Loppukesä on muikunkalastajan sesonkia Saimaalla. Tänä vuonna on saalista saatu kohtuullisen hyvin ja laatukin on ollut kohdallaan. Lappeenrannassa muikkua kalastavat Markku ja Paavo Törrönen, isä ja poika.
Törrösten pienet troolarit, Apaja I ja II on siirretty Joutsenon puolelle, josta on lyhyt ajomatka vetopaikoille. Korkea polttoaineen hinta pakottaa kalastajan miettimään säästökohteita ja lähtösatama valitaan mahdollisimman läheltä alueita, joissa muikkua on ja josta sitä voidaan myös kalastaa.
Vetoapajien saaminen Saimaalta ei ole itsestään selvä asia. Vedet ovat yksityisomistuksessa ja yksikin pieni lohko, jonka omistaja ei anna lupaa kalastaa, voi estää laajan vesialueen käytön. Markku Törrönen kertoo, että hän on hankkinut itselleen jopa metsäpalstan saadakseen sen mukana vesiosuuden vetopaikoille. Kalastajalla on siis pyyntitaitojen lisäksi oltava usko luovaan ajatteluun.
Järvellä
Kalastusmatka alkaa kylmäkonttien lastauksella satamassa.
Käytännössä joka iltapäivä Juhannuksen jälkeen on Törrösen venekunta startannut satamasta kohti selkävesiä. Kylmäkontit ovat täynnä jäätä ja eväänä kahvia. Syömään ei ehdi. Tänään on kalastajien mukaan ukkonen mahdollisesti pelästyttänyt muikkuparvet hajalle ja pilvien reunojen tuulenpuuskat vielä rikkovat järven pintaa niin etteivät luotaimet kerro tarkasti, missä kala piileskelee. Eilisellä vetoalueella oli kuitenkin ollut kohtuullisesti muikkua, ja siitä lähdetään ja trooli veteen.
Työ käy parivaljakolta tottuneesti. Jokaisella asialla on aikansa ja paikkansa. Yläpaulan pallot löytyvät käden ulottuvilta, sekaannuksia ei synny ja työturvallisuus on kohdallaan. Muutama minuutti ja pyynti alkaa kun valkoinen Apaja II irrottautuu kyljeltä ja kaartaa paapuurin puolelle, ja troolin suu avautuu. Markku ilmoittaa vhf-puhelimella vetonopeuden kierrokset pojalleen, ja kuittaus tulee heti: 1300. Kaikuluotaimesta seurataan pohjan muotoa ja sondi on säädetty etuviistoon kertomaan parvien liikkeistä. Nyt on aikaa juoda kupilliset kun automaattiohjaus vie alusta pitkin tuttua matalikon reunaa.
Aloitetaan nosto, viestii kippari, ja Paavo alkaa lähestyä omalla aluksellaan toisen kyljelle. Puolitoista tuntia on trooli siivilöinyt Saimaan aaltoja. Pidempää vetoa ei tehdä koska vesi on lämmintä ja saaliin laatu halutaan pitää mahdollisimman korkeana. Alukset ovat jälleen köysillä kiinni toisissaan ja vinssit vetävät vaijereita paukkuen keloille. Tiiraparvi perän päällä kertoo että jotain on tulossa. ”Muutama sata kiloa, ihan mukavasti”, kuittaavat kalastajat. Perä uitetaan Apaja I:n rinnalle ja saalis nostetaan kolmessa erässä kontteihin. Paavo hämmentää alumiinisella melalla kalat ja jään sekaisin jolloin jäähtyminen alkaa heti. Sanaakaan ei tarvitse vaihtaa, homma toimii.
Kun kylmäkonttien kannet ovat jälleen kiinni, lipuu jo trooli takaisin veteen ja veto alkaa uudestaan. Toinen vastaava kierros tehdään pimenevälle selälle. Tonni tuoretta muikkua olisi tavoitteena. Sillä saadaan taattua työpäivä hallille aamulla tuleville perkaajille.
Pari tuntia, toinen kahvikupillinen ja nosto alkaa. Tiirat ovat saaneet seurakseen muutaman selkälokin ja kesäyössä kymmenien lintujen hahmot vilahtelevat valonheittimien kiiloissa. Taitaa olla paremmin kuin ensimmäisessä vedossa, tuumivat Törröset pitkän kokemuksen tuomalla painokkuudella. Tuplaten oli muikkua uinut pyydykseen vaikka luotaimet eivät siitä vihjaisseet mitään. Kaikki kylmäkontit tulivat täyteen. Onneksi niitä oli ja jäätä. Kannet kiinni ja keula kohti satamaa.
Nosturilla siirtyivät keltaiset paljut muutamassa minuutissa auton uumeniin, ja matka hallille ei vienyt paljon kauempaa. Sähköjohto seinään ja kylmäkoneet alkoivat työnsä. Aamuseitsemältä olisi saalis valmiina jatkokäsittelylle. Aamuyö on pitkällä ja on kalastajan iltapalan aika. Savumuikkua.
Hallilla
Hallilla on työt täydessä käynnissä kun Törröset tulevat paikalle. Kahdella koneella muikut perataan ja kolmas työpari on puhdistamassa lopputuloksen ennen irtopakastusyksikköön menoa. Linjan toisesta päästä putoilee tasaisesti jäätyneitä muikkuja. Nämä laitetaan vakuumiin ja sitten pahvilaatikoihin, ja matka ostajalle voi alkaa. Tuore-erät ovat jo lähteneet, osa lähiseudulle, osa Helsinkiin. Kun saalista on tullut ja kauppakin käynyt, on hymy herkässä. Virolaiset ja venäläiset kalan käsittelijät ovat ahkeria ja tarkkoja työssään. ”Laatuun on satsattava”, korostaa Markku Törrönen.
Töitä laadun takaamiseksi ja toimintojen sujumiseksi on kuitenkin tehtävä ja sitä on Saimaan kalassa tehty. Jokainen laite on vaatinut oman prosessinsa että homma toimii. Kaupasta ei saa valmiina kuin aihiot. Useita vuosia kehitystyötä on takana ja nyt alkaa tuloksia näkyä.
Muikun matka Saimaan syvänteistä ja selkävesiltä on monipuolinen, ja siihen liittyy paljon muutakin kuin kalastamista. Ilman korkeaa laatua ei saada kauppoja aikaiseksi ja huolimattomasti tehdyllä ratkaisulla ne voidaan menettää. Ammattikalastaja on myös järvillä yhä enemmän elintarvikealan yrittäjä. Kalastajia Töröset ovat kuitenkin taas iltapäivällä kun köydet irrotetaan laiturista ja alusten nokat on suunnattu selälle. Mitähän se tänään antaa.
