Keväällä 2012 syntyi runsas muikkukanta moniin järviin, joten tänä kesänä on odotettavissa hyviä saaliita. Muikun kutukannat olivat sen sijaan heikohkoja eteläisessä Suomessa syksyllä 2012. Lapin järvissä kutukannat olivat edelleen keskinkertaisia. Vuonna 2012 syntyneet muikut tulevat kudulle tulevana syksynä, minkä vuoksi kutevia muikkuja tulee todennäköisesti olemaan edellisvuotista enemmän.
Monissa järvissä syntyi peräkkäisiä vahvoja muikkuvuosiluokkia viime vuosikymmenen lopussa. Näitä tiheässä kannassa hitaasti kasvaneita muikkuja riitti kalastettavaksi usean vuoden ajan. Ennen vuoden 2012 hyvää vuosiluokkaa syntyi Itä-Suomen järvissä kaksi, muualla yksi heikompi vuosiluokka. Vanhat muikut tasoittivat saaliita näinä vuosina. Tänä kesänä palataan muikkusaaliissa tavallisempaan tilanteeseen, jossa pääosan saaliista muodostaa edellisenä keväänä kuoriutunut, toisella vuodella oleva muikku.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) seuraa vuosittain muikkukantoja ammattikalastajille suunnatulla kyselyllä. Muikku on saaliin määrän ja arvon perusteella sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Seurannan tavoitteena on saada yleiskuva maamme muikkukannoista ja ennakoida tulevaa kehitystä. Tutkimuslaitoksen kevättalvella 2013 tekemä kysely lähetettiin runsaalle sadalle avustajalle ja se koski noin 80 muikkujärveä.
Aluekohtaista tietoa muikkukantojen tilasta RKTL:n verkkosivuilla:
http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/muikku/yhteenveto_muikkukantojen_tilasta.html
Lähde: RKTL 26.6.2013