Ammattikalastuksen kokonaissaalis ja saaliin arvo ovat viime vuosina ovat kehittyneet hyvinkin suotuisasti. Tilanne ei kuitenkaan ole niin hyvä kuin tilastot äkkisilmäyksellä kertovat. On katsottava lukujen taakse, jotta voisi ymmärtää mitä ne todella kertovat.
Saalis pieneni parilla prosentilla ja arvo nousi peräti viidenneksellä vuodesta 2010 vuoteen 2011. Suurin voittaja tässä oli avomerikalastus, ja silakan ja kilohailin troolipyynti. Kalajauhoraaka-aineen maailmanmarkkinahinnan nousu ja turkistarhauksen hyvä suhdannetilanne näkyvät näin suoraan myös kalastusyritysten tileissä.
Avomerikalastus on hyvin keskittynyttä. Kahdeksan alusta sai puolet silakka- ja kilohailisaaliista. Kuten tunnettua melkein puolet Suomen laivastosta on jo ulkomaisessa omistuksessa ja työllistää muita kuin suomalaisia.
Rannikkokalastuksessa tosin myös silakan rysäpyynti on hyötynyt suotuisasta hintakehityksestä. Itämeren lohen hinta on ollut nousussa useamman vuoden, ja todelliset hinnat ovat vielä korkeammat kuin tilastot kertovat, koska osa saaliista myydään suoraan kuluttajille parempaan hintaan. Muiden rannikkolajien hinnat ovat nousseet vain hieman tai jopa kääntyneet laskuun. Etenkin siian ja kuhan kohdalla muutaman vuoden myönteisen hintakehityksen jälkeen suunta vaihtui.
Tilannetta arvioitaessa on huomioitava myös kulupuoli. Kulut ovat nousseet tasaisesti ja etenkin polttoaine on merkittävä kustannustekijä avomerikalastuksessa.
Kalastajien määrä vähenee
Edellä kuvailtu, sinällään myönteinen kehitys ei kuitenkaan näy ammattikalastajien määrässä. Vuoden 2011 lopulla 1-ryhmän ammattikalastajia oli enää 587! Todellisuudessa ”oikeita” ammattikalastajia on vähemmän. Kalastusyrityksiähän on noin 300. Ammattikalastajien keski-ikä on noussut ja suurimmat ikäluokat ovat 45 – 65 vuodet ikäiset kalastajat. Tämä tarkoittaa, että vuonna 2020 tilanne on enemmän kuin kriittinen.
Ammattikalastajien lukumäärän ylläpitäminen edellyttäisi merkittävää uusrekrytointia korvaamaan vanhempien ikäryhmien eläkkeelle siirtyminen tulevina vuosina.
Viime aikojen yhteiskunnallisessa keskustelussa ja ympäristöjärjestöjen toiminnassa on ammattikalastus joutunut sylkykupin asemaan. Tämä vaikuttaa haluun jatkaa ammatissa ja etenkin uusia, nuoria ei rekrytoidu alalle. Halvin tapa ylläpitää ammattikalastajien lukumäärä on turvata edes nykyisten yrittäjien toiminta.
Eduskunnassa on koko talvi käyty kiivasta taistelua ammattikalastusta vastaan, tosin myös vähän sen puolesta. Kiitokset puolesta puhujille. Aiheena on tietysti ollut lohi, kuinkas muuten. Lohiasiassa on syntynyt viime vuosina epäpyhä allianssi virkistyskalastajien, pohjoisen Suomen edustajien ja ympäristöjärjestöjen välillä. Yhteiseksi viholliseksi on muodostunut ammattikalastus.
Samantyyppinen keskustelu on hiljalleen levinnyt myös muuhun kalatalouteen. Tämä näkyy ehdotuksessa uudeksi kalastuslaiksi. Nyt ei esitetä lainsäädäntöä, joka ohjaisi uusiutuvan luonnonvaran kestävää ja monipuolista hyödyntämistä, vaan lopputuloksena on hengeltään lähinnä luonnonsuojelulakiesitys. Mietintö kiinnittää enemmän huomiota kalastuksen rajoittamiseen kuin kalavarojen hyödyntämiseen. Tästä voi muodostua ongelmia kaupalliselle kalastukselle.
Kuka ohjaa kalatalouspolitiikkaa?
Miten tässä näin kävi? Mitä vähemmän on kalastajia ja kalastusta rannikolla, sitä enemmän pitää suojella.
Mennyt talvi, kevät ja alkukesä ovat olleet vaikeita kalastuselinkeinolle. Syksyä pelätään.
Monikansallisen ympäristöyrityksen WWF:n tiedotuskampanja on uponnut hyvin markkinoilla. WWF on jostain merkillisestä syystä saavuttanut ainutlaatuisen aseman ja kävelee miten tahansa jo demokraattisen päätöksentekojärjestelmän yli. Kärsijänä on kotimainen alkutuotanto ja etenkin ammattikalastus. Kahdesta kaupparyhmittymästä K-ketju seuraa orjallisesti WWF:n määräyksiä, ja tämä tietää ongelmia ammattikalastajille ja kotimaisen luonnonkalan kanssa kauppaa tekeville yrityksille. S-ryhmä ajattelee vielä toistaiseksi itse.
WWF:n kampanja on jo merkinnyt suuria taloudellisia menetyksiä kalastuselinkeinolle. Kun ei joudu kantamaan vastuuta mistään, on helppo huudella. Eikä edes anteeksipyyntöä kuulu.
Suomen kalataloudessa on yleisesti nähtävissä siirtyminen kasvatettuun kalaan ja tuontikalaan. Ammattikalastajien vaihtoehdoksi voi jäädä siirtyminen yhä enemmän suoramyyntiin. Tämä tietää enemmän työtä ja kustannuksia, ja etenkään sesonkiaikana suoramyynti ei ole ratkaisu.
Miten tässäkin kävi näin? WWF määrä mitä kalaa kauppa myy ja kuluttaja saa ostaa.
Kuten kalastaja Pohjanlahdelta totesi: ”Kaikkea sitä on tullut nähneeksi, mutta että tällainen vielä piti nähdä.” On myös kuulunut muunlaisia kommentteja. Ne eivät kuitenkaan ole nettikelpoisia.
