Saga Furs Oyj:n tilikauden 1.11.2017–31.10.2018 viimeinen huutokauppa päättyi 18.9. Huutokauppaan osallistui noin 370 ostajaa Kiinasta, Venäjältä, Koreasta ja Euroopan tärkeimmiltä muotimarkkinoilta. Huutokaupassa myytiin 1,2 miljoonaa Saga®-minkin- ja 530 000 sertifioitua Saga®-ketun- ja suomensupinnahkaa. Syyskuun huutokauppa poikkesi kauden muista huutokaupoista siten, että huomattava osa tarjonnasta koostui kevätnahoista ja muista alempiin laatuluokkiin kuuluvista nahoista. Välitysmyynnin arvo oli 49 miljoonaa euroa (92 milj. euroa syyskuussa 2017).

”Haasteellisena jatkuva markkinatilanne heijastui huutokauppamme tulokseen. Kaupan eri portaissa, erityisesti Kiinassa, on edelleen runsaasti myymättömiä nahkoja ja pukineita. Kysyntä ja tarjonta eivät ole tasapainossa, mikä heijastuu myyntimääriin ja hintatasoon. Tilanne on ollut sama kaikissa kansainvälisissä huutokaupoissa koko myyntikauden ajan. Tämänhetkinen nahkojen hintataso ei valitettavasti kata tuottajien kustannuksia”, toimitusjohtaja Pertti Fallenius sanoo.

Kuluvan tilikauden välitysmyynnin arvo on syyskuun huutokaupan jälkeen 314 miljoonaa euroa (edellisen tilikauden välitysmyynnin arvo oli 437 miljoonaa euroa). Tilikauden aikana yhtiö on myynyt 6,9 miljoonaa minkin-, 2,1 miljoonaa ketun- ja 150 000 suomensupinnahkaa. Tavanomaista suurempi määrä minkinnahkoja siirtyi myytäväksi seuraavalla tilikaudella.

Saga Furs kehittää jatkuvasti toimialaa entistä vastuullisemmaksi. Nahat tulevat kasvavassa määrin sertifioiduilta tiloilta, ja huutokaupassa myydyt nahat pystytään jäljittämään takaisin turkistilalle.

”Eläinten hyvinvoinnin varmistamisen lisäksi arvoketjun läpinäkyvyys nousee jatkuvasti keskusteluissa esille tärkeänä syynä, miksi turkikset halutaan ostaa nimenomaan Saga Fursilta. Sekä kuluttajat että vastuulliset muotitalot haluavat käyttää aitoa turkista, sillä se on biohajoava luonnontuote”, Fallenius kertoo.

Yhtiön 1.11.2018 alkavan tilikauden ensimmäinen huutokauppa järjestetään 19.–20.12.2018.

Lähde: Saga Furs Oyj pörssitiedote 18.9.2018