Eduskunnan päätös hylätä tarhauskielto on tuonut nuoria alalle ja saanut laajentamaan tarhoja
Naulaimet paukkuvat Ulf Erikssonin kettutarhan huoltohallissa, kun työmiehet Patrick Sandqvist ja Nikolai Tkachenko rakentavat häkkejä suojaavien uusien varjotalojen runkoja Uudenkaarlepyyn Sokaluodon kylällä.
”Uusia tarhoja on rakennettu tai vanhoja uudistettu pian seitsemän kilometrin pituudelta”, Sandqvist sanoo.
Miehet kuljettavat traktorilla runkorakenteet aidatun kymmenen hehtaarin laajuisen tarha-alueen laitaan. Maassa odottavat valmiit betoniperustukset uutta kaksisataa metriä pitkää varjotaloa varten.
”Investoimme häkkeihin ja tarhojen rakenteisiin yhteensä kaksi miljoonaa euroa”, Eriksson laskee modernin toimistorakennuksen toisessa kerroksessa. Sieltä avautuu kymmenien ja taas kymmenien varjotalojen rykelmä. Niiden takaa näkyvät naapurin minkki- ja kettuhäkit.
Uusikaarlepyy oli viime vuonna tuotannon määrällä ja minkin- ja ketunnahkojen arvolla mitaten Suomen suvereeni ykkönen. Ruotsinkielisen seudun 155 tarhuria tuottivat lähes 700 000 nahkaa.
Seuraavat kunnat, 69 tarhurin Kalajoki ja 68 tarhurin Kaustinen, jäivät kolmasosaan Uudenkaarlepyyn luvuista.
Eriksson on selvästi huojentunut turkistarhauksen lakkautusta vaatineen esityksen kaatumisesta kesällä eduskunnassa. Päätös on houkutellut nuoria alalle.
”Mitäpä muutakaan osaisin tehdä. Vielä elossa oleva 90-vuotias isäni oli kalastaja, joka aloitti tarhauksen. Myös molemmat veljeni ovat tarhureita. Heidän poikansakin ovat rakentaneet uusia tarhoja. Omat kolme poikaani opiskelevat turkistarhausta”, Ulf Eriksson kertoo.
Aloittava nuori tarhuri voi saada käynnistysavustusta 35 000 euroa. Usko alaan on luja koko Pohjanmaan tarhaseudulla, joka ulottuu Vaasan liepeiltä Kalajoelle sekä idässä Alajärvelle saakka.
Sen sijaan muualta maasta tarhaus on hiipunut.
Tarhureiden määrä on supistunut Suomessa vuoden 1983 huippuluvusta 5 588:sta viime vuoden 960:een.
”1980-luvulla Juukaan rakennettiin aluepoliittisella tuella 30 turkistarhaa, joista enää kaksi on pystyssä”, Juuan kunnanjohtaja Pekka Pietiläinen kertoo.
Vaikka Suomen tarhojen määrä romahti, nahkojen määrä ei ole sanottavasti vähentynyt.
Viime vuonna tuotettiin noin kaksi miljoonaa minkinnahkaa ja suunnilleen saman verran siniketunnahkoja sekä jonkin verran suomensupin nahkoja.
”Jäljelle jääneet ovat laajentaneet ja laajentavat edelleen. Turkisten kohonneet hinnat ovat rohkaisseet”, sanoo lappajärveläinen tarhuri Esa Rantakangas.
Hän on saanut valmiiksi kahden muun tarhurin kanssa yhteisen 1,5 miljoonaa euroa maksaneen tarhan keskelle metsää Halsualla.
Kahden eurooppalaisen turkishuutokaupan, suomalaisen Saga Fursin ja tanskalaisen Kopenhagen Furin, yhteenlaskettu myynti kasvoi vuosina 2009–2012 tuntuvasti, 792 miljoonasta 2 114 miljoonaan euroon.
Tämän vuoden ensimmäisessä huutokaupassa hinnat kääntyivät laskuun.
Turkiskauppaa käydään määrävälein järjestettävissä kansainvälisissä huutokaupoissa
”Vielä ei osaa sanoa, onko lasku pysyvä”, Kauppila sanoo.
Kulut tarhauksessa syntyvät heti mutta tulot vasta vuoden päästä. ”Missään muussa maaseutuelinkeinossa yrittäjän ansio ei ole näin epävarma. Ainoa EU-tuki on tarhojen rakentamiseen myönnettävä kymmenen prosentin investointituki”, varatoiminnanjohtaja Hannu Kärjä Suomen turkiseläinten kasvattajain liitosta kertoo.
Eurooppa on maailman suurin turkisnahkojen tuottaja.
Yli puolet maailman turkisnahoista tuotetaan Euroopan maissa. Suurimmat turkisten tuottajamaat ovat Tanska, Suomi ja Puola.
Lähde: Tapio Mainio HS 27.1.2014