Tulevana viikonloppuna järjestettävät Turun Silakkamarkkinat on vakiinnuttanut asemansa Helsingin Silakkamarkkinoiden kanssa yhdeksi valtakunnan tärkeimmistä kalamarkkinatapahtumista. Virallisten tietojen mukaan kalamarkkinoita Aurajoen rannalla on kuitenkin pidetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1636. Aurajoen rannan itäiseltä puolelta Auransillan kohdalta saivat alkunsa nykymuotoiset silakkamarkkinat vuonna 1979.

Markkinoilla pääpaino on silakan ja silakkatuotteiden myynnillä. Kalatuotteita on laidasta laitaan: fileitä, savukalaa, marinadituotteita, tuoretta kalaa ja muita saaristolaistuotteita jokaisen makuun. Muut markkinamyyjät ovat mukana entisessä laajuudessaan täydentämässä tuotevalikoimaa ja tuomassa tunnelmaa.

Valmisruokapaikoissa myydään entisten vuosien tapaan silakasta valmistettua ruokaa, muun muassa silakkapihvejä ja friteerattuja silakoita. Markkinoilla on lisäksi tarjolla muista kotimaisista kalalajeista valmistettuja ruokia.

Markkinakojut ovat auki torstaista lauantaihin kello 9.00–18 ja sunnuntaina kello 9–16. Markkina-alue sijaitsee markkinoiden perinteisellä paikalla Aurajoen rannalla sen läntisellä puolella Läntisellä Rantakadulla Auransillan ja Herrainpolun välisellä alueella, Kristiinankadulla Läntisen Rantakadun ja Linnankadun välisellä osalla sekä Aurajoen itäisellä puolella Auransillan ja Teatterisillan välisellä alueella.

Turun silakkamarkkinat 23.–26. lokakuuta.

Lähde: Aamuset-kaupunkimedia (AKM) 20.10.2014