nähtiin ohueksi. Esimerkiksi kalastajat ovat todenneet, että hyväkuntoinen silakka tullessaan kudulle, tuottaa enemmän mätiä, joka myös tarttuu paremmin kiinni alustaansa. Raitaniemi toi myös esille, että hyväkuntoisten kutukalojen mätimunat ovat isoja ja rasvapitoisuus on hyvä, jolloin niiden selviämismahdollisuus on parempi kuin silloin kun silakka on laihaa. Turun yliopiston tutkimuksissa on todettu yhteys, jossa hyväkuntoisten emosilakoiden esiintyminen näkyi myöhemmin kaksivuotiaiden korkeampana määränä.

Pohjanlahden osalta kuultiin, että ICES:n piirissä on suunniteltu uutta kalakantamallin käyttöönottoa, josta saataisiin enemmän tietoa mitä nykyisessä on.  ICES on aikatauluttanut asian niin, että kaikuluotausten tarkistuksia tehdään vielä tulevan syksyn aikana ja uusi kanta-arvio tehtäisiin ensi keväänä, jolloin uusi suositus annetaan, ja tämän jälkeen ministeriö lähtisi komission kanssa neuvottelemaan kiintiön tarkistuksesta.  Nyt ensi vuoden kiintiö on sama kuin 2020, mikä ei perustunut kanta-arvioon, vaan on laskettu ICES:n sääntöjen mukaan aikaisempien vuosien saaliskehityksestä.

Monipuolisen tietopaketin ohella Raitaniemi esitteli oman näkemyksensä epävarmuustekijästä, mikä liittyy kaikuluotauksiin. Selvitysten aikana huomattiin, että kun vuodesta 2007 lähtien silakan luotauksia on Pohjanlahdella tehty kolmella aluksella, ovat tulokset vaihdelleet. Jos erot johtuvat aluksesta niin silakkakannassa ei välttämättä ole tapahtunut muutoksia, mutta jos ei, niin jotain kannassa on tapahtunut.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä vaikuttaa suoraan kalastajien elinkeinoon. Syksyn aikana kaikuluotaustyöryhmä kokoontuu, ja tilanne pyritään selkeyttämään. Kaikuluotaustyöryhmän suosituksen mukaan tehdään varsinainen kanta-arvio. Toivottavasti tulevan vuoden aikana saadaan lisää selkeyttä hommaan, luonnehti Raitaniemi.

Kalastajien keskuudesta kommentoitiin, että jos Itämeri olisi makeanveden allas, olisi yhtälö paljon yksikertaisempi, mutta nykytilassa tulee koko ajan uusia muuttujia, joita pitää ottaa huomioon. Raitaniemi oli tästä samaa mieltä – veden kerrostumista suolapitoisuuden mukaan ei tuolloin olisi, ja vesipatsas sekoittuisi vuosittain pohjaa myöten myös pääaltaalla ja hapettaisi pohjan.

Neuvonannon valmistelu tehdään toistaiseksi lajikohtaisesti, mutta monilajimalleja, joissa eri kalalajien vaikutukset toisiinsa pyritään huomioimaan, on kehitelty.  Paljon on edelleen opittavaa, minkälaiset tekijät ohjaavat kantojen kehitystä ja miten ne kulloinkin menevät. Talvi, jäiden lähtö, hellekesä, suolaisuuden väheneminen, kolmipiikin runsastuminen, ravinteiden lisääntyminen jne. ovat tekijöitä, joiden yhteisvaikutuksesta on kyse silakan biologialle, mutta nämä kaikki tekijät eivät ole mukana tietokonemalleissa, jonka perusteella kuitenkin kalastettava kiintiö päätetään.

Katso myös Kalakantojen tila vuonna 2019 sekä ennuste vuosille 2020 ja 2021 (Luke), linkki https://www.luke.fi/uutinen/mita-kalakannoillemme-kuuluu-tuore-arvio-kalavarojen-tilasta-vuonna-2019-valmistui/