Silakka ja kilohaili saivat kesäkuussa kestävän kalastuksen MSC-merkinnän. Troolareilla kalastuskiintiöitä on pantattu syksyyn, jotta silakkafileetä riittää pöytiin sesonkina.
MSC-sertifikaatti tuo syksyllä kalastuskauden alettua kestävästi kalastetun silakkafileen myös suomalaisten ruokapöytiin.
Sertifiointi on riippumattoman ja voittoa tavoittelemattoman Marine Stewardship Council -järjestön tieteellinen arviointiprosessi. Ympäristöjärjestö WWF on arvioinut merkinnän olevan kalatuotteiden ympäristömerkeistä luotettavin.
Sertifikaatin alle kuuluvat Suomen ammattikalastajaliittoon kuuluvien kalastajien saaliit. Jotta MSC-merkintää voidaan käyttää elintarvikkeessa, myös jalostuslaitoksen tulee olla sertifioitu.
Turkulaisessa Martin Kalassa on valmistettu jo muutaman vuoden ajan MSC-lipeäkalaa, joten silakkafileen valmistukseenkin puitteet ovat kunnossa. Tehdaspäällikkö Jari Multanen kertoo tehdasta arvioitavan kerran vuodessa.
– Meidänkin tulee toimia vastuullisesti heidän kriteeriensä mukaan. Seuraava auditointi on loka–marraskuulla, Multanen kertoo.
Kalaneuvos-konserniin kuuluva Martin Kala on markkinoiden suurin silakkafileiden tuottaja. Miltei yhtä suuri on Pohjanmaalla Kaskisissa toimiva Kuivaniemen kala.
Multanen arvioi Suomen vesillä kalastettavasta silakasta noin kymmenen prosenttia päätyvän kalatiskeille. Valtaosa silakasta menee rehuntuotantoon. Kaikki kalastettu silakka ei sovellu ruokakalaksi, sillä kunnollisia fileitä saadaan tehtyä vasta yli 15-senttisistä kaloista.
– Jos troolari purkaa rantaan 50 000 kiloa silakkaa, niin ehkä kymmenisen prosenttia siitä soveltuu meille. Välillä tulee isompia määriä, välillä pienempiä määriä.
Silakan kulutus on kutistunut murto-osaan siitä, mitä se on aiempina vuosikymmeninä ollut.
Ammattikalastajaliiton toimitusjohtajan Kim Jordaksen mielestä edellytykset silakan maineen puhdistamiselle ovat olemassa.
Aiemmin tänä vuonna tutkimus totesi Itämeren silakan dioksiinipitoisuuksien alentuneen niin paljon, etteivät syöntirajoituksetkaan välttämättä ole enää tarpeellisia. Tutkimus oli osa Eviran, THL:n, Luken ja Syken EU-kalat III -hanketta.
– Ei käy kieltämistä, että vierasainekeskustelu on ollut ilmassa pitkään, mikä on vaikuttanut kysyntään. Viime raportit ovat olleet kuitenkin hyvin positiivisia.
Silakan suosiota on nakertanut myös punalihaisten kalojen esiinmarssi. Esimerkiksi tuoreiden, kokonaisten lohikalojen tuonnin kilomäärä on Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan kasvanut 15 vuoden aikana liki 250 prosenttia.
– Norjalainen, kasvatettu lohi on vallannut Suomen markkinat, Jordas huokaa.
Osa troolikalastajista päätti tänä vuonna pantata kiintiöiden käyttämistä syksyyn, jotta saalis olisi MSC-sertifioitua. Sertifikaatin saanti oli tiedossa, sillä sen hakeminen kesti noin vuoden.
Syksylle Martin Kala on buukannut kahdelta sopimustroolariltaan miljoonan kilon silakkasaaliin. Toinen aloittaa troolauksen syyskuun puolivälissä, toinen marraskuun alussa. Kalaa tulee näin ollen Turun käsittelylaitokseen 2–3 kertaa viikossa.
– Sillä pystytään turvaamaan sertifioitu silakka joulupöytään. Joulu on meille suurin sesonki, etenkin silakoiden kaupassa.
Lähde: TS 14.8.2018