Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 25.3. viranomaisryhmän, jonka tehtävänä on arvioida työntekijöiden maahantuloa poikkeustilanteessa Suomen rajojen ollessa pääsääntöisesti kiinni. Viranomaisten arvion pohjalta on valmistunut listaus huoltovarmuuden kannalta akuuteista tai toimialan toiminnan kannalta kriittisistä työtehtävistä, joiden osalta maahanpääsy tulee varmistaa.
Rajaliikenteen rajoitusten takia ulkomaisen työvoiman pääsy ulkomailta Suomeen on vaikeutunut merkittävästi. Huoltovarmuuden ja tiettyjen toimialojen toiminnan kannalta kriittisen ulkomaisen työvoiman maahantulo on kuitenkin varmistettava myös poikkeusoloissa.
Kausityöntekijöitä on runsaasti erityisesti alkutuotannon tehtävissä. Keväällä Suomeen tuleva työväki muodostaa ydinjoukon. Nämä kausityöntekijät ovat jo pitkään hoitaneet kasvukauden käynnistämiseen vaadittavat työt ja varmistaneet, että tilalle keväällä ja myöhemmin kasvukaudella tulevien vähemmän kokeneiden työntekijöiden on turvallista työskennellä tehtävissään.
Ulkomaista kausityövoimaa on välttämätöntä hyödyntää tehtävissä, joissa vaaditaan sellaista asiantuntemusta, joka on kertynyt aiempien vuosien työskentelystä kyseisessä paikassa. Ulkomaisen kausityövoiman rinnalla valmistellaan myös kotimaassa olevan työvoiman saatavuuteen tähtääviä toimia.
Poikkeusoloissa kaiken toiminnan lähtökohtana on kansanterveyden suojelu, joten rajan ylitykset on perusteltava erittäin tarkasti. Työnantajan tehtävänä on perustella erillisellä lomakkeella, että työtehtävä on työryhmän arviossa tarkoitetusti huoltovarmuuden tai toimialan kannalta välttämätön. Työnantajan tulee toimittaa lomake työntekijälle työtehtävien välttämättömyydestä esitettäväksi rajavartioviranomaiselle rajanylitystilanteessa.
Viranomaistyöryhmän arvion mukaan välttämättömiä ulkomaista työvoimaa edellyttäviä työtehtäviä on erityisesti 1) maa-, puutarha- ja kalataloudessa, 2) elintarvikealalla, 3) energiahuollossa, 4) meri- ja valmistavassa teollisuudessa, 5) rakentamisessa, 6) liikenne- ja viestintäalalla, 7) kemianteollisuudessa, 8) lääketeollisuudessa ja terveysteknologialalla sekä 9) metsäsektorilla.
Hallitus linjasi myös tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan huoltovarmuuden kannalta kriittisen työvoiman maahantulon reunaehdoista. Ne käsittävät ensi vaiheen 1500 työntekijän vastaanoton toimenpiteet työvoiman allokoinnista, kuljetuksista ja karanteenista. Maa- ja metsätalousministeriö informoi toimijoita maahantuloon liittyvistä toimenpiteistä pikaisesti tarkemmin.
Arvion pohjalta ministeriöissä on koottu tarkempi ala- ja tehtäväkohtainen listaus työtehtävistä, jotka eivät siedä viivästystä ja joiden suorittamatta jäämisellä olisi merkittävä vaikutus huoltovarmuuteen tai toimialan toimintaan.
Toimiala- ja tehtäväkohtainen arvio ei muodosta maahanpääsyä koskevaa ennakkopäätöstä, ja päätöksen siitä välttämättömästä liikenteestä tekee rajatarkastusviranomainen kullakin rajanylityspaikalla tapauskohtaisen harkinnan perusteella.
Myös muiden, normaalisti voimassaolevien maahantulon edellytysten tulee täyttyä. Maahanmuuttovirasto myöntää tarvittavan luvan sillä perusteella, että työntekijä on tulossa hoitamaan huoltovarmuuden kannalta kriittistä tehtävää.
Saapuville työntekijöille toimitetaan koronaan liittyvät turvaohjeet etukäteen. Kaikki maahan tulevat työntekijät ohjataan kahden viikon karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. Työnantajien vastuulla on järjestää kuljetukset saapumispaikasta karanteenipaikkaan.
Karanteenin omaisten olosuhteiden osalta noudatetaan maahan tulevia matkustajia koskevia THL:n voimassa olevia ohjeita. Jos muusta poikkeavaa erityistä valvontaa työpaikkojen osalta tarvitaan, valvontojen yksityiskohdista voidaan sopia käytännön tasolla terveydenhuoltoalan viranomaisten ja alan järjestöjen kanssa.
Huoltovarmuuden kannalta akuutit tai toimialan toiminnan kannalta kriittiset työtehtävät aloittain:
Maa-, puutarha- ja kalatalous
- kotieläintuotannon sekä eläinten hoidon ja terveyden kannalta välttämättömät työt
- kasvintuotannon välttämättömät työt avomaalla ja kasvihuoneissa, ml. rehuntuotanto
- ammattikalastuksen työt
- välttämättömät työt maatalous- ja puutarhatuotannolle suoria palveluja tuottavissa yrityksissä ja yhteisöissä (esim. elintarvikkeiden jatkojalostus, koneiden korjaus jne.)
Elintarvikeala
- erityisasiantuntemusta vaativat koneiden ja laitteiden asennukseen, ylläpitoon ja huoltoon liittyvät tehtävät
- alan eri sektoreiden teollisuuslaitosten erityisasiantuntemusta vaativat auditoijat ja sertifioijat
Energiahuolto (ml. ydin- ja säteilyturvallisuus)
Energia-alan (kuten kaukolämmön, sähkön, kaasun (sis. nesteytetty maakaasu, LNG), öljytuotteiden sekä kotimaisten polttoaineiden jakelu, siirto ja tuotanto) seuraavat tehtävät:
- erityisasiantuntemusta vaativat huolto- ja korjaustyöt (ml. vuosihuollot ja laitehuollot)
- erityisasiantuntemusta vaativat koestus- ja koekäyttötyöt
- yllä mainittuihin liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat valvonta- ja tarkastustehtävät
Erityisesti ydinvoima-alalla seuraavat tehtävät:
- tuoreen ydinpolttoaineen kuljetukset
- ydinvoimalaitosten polttoaineenvaihtotyöt (vuosiseisokit) ja näihin liittyvät tarkastus- ja huoltotoimenpiteet
- ydinvoimalaitoksen käyttöönottoon liittyvät tehtävät, kuten järjestelmien asennukset, testien viimeistely, polttoaineenlataus ja laitoksen käynnistäminen
- ydin- ja säteilyturvallisuuteen liittyvät tarkastustehtävät.
Meri- ja valmistava teollisuus
- hankintaketjussa laajasti vaikuttavat järjestelmien, laitteiden ja tuotantolinjojen asennukseen ja auditointiin liittyvät tehtävät
Rakentaminen (ml. vesihuoltolaitokset)
- sairaalalaitteiden erikoisasentajat ja –asiantuntijat
- sairaaloiden sähköjärjestelmien erikoisasentajat, koneiden ja laitteiden kiireelliseen huoltoon ja kunnossapitoon sekä automaatiojärjestelmien ylläpitoon liittyvät erityisasiantuntijatehtävät
- muun kriittisen infran kiireellinen erityisasiantuntemusta vaativa hoito ja ylläpito: väylät, sähkö, erityisasiantuntemusta vaativa lämpö, tietoliikenne, jätehuolto
- energiantuotantolaitosten erikoisosaamista edellyttävät kiireelliset ylläpito-, korjaus- ja huoltotehtävät
Liikenne- ja viestintäala (pl. tavara- ja rahtiliikenne, joka jatkuu kaikilla rajoille)
- sähköisten viestintäpalvelujen ja viestintäverkkojen käytettävyyteen ja saatavuuteen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat työtehtävät
- huoltovarmuuteen ja ulkomaankauppaan liittyvien kuljetusten jatkuvuuteen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat työtehtävät (meri-, ilma-, raide- ja tieliikenne ja logistiikka)
- elintärkeän tai muuten välttämättömän infrastruktuurin parissa työskentelevät erityisasiantuntemusta vaativa henkilöstö
Kemianteollisuus (ml. muovi ja kumi)
- IT-järjestelmiin liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät (ml. tuotannonohjaus- ja automaatiojärjestelmiin liittyvät työtehtävät)
Lääketeollisuus ja terveysteknologia-ala
- lääketeollisuuden, laboratorioiden ja terveydenhuollon laitteiden huoltoon ja korjaukseen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät
- uusien laitteiden asennukseen ja käytön koulutukseen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät
- sairaalalaitteiden (mm. MRI/CT/Gammakamerat, potilasvalvontalaitteet, keskusvalvomot, hengityskoneet, anestesian antolaitteet, tietojärjestelmät, kardiologian tuotteet, keskoskaapit ja ultraäänellä toimivat kuvantamislaitteet) erityisasiantuntemusta vaativat huolto- ja korjaustehtävät
Metsäsektori
- metsän istutus- ja kylvötehtävät, metsätaimitarhoilla tehtävä työ
Lähde: MMM ja TEM 6.4.2020