Tällä palstalla on ollut kirjoittelua kuhasta ja sen kalastukseen liittyvistä ongelmista. Kun merellä tapahtuu vahinko, rannalla riittää neuvojia.
Olen kalastanut kuhaa päätoimisesti yli 50 vuotta. Niin kauas kuin muistan, verkkojen solmuväli oli 45 mm. Verkkokalastajien määrä saaristossa oli monikymmenkertainen nykytilanteeseen verrattuna. Kalaa riitti kaikille, eikä kukaan pohtinut sitä, ehtikö kuha kutemaan vai ei. Toki kalakannoissa esiintyi vuosivaihteluita, mikä on normaalia.
Kun tultiin 1990-luvulle, jotkut kalastajat huomasivat, että 43 mm verkoilla sai huomattavasti parempia saaliita. Niinpä suurin osa kalastajista alkoi käyttää tätä solmuväliä. Kalakanta näytti hyvin kestävän tämänkin pyynnin, kunnes vuosikymmenen lopulla harmaahylje saapui saariston sisäosiin ja myös Airistolle. Alkoi vapaa pudotus.
Kaksi kolmasosaa saaristosta tyhjeni verkoista. Vain ne jäivät, joilla on käytettävissä suojaisia sisälahtia tai salmia, koska niissä hylkeitä on vähemmän. Nyt nämäkin alueet näyttävät jäävän merimetson jalkoihin.
Tällä hetkellä Saaristomerellä olevilla kalastusalueilla on käytössä 43 – 45 mm solmuvälit verkoissa. Itse näkisin, että isännöitsijät keskustelisivat asiasta ja sopisivat yhtenäisestä solmuvälistä, joka olisi 45 mm. 43 mm:n alueille asetettaisiin 2 – 3 vuoden siirtymäaika, mikä olisi vielä siedettävä toimenpide. Jos tullaan vaatimaan harvempia verkkoja, silloin kyllä loppuvat ne viimeisetkin kalastajat.
Kaikkein onnettominta tilanteessa on se, että sitä joukkoa, joka näitä pykäliä, kieltoja ja suosituksia vääntää kasaan, seuraukset eivät koske latin vertaa, vaan kalastaja on aina suoraan maksumies.
Vesa Vihinen esitti kuhan alamitan poistoa, eikä tuokaan ajatus ihan pystymetsästä ole. Pyydettävän kuhan koko määräytyy pitkälti solmuvälin mukaan. Oli solmuväli mikä tahansa, alamittaisia (15 cm lähtien) tulee aina, kun jäävät hampaistaan lankoihin kiinni. Kalat, jotka tulevat yli kolmen metrin syvyydestä, eivät pääsääntöisesti pääse ilmarakkonsa takia pinnan alle vaan joutuvat lokkien ruoaksi.
Ammattikalastajat ovat useaan otteeseen esittäneet kuhan kutuajan rauhoitusalueiden palauttamista. Kaikki ehdotukset on torpattu lähinnä vapaa-ajankalastajien toimesta. Sen sijaan merimetson pesintäaikana on melkeinpä hengittäminenkin kielletty.
Minusta nyt voisi ottaa aikalisän. Koska kalastajien keski-ikä on jo yli 50 vuotta, ei tarvitse odottaa enää pitkää aikaa, kun nämä meriluonnon tuhoajat häviävät ympäristöstä. Uusia ei enää liiemmin tule taistelemaan pykäläviidakkoa vastaan. Sitten estradi on vapaa hylkeille ja merimetsoilla. Viiden kilon kalat uivat kaislikon reunassa, ja vielä suuremmat lohet hyppivät selkävesillä veneeseen.
On kestämätöntä, että niin sanotuilla luonnonsuojelullisilla toimenpiteillä voidaan ajaa tällainen vanha elinkeino maan rakoon. Luontoa toki pitää olla, mutta jonkinlainen tasapaino pitää olla elinkeinojen kanssa. Mitä muuta elinkeinoa Suomessa lyödään niin surutta kuin kalastajia nykyään? Rivien välistä on ajoittain luettavissa, että olisi parempi, jos pysyisivät mereltä poissa kokonaan.
Airiston osalta olen 50 vuoden ajalta nähnyt tämän kala-aitan nousun, loiston ja tuhon. Tuohon viimeiseen osioon kalastajilla ei ole osaa eikä arpaa. Voisivat nämä isojen kuhien kuvittelijat tulla tänne merelle vuodeksi täysipäiväiseksi kalastajaksi ja katsoa sitten vuoden päästä, mitä on jäänyt viivan alle. Että pitääkö hankkia isompi lompakko.
Antero Eloranta
veteraanikalastaja Airistolta
Lähde: TS mielipide 14.9.2012
