Sianlihan, äidinmaidonkorvikkeiden ja kalastustuotteiden viennin edellytyksistä Kiinaan neuvoteltiin suomalaisten ja kiinalaisten viranomaisten kesken elokuun ensimmäisellä viikolla Pekingissä. Tapaamisten aiheina olivat vientioikeuden saamiseen liittyvät yksityiskohdat ja sähköinen järjestelmä eläimistä saatavien tuotteiden viennissä käytettäville eläinlääkintötodistuksille. Neuvotteluissa sovittiin myös Kiinan ja Suomen välisen viranomaisyhteistyön kehittämisestä.
Kiinan viranomaiset tarkastivat Suomen sikateurastamoita ja maitoalan laitoksia elokuussa 2014. Joillakin suomalaisilla yrityksillä on kiinnostusta myös kalastustuotteiden vientiin Suomesta Kiinaan. Vientilupia Kiinasta ei ole vielä saatu.
Viennin alkaminen edellyttää Kiinan vaatimusten mukaisen hyväksyntäprosessin noudattamista. Suomea neuvotteluissa edustaneet maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio sekä yksikönjohtaja Kyösti Siponen ja ylitarkastaja Joni Haapanen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kiittävät tapaamisten rakentavaa ilmapiiriä. Niiden perusteella ei kuitenkaan vielä voida sanoa, milloin vienti voi alkaa.
Neuvotteluissa sovittiin eCert-järjestelmän käyttöönoton yksityiskohdista ja toimintatavoista. Sähköinen eCert-järjestelmä, jonka avulla ilmoitetaan lähetettävistä, eläimistä saatavien tuotteiden eristä kohdemaalle, on yksi edellytys viennille.
Suomen hallitus ja maa- ja metsätalousministeriö rahoittavat elintarvikkeiden markkinoillepääsyhankkeita, joiden toteuttamiseksi Eviraan on 2015 saatu kolme määräaikaista työntekijää. Hankkeet on priorisoitu yritysten esitysten mukaisesti, ja muun muassa kalastustuotteiden vienti Kiinaan on yksi etusijalle asetettu hanke.
Vienti edellyttää aina kohdemaan lupaa
Vaatimukset vientioikeuden saamiselle esittää aina kohdemaan viranomainen. Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira välittää vaatimukset viennistä kiinnostuneille yrityksille.
Vaatimusten täyttäminen edellyttää useimmiten toimenpiteitä sekä Eviralta että yrityksiltä. Eviralta vaaditaan näissä yhteyksissä esimerkiksi laajoja kirjallisia selvityksiä Suomen elintarviketuotannosta ja -valvonnasta, eläintautitilanteesta, elintarvikkeiden vierasainevalvonnasta ja eläinten lääkitsemisestä. Usein kohdemaan viranomainen käy tarkastamassa Suomen viranomaisvalvonnan sekä vientioikeutta hakevat laitokset tai osan niistä.
”Kun prosessi on käyty loppuun, vientiluvan myöntää kohdemaan viranomainen. Eviran tehtävä on myös varmistaa, että kohdemaan asettamat vaatimukset täyttyvät. Emme voi ohittaa niitä, vaikka teemme parhaamme, jotta vientiväylät avautuisivat suomalaisille yrityksille”, sanoo yksikönjohtaja Kyösti Siponen Evirasta.
Lähde: Evira 11.8.2015