Selkämeren Ammattikalastajat ry piti kevätvuosikokouksensa 5.4 Porin Reposaaressa. Paikalla oli ammattikalastajia yhdistyksen koko toimialueelta. Kokouksen puhetta johti Sami Veneranta ja sihteerinä toimi Johanna Heikurinen. Tili- ja rutiiniasioiden ohella kokous käsitteli ja hyväksyi yhdistykselle uudistetut säännöt.
Kokous keskusteli vilkkaasti Heikki Salokankaan alustamasta lohityöryhmän työskentelystä. Salokankaan viesti ei ollut toiveita herättävä ja kalastajat totesivat yhteisesti, että loheen liittyviä päätöksiä ei enää tehdä asiapohjalta. Puheenjohtaja Sami Veneranta selvitteli siikatyöryhmän vaiheita.
Kokoukselle esiteltiin myös yhdistyksen yhteistyöhankkeita. Johanna Heikurinen kertoi kalatalousryhmän valmisteluun liittyvästä työstä, jossa selvitettiin Selkämeren kalastuksen nykytila. Kalatalousryhmän hakuprosessista kertoi Petri Rannikko. Selkämerellä ei ole nyt toimivaa ryhmää, ja laajalla yhteistyöllä sellainen pyritään käynnistämään seuraavalla ohjelmakaudella.
Markku Saiha esitteli Selkämeren uuden kansallispuiston alueelta tehtyä kalatalous- ja linnustoselvitystä joka on harvinainen yhteistyöprojekti elinkeinon ja lintutieteellisen yhdistyksen välillä. Raportti on valmis ja se julkaistaan vielä tässä kuussa.
Kalatalouspäällkkö Kari Ranta-aho esitteli kokoukselle sektorinsa ajankohtaiskatsauksen. Keskustelua herätti lohen lisäksi kalastuksen imago ja sen kehittäminen.
Kuvassa Petri Rannikko, Johannan Heikurinen, Sami Veneranta ja Kari Ranta-aho