Ammattikalastaja, ekonomi Vesa Reilimo (78), harjoitti silakan rysäkalastusta ja rannikkokalastusta Turun Kakskerrasta (Hinttinen), Suomen Ammattikalastajaliiton ensimmäinen puheenjohtaja 1980-1987.
Vesa Reilimo kertoo liiton perustamisen taustoista ja tapahtumista seuraavaa:
Kalastajien ammatillinen järjestäytyminen 1970-luvulta tultaessa oli hajanaista ja sekavaa. Varsinaista edunvalvontaa hoitivat muodollisesti SAK:lainen Merimies-Unionin kalastajajaosto sekä lounaissuomalaisten silakankalastajien ympärille synnytetty Kalantuottajat ry. Näiden edustajat olivat myös jäsenenä silakan hintatukineuvottelukunnassa, jossa jäseninä olivat turkistarhaajien, kaupan, teollisuuden, kuluttajien ja ministeriön edustajat.
Kalatalouden Keskusliitto (KKL, ent. Suomen kalastusyhdistys) oli ammattikalastajajaostonsa kanssa myös jossain määrin profiloitunut ammattikalastajien etujen ajajana. Mainitun jaoston muodostivat KKL:n alueellisten rannikon jäsenyhdistysten toiminnanjohtajat lisättynä muutamilla ammattikalastajilla. Sekavaa nimikkeistökenttää sekoittivat entisestään KKL:n jäsenjärjestöjen nimet: mm. Pohjanmaan kalastajaseurojen keskusliitto, Varsinais-Suomen kalastajaliitto, Åbolands Fiskarförbund, Nylands Fiskarförbund ym.
Uuden järjestäytymisen perussyyt
Alkusyksyllä 1980 ammattikalastajat törmäsivät kahteen suureen ammatinuhkaan. Rehusilakan hinta oli romahtamassa ja lohenkalastusta uhkasivat uudet rajoitustoimet. Järjestösihteeri Raimo Ihander on liiton 20-vuotispuheessaan hyvinkin tarkasti selostanut lohenkalastuksen sen syksyn tapahtumia, joten en puutu niihin. Sen sijaan olin keskiössä rehusilakan kiistatapahtumissa. Syksyn 1979 aikana vallitsi turkiskasvatuksessa rehupula, joka johti rehusilakan markkinoiden lievään ylikuumenemiseen.
Kun 1980 vähimmäis- ja tavoitehintoja valmisteltiin ja päätettiin (valtioneuvosto) olivat pohjana edellisen vuoden toteutuneet hinnat. Täten vähimmäishinnoiksi asetettiin taso, jota turkistarhaajat eivät voineet hyväksyä. Kun turkistarhaajat kieltäytyivät maksamasta valtioneuvoston päättämiä hintoja, syntyi troolikalastajien keskuudessa kollektiivinen kiukku. Tämä johti suurehkon kalastajaryhmän kokoontumiseen Turkuun lokakuun aikana. Tähän kokoukseen osallistuivat myös avomeren lohenkalastajat omine uhkakuvineen. Innokkaimmat tässä kokouksessa olivat valmiit perustamaan uuden liiton saman tien. Maltillisimmat, minä muiden mukana, toppuuttelivat liiallista intoa. Tiedossa nimittäin oli, että rannikolla toimi eräitä alueellisia yhdistyksiä edunvalvonnassa. Kokous päätti, että kokoonnuttaisiin uudelleen noin kuukauden kuluttua. Tänä aikana selvitettäisiin mitä toimintaa edunvalvonnan alalla oli olemassa. Selvitystyöhön valittiin työryhmä, jonka vetäjäksi minut valittiin.
Selvityksen tuloksena kävi ilmi, että rannikolla toimi ainakin neljä alueellista ryhmää, joista osa oli rekisteröityjä. Nämä alueet olivat Pohjanmaa (Österbotten), Uusimaa (Nyland), Turunmaa (Åboland) ja Ahvenanmaa (Åland). Lisäksi huomioon oli otettava jo aikaisemmin mainitut Merimies-Unioni, Kalantuottajat ry ja Kalatalouden Keskusliitto. Kävin lyhyen puhelinkeskustelun Merimies-Unionin puheenjohtajan kanssa, joka ilmoitti, että heidän puolestaan kalastajat voivat jatkaa järjestäytymistään. Työryhmän muut jäsenet selvittivät valmiiden yhdistysten halukkuuden. Kalantuottajat eivät vielä siinä vaiheessa olleet valmiita mukaan.
Kun 15.11.1980 kokoonnuttiin, oli riittävästi tietoa ja valmiutta valtakunnalliseen edunvalvontaliiton perustamiseen. Liiton organisaatio tuli rakentumaan alueellisten jäsenyhdistyksen pohjalle. Yksittäiset kalastajat olisivat näiden jäseniä. Koska kaikilla alueilla ei ollut olemassa minkäänlaista toimintaa, päätettiin, että valitut luonnolliset henkilöt perustavat liiton. Näiden jäsenyys loppuisi, kun kaikki alueyhdistykset olisivat järjestäytyneet. Kokous valitsi myös hallituksen, johon tuli edustaja jokaiselta alueelta, puheenjohtajaksi valittiin minut, Vesa Reilimo.
Toiminnallisena yleistavoitteena tuli olla kattavan ja edustavan osapuolen asema kaikissa niissä elimissä, toimikunnissa ja työryhmissä, joissa ammattikalastajien asioista neuvoteltiin ja päätettiin. Koska alkuvaiheen toimenpiteet tuottivat paljon työtä ja vaivaa, lupauduin määräaikaiseksi vetäjäksi korvausta vastaan. Huolta oli myös taloudesta, kunnes jäsenmaksujärjestelmä saataisiin toimimaan. Suureksi avuksi tuli Ahvenanmaan yhdistys, jolla oli aikaisemmin kerääntyneitä jäsenmaksuvaroja. Nämä varat Ahvenanmaa lupautui antamaan ennakkona tulevia jäsenmaksuja vastaan. Samanaikaisesti em. perustamistoimien kanssa aloitti toimintansa lohikantojen säätelytyötyhmä, jonka kalastajajäsenenä tuleva järjestösihteeri Raimo Ihander joutui kovaan prässiin tiheästi toistuvien kokousmatkojen (UKI-HKI) johdosta.
Kansainvälistä edunvalvontaa
Reilimon luottamustehtäviin kuului myös Itämeren kansainvälisen kalastuskomission kokouksiin osallistuminen. Reilimo kuului useiden vuosien ajan Suomen delegaatioon, ensin Kalatalouden Keskusliiton ja sitten SAKL:n valitsemana edustajana.
Hyvä puoli oli, että ministeriö maksoi ne matkat, eikä liitolle tullut kuluja. Itämeren kansainvälinen kalastuskomissio (IBSFC) päätti vuoteen 2005 asti mm. Itämeren kalastuskiintiöistä ja muista säätelytoimista mm. silmäharvuuksista ja alamitoista. Komission muodostivat Itämeren rannikkovaltiot, joista Tanskaa ja Länsi-Saksaa edusti jo tuolloin EU. Komission päätöksenteon pohjana olivat Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) kalankanta-arviot, kiintiösuositukset ja muut toimenpidesuositukset. Kohteena olivat silakka, kilohaili, turska, lohi ja kampela. Minulle tuli nopeasti selväksi, että poliittistaloudellinen tarkoituksenmukaisuus meni suoritusten edelle. Silakan ja kilohailin osalta Itämeri oli jaettu osa-alueisiin, joista Suomea kiinnostivat Suomenlahti ja ns. MU3 (Pohjanlahti ja Itämeren pohjoisosat). Käytiin myös kahdenvälisiä neuvotteluita Neuvostoliiton (Suomenlahti) ja Ruotsin (MU3) kanssa. Näihinkin neuvotteluihin osallistuin myös.
Edunvalvonnan kehitys
Voidaan sanoa, että perustamisvaiheen ja myös jälkeenpäin syntyneet tavoitteet ovat kokonaan tai suurelta osin saavutettu. Liitto on saavuttanut kiistattoman aseman ammattikalastajien etujen ajajana. Mediassa näkyvyys on ollut hyvä. Sisäinen eheys on ymmärtääkseni kunnossa. Ansiomyönteisestä kehityksestä kuuluu kiitos pitkäaikaiselle aisaparilleni järjestösihteerille Raimo Ihanderille, tarmokkaille puheenjohtajille ja ennen kaikkea pitkäaikaiselle toimitusjohtajalle Kim Jordakselle. Työ kuitenkin jatkuu uusilla haasteilla. Ylisuuret hylje- ja merimetsokannat sekä kalakantojen riittävyys ovat luonnon asettamia rajatekijöitä.