Silakka on ollut etenkin kriisi- ja pula-aikoina rannikon kansalle todella merkittävä proteiinin lähde. Sitä se tulee varmasti olemaan mahdollisissa tulevissakin kriiseissä, uskoo mielipidekirjoittaja.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Jari Setälän erinomainen mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 12.9. sisälsi kaiken oleellisen tiedon ja järkevän näkökulman käynnissä olevaan silakkakeskusteluun.
Haluaisin kuitenkin silakan, kirjolohen ja luonnonkalojen jalostajana nostaa esille biologisten, taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten lisäksi myös silakan kalastuksen kulttuurisen ulottuvuuden sekä merkityksen kansamme ravitsemukseen ja huoltovarmuuteen.
Esimerkiksi täällä Uudessakaupungissa kalanjalostuksen perinteet ulottuvat katkeamatta kauas keskiajan hämärään. Silakka on ollut etenkin kriisi- ja pula-aikoina rannikon kansalle todella merkittävä proteiinin lähde. Ja sitä se tulee varmasti olemaan mahdollisissa tulevissakin kriiseissä.
Jokainen meressä uiva silakka on elintarvikelaatua ja hyvin pientäkin kalaa voidaan jakaa jonottavien astioihin itse perattavaksi tai suolattavaksi. Ravinnon puute on aina ollut kovan luokan särvin!
Silakan perkaus- ja fileerauskapasiteetti on maassamme hyvin rajallinen, mutta mahdollisen ruokakriisin aikana ei kalaa tarvitsekaan jalostaa. Sen sijaan on ehdottoman tärkeää turvata kalastuksen edellytyksien säilyminen kaikkina aikoina sekä varmistaa tarvittava kylmäketju ja jakelu rannikolta asutuskeskuksiin. Se on yhtä oleellista kuin muukin varautuminen näinä epävakaina aikoina.
Ilman silakkaan perustuvaa kotimaista rehutuotantoa kirjolohen hinta nousisi kohonneiden tuotantokustannuksien takia ja vähentäisi siksi entisestään kotimaisen kalan käyttöä suomalaisten ruokavaliossa. Merkitys kansanterveydelle olisi huomattava.
Kirjolohella ja silakalla on volyyminsa takia keskeisen tärkeä rooli kalatuotteiden logistiikassa. Ne ovat avainasemassa, kun kalaa jaellaan vähittäiskauppoihin: Ilman niitä ei muitakaan luonnonkaloja – kuhaa, ahventa, haukea ja siikaa – olisi mahdollista suhteellisen vähäisten määrien ja eri lajien jalostuksen kausiluonteisuuden takia kannattavasti jalostaa ja kuljettaa.
Kalanjalostajana etuni on mitä suurimmissa määrin, että meri ja kalakannat voivat hyvin. Se voidaan toteuttaa ilman EU-komission esittämää kalastuskieltoa.
On sietämätöntä, että valtiovalta ennen sitä kannusti meitäkin mittaviin investointeihin silakan saamiseksi sellaiseen muotoon, että se löytää tiensä mahdollisen monen lautaselle.
Yhtä sietämätöntä on ollut seurata silakasta käytävää keskustelua; asioitamme EU:ssa hoitavat mepit tekevät työtään väärän ja vanhentuneen tiedon varassa. Myös monilta toimittajilta ovat faktat olleet hukassa.
ESA LAHTINEN
Kalaset Oy
Uusikaupunki
Lähde: TS Lukijoilta 22.9.2023