Stadin Silakkamarkkinoita vietetään perinteiseen tapaan Helsingin Kauppatorilla 3.–9. lokakuuta 2021. Silakkatuotteita saapuu myymään lähes 30 kalastajaa eri puolilta Suomea. Tarkemmat tiedot markkinoiden kalastajista ja muista toimijoista löydät täältä.
Stadin Silakkamarkkinat käynnistyy tuttuun tapaan lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja silakkaostoksille ehtii aina seuraavan viikon lauantaihin saakka. Stadin Silakkamarkkinat on Suomen vanhimpia yleisötapahtumia, jota on juhlittu Helsingissä jo vuodesta 1743. Kalastusalusten lisäksi Kauppatorille ankkuroituvat markkinaviikoksi perinnepurjelaivat Albanus, Olga, Vivan ja Valborg.
Pormestari Juhana Vartiainen avaa Silakkamarkkinat Vivanin kannella sunnuntaina 3. lokakuuta. Myös ruoka-alan ammattilaisista ja silakan tuntijoista koostuva Silakkaraati kokoontuu avajaissunnuntaina valitsemaan parhaat tuotteet kahdessa kategoriassa: vuoden silakkayllätys ja vuoden maustekala. Voittajat julkistetaan sunnuntai-iltapäivänä.
Silakkaherkkuja ja muita meren antimia pääsee markkinoiden aikana maistelemaan myös esimerkiksi Kauppahallissa ja Torikortteleiden ravintoloissa.
Lähde: Stadin silakkamarkkinat 20.9.2021