Maa- ja metsätalousministeriö järjesti 25. maaliskuuta Helsingissä keskustelutilaisuuden toimijakohtaisista saaliskiintiöistä silakan, kilohailin ja lohen kalastuksessa. Tilaisuuden avasi kalatalousneuvos Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosastolta. Hän totesi että hyvä joukko alan asiantuntemusta on ehtinyt paikalle ja huomioi, että ajankohta keskellä työviikkoa on yrittäjille haasteellinen.
Tilaisuus oli jatkoa viime vuonna järjestetylle tapaamiselle ja Lampinen piti tilaisuutta tärkeänä kiintiöjärjestelmän toteutuskeskustelulle. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä esimerkkejä, kommentoida niitä ja lopuksi keskustella.
Risto Lampinen ja Orian Bondestam aloittelevat tilaisuutta
Selvitysluonnos toimijakohtaisen kiintiöjärjestelmän soveltamisesta Suomessa
Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosastolta esitteli ministeriön tekemää luonnosta selvitykseksi toimijakohtaisen kiintiöjärjestelmän soveltamisesta Suomessa.
Bondestam kertoi, että kiintiöjärjestelmien keskeisiä vaihtoehtoja on neljä. Nyt on käytössä ollut yhteinen kiintiö, jonka käyttöä rajoitetaan joko ajallisesti tai alueellisesti eri alusryhmien kesken. Toinen malli on vuosittain jaettavat, ei – siirrettävät kiintiöt (IQ). Kolmas on siirrettävät kiintiöosuudet (TFC), jotka annetaan määräajaksi ja niihin perustuvat määrälliset kiintiöt. Neljäs vaihtoehto on toimijoille pysyvästi annettavat siirrettävät kiintiöt.
Toimijakohtaisia kiintiöitä on käytetty 70-luvulta lähtien ohjausvälineenä esimerkiksi Islannissa. Kiintiö voidaan jakaa yritysten omistamien alusten aiemman saalishistorian perusteella. Jakokriteerejä voi myös olla muita kuten vetoisuus tai koneteho. Kalastushistoria edustaa yritysten panostusta kalastukseen ja viitekaudella vallinneita olosuhteita, ja tämä on yleisesti käytetty jakokriteeri, selvitti Bondestam.
Toimijakohtaiset kiintiöt parantaisivat yritysten mahdollisuuksia suunnitteilla toimintaansa pitkäjänteisesti ja kannustavasti. Siirrettävyys mahdollistaisi yrityksille hankkia suurempia osuuksia, jolloin yksiköiden määrä vähenee, kapasiteetin käyttö optimoituu ja aluskanta uusiutuu.
Kielteisiä vaikutuksia voi syntyä siten, että kiintiötä säästetään heittämällä vähäarvoinen saalis mereen. Kiintiöiden edellyttämä valvonta ja hallinnointitaakka voi myös lisätä kustannuksia ja uusien yritysten tulo alalle voi vaikeutua. Liiallinen keskittyminen voi myös johtaa kilpailun vääristymiseen ja jopa pienimuotoisen kalastuksen eliminointiin.
Bondestam kertoi myös että järjestelmän käyttöönotto edellyttää uutta lainsäädäntöä. Ministeriö tekee tämän kevään aikana päätöksen, aletaanko lainsäädäntöä toimijakohtaisista kiintiöistä ja niiden hallinnoinnista ja valvonnasta valmistella. Järjestelmästä käydään perusteellinen keskustelu ja tämä tilaisuus on yksi osa prosessia.
Kiintiöidyt lajit ja suhteelliset määrät
Bondestamin alustus sisälsi myös tietopaketin nykyisistä kiintiöiden käytöstä ja eri kalastuksien sekä alusten suhteellisista osuuksista.
Suomen saaliskiintiöt koskevat neljää lajia (kahdeksan kiintiötä) ja vielä punakampelaa sekä silliä Atlantilla. Silakka on määrällisesti suurin ja silakkasaaliit ovat olleet nousussa. Suomi on nyt Itämeren suurin kalastusvaltio, suuresti yli Ruotsin ja muiden Itämeren maiden osuudet ovat vielä pienempiä. Tilanne perustuu Selkämeren silakkakannan vahvuuteen. Muiden pyyntimuotojen kuin troolin suhteellinen saalisosuus on troolisilakkasaaliin kasvun johdosta pienentynyt.
Kiintiöt on myös jaettava Ahvenanmaan kanssa. Silakasta, kilohailista ja lohesta valtaosa on Manner-Suomesta ja Ahvenanmaan alukset saavat valtaosan turskasta.
Alusten vetoisuus ja lukumäärä on aika stabiili ja vähän laskussa. Yli 12 metriä pitkiä aluksia on 70 kpl. Kymmenen suurimman aluksen keskimääräinen osuus vetoisuudesta on 4,8 % ja konetehosta on 3,6 %.
Vuonna 2014 yhteensä 37 troolialusta (ml. Ahvenanmaa) kalasti silakkaa Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Itämeren pääaltaalla. Aluksia oli 2013 30 kpl, 24 kpl v. 2012 ja 29 kpl v. 2011. Vuonna 2014 kymmenen eniten kalastaneen aluksen silakkasaalis oli 69 % alueen troolisaaliista, eli keskimäärin 6,9 % alusta kohden.
Pohjanlahdella troolialuksia oli vuonna 2014 44 kpl ja kymmenen eniten kalastaneen aluksen keskimääräinen silakkasaaliin osuus oli 6,4 %.
Kilohailia raportoi vuonna 2014 yhteensä 35 troolialusta ja kymmenen eniten kalastaneiden alusten keskimääräinen saalisosuus oli 6,7 %.
Lohen osalla on saaliissa ollut suurta vaihtelua ja nyt ollaan 200 tonnin vaiheilla. Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiöstä puolet kalastetaan aivan Perämeren pohjukassa ja Perämerellä yhteensä otetaan 60 % koko kiintiöstä.
Lohta kalasti rannikkokalastuksessa Suomenlahdella vuonna 2014 yhteensä 53 ruokakuntaa. Vuonna 2014 kymmenen eniten kalastaneen ruokakunnan lohisaalis oli 57 % kokonaissaaliista Suomenlahdella, eli keskimäärin 5,7 % ruokakuntaa kohden. Pohjanlahdella lohta kalasti 166 ruokakuntaa ja kymmenellä eniten kalastaneen osuus oli 36 %, eli keskimäärin 3,6 % ruokakuntaa kohden.
Tauolla keskustelu jatkui aktiivisesti
Kokemuksia muualta
Bondestam kertoi että Ruotsissa kalastuksen ongelmana oli heikko kannattavuus ja ylikapasiteetti. Vuonna 2007 otettiin käyttöön ei-siirrettävät kiintiöt. Jakoperusteena oli viiden vuoden saalishistoria. Liiallisen keskittymisen estämiseksi yhdellä yrityksellä voi olla maksimissaan 10 % kiintiöstä. Muutos toteutui, kannattavuus nousi, ennustettavuus parani, alusmäärä laski ja osapuolet ovat olleet tyytyväisiä.
Yleisössä kalastajien kommentit eivät olleet täysin samansuuntaisia ja todettiin myös suurimpia yrityksiä siirtyneen Tanskaan ja kannattavuuden kohdalla nähtiin myös ongelmia.
Virossa otettiin kiintiöt käyttöön 2003 pysyvän mallin mukaisesti. Toimijakohtaisesta kiintiöstä valtio veloittaa vuosittain 3,25 euroa tonnilta. Kiintiöiden jakoperusteena on kolmen vuoden saalishistoria. Järjestelmä on johtanut alusmäärän merkittävään pienenemiseen ja kannattavuus sekä joustavuus on lisääntynyt. Arvo ja laatu on myös parantunut.
Bondestam vakuutti, että tärkeimpänä kysymyksenä kiintiöiden kohdalla on tasapuolinen jako. Etenkin lohen säätely on nykyisin rankka. Nykysäätelyn vahvuus kuitenkin on, että se on osin joustava ja mahdollistaa mm. vaihdot muiden valtioiden kanssa. Kokonaiskiintiön valvonta on myös kustannustehokasta koska ei jouduta yrityskohtaiseen valvontaan. Dialogi elinkeinon kanssa säätelystä on hänen mukaansa ollut hyvä.
Nykyjärjestelmän heikkous on erityisesti se, että viranomaiset ovat vahvistaneet kalastuskaudet ja toiminnan suunnittelun mahdollisuudet ovat rajallisia mikä johtaa kilpakalastukseen sekä vaikuttaa markkinahintoihin. Lisäksi yrityksiltä puuttuu kannustin huolehtia kestävyydestä, täsmensi Bondestam.
Soveltamismalli 2011 – 2015 pohjalta
Bondestam oli myös selvittänyt malliksi joitain laskennallisia kiintiöosuuksia. Jos laskettaisiin saaliiden perusteella vuosina 2010 – 2014 Ahvenanmaan osa Pohjanlahden silakkakiintiöstä olisi 3,12 %. Pohjanlahdella pienimuotoisen kalastuksen (ei troolaus) osa olisi 5,74 %, vähintään kuitenkin 7 000 tonnia perustuen viimeisiin tilastoihin. Troolikalastuksen osuudeksi jäisi 2015 Ahvenanmaan osuuden ja pienimuotoinen kalastus poistettuna 128 300 tonnia. Kymmenen suurinta alusta saisi keskimäärin 6,4 %, josta seuraa että aluskohtainen määrä keskimäärin olisi n. 8 211 tonnia. Vetoisuuden ja konetehon perusteella laskettu osuus olisi tuota pienempi (BT 6 158 tonnia tai kW 4619 tonnia).
Esimerkiksi silakan ja kilohailin osalta voitaisiin soveltaa kymmenen vuoden TFC – käyttöoikeutta (jossa saalisosuus promilleina). Edelleen voitaisiin käyttää maksua ja rakennettaisiin keskitetty rekisteri ja tietojärjestelmä esimerkiksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteyteen. Näitä kiintiöosuuksia voitaisiin vaihtaa, myydä tai vuokrata. Elinkeino voisi muodostaa tuottajajärjestön ja ottaa vastuuta kiintiöjärjestelmän toimeenpanosta. Tuottajajärjestölle voisi tulla vastuuta myös kiintiöiden vaihdossa.
Lohen osalta joudutaan myös jakamaan Ahvenanmaan osuus joka saaliiden perusteella olisi noin 7 %. Jäljellä oleva osa jaettaisiin esimerkiksi saalishistorian mukaan (viiden vuoden ajalta kolme parasta vuotta) ja näin saatavat kiintiöosuudet olisivat voimassa kymmenen vuotta. Ahvenanmaan osuus olisi noin 1 700 lohta ja kymmenen eniten kalastanutta yksikköä saisi keskimäärin 832 lohta / ruokakunta ja Suomenlahdella vastaava luku olisi 670 kpl.
Näillä ratkaisuilla myös lohistrategian linjaukset toteutuisivat ja pyrkimys yhdenmukaistaa säätely Ruotsin ja Viron kanssa toimisi. Lohistrategian linjaus pyynnin jakamisesta yli koko kalastuskauden on erityisen tärkeä. Se mahdollistaa lohisaaliista saatavan suuremman arvon, kun lohta voisi myydä esimerkiksi juhannusmarkkinoille, totesi Bondestam. Myös eväleikkaus otettaisiin mukaan ja isorysien käyttö olisi lohistrategian mukaan sallittu vain 1 – ryhmän ammattikalastajille (kriteeri 10 000 euroa / vuosi). Osa lohenkalastajista ei ehkä saisi kiintiötä tältä pohjalta ja tilannetta täytyy tämän vuoksi pohtia, täsmensi Bondestam. Valvontaa voitaisiin myös kehittää loheen kiinnitettävillä merkeillä. Lisäksi olisi varattava yhteinen kiintiöosuus muilla kuin isorysillä saatavaa sivusaalista varten.
Erityiskysymyksiä
Bondestam korosti useaan otteeseen, että laskelmat ovat vain esimerkkejä mallista joka on lähtökohta keskustelulle, mutta jolla kuitenkin on aiempaan kokemukseen ja tilastoon nojaava pohja. Edelleen auki jää erityiskysymyksiä, joita on pohdittava ja valmisteltava edelleen.
Bondestam esitti, että valtiolle voitaisiin jättää pieni osuus ylitystilanteiden varalle tai vaihtojen tekemiseksi. Paritroolauksessa saatu saalis jaettaisiin siihen osallistuneiden yritysten kesken heidän sopimalla tavalla. Uudet kalasajat voisivat tulla alalle kiintiöiden ostamisen kautta. Alalle tuloa koskevia käytäntöjä on myös syytä selvittää tarkemmin.
Nämä ovat vain pohjaesimerkkejä ja tästä keskustellaan, jotta oikeudenmukainen ratkaisu syntyy jos järjestelmä otetaan käyttöön. Vaikutusten arviointi tulee myös liittää asian valmisteluun, summasi Bondestam.
Keskustelua syntyi
Keskustelua virisi jo alustusten aikana ja keskittyneesti asiaan liittyviä yksityiskohtia kuunnellut väki oli ilmeisen tyytyväinen huolella tehtyyn selvitykseen. Ensimmäinen yhteistilaisuus oli enemmän ymmällään ja hiljainen, mutta nyt valmistelijat saivat ehkä paremmin palautetta jatkotöiden evääksi.
Monenlaisia suurempia ja pienempiä kommentteja ja kysymyksiä nousi esille. Kari Heinikoski oli sitä mieltä että lohen osalta aiheesta pitäisi saada keskustella myös pohjoisessa omassa tilaisuudessa. Tätä Tapani Veistola kannatti ja toivoi myös tutkijoita mukaan. Heikki Salokangas kuitenkin kummasteli että aihetta on nyt valmisteltu kolmekymmentä vuotta ja hänen mielestään on kyllä ollut aikaa pohtia tätäkin asiaa. Alueellinen jakokeskustelu sai kuitenkin kannatusta.
Samoin tuli esille silakan kiintiöjaon perusteet. Kari Ranta-aho kysyi, että miten toimijan kalastushistoriassa vaikuttaa, onko kalastettu rehua vai ruokaa, vai ratkaisevatko vain kilot. Tätä Lampinen kommentoi heti ja kertoi että malleja voi olla useita erilaisilla yhdistelmillä.
Jörgen Andersson toi esille oleellisen kalastushistoriaan vaikuttavan elementin: säätely on ohjannut ja rajoittanut kalastusta ja vaikuttanut siten saalismääriin. Tähän Lampinen vastasi, että jollain välineellä on täytynyt kalastusta säädellä ja nykyisestä mallista on seurannut osin myös kilpakalastusta. Kari Ollila salista kuittasi, että myös kiintiökeskustelu on aiheuttanut kilpakalastusta kun toimijakohtaisia kiintiöpäätöksiä odotellaan. Lampinen jatkoi että olennaisin kysymys on jako ja nyt keskustellaan etenkin siitä ja näkemyksiä halutaan erityisesti tästä asiasta.
Ranta-aho toi myös esille toimijakohtaisen kiintiön valvontaan liittyvät seikat. Satamissa joihin saalis tuodaan, on järjestettävä valvonta, ja tämä ei tarkoita vain Suomea, vaan silakan, kilohailin ja turskan kohdalla myös Viroa, Ruotsia ja Tanskaa. Lohi ei kuitenkaan tule kalasatamiin vaan pieniin purkamispaikkoihin ja tämän valvonnan järjestäminen muodostaa erityisen haasteen.
Timo Matinlassi tiedusteli, että miten silloin menetellään, kun terminaalialueen ulkopuolella kalastetaan rajoitusten aikana. Bondestam vakuutti, että tämä arvioidaan osana kiintiön jakoa. Hänen mukaansa nämä juridiset asiat käydään tarkasti läpi niin että asia tulee kaikille selväksi. Esimerkiksi rajajokisopimuksen asiat edellyttävät keskustelua Ruotsin kanssa. Tätä asiaa on jo linjattu lohistrategiassa. Kaikki kivet on käännettävä niin että jokainen tietää miten erilaisiin kysymykseen suhtaudutaan.
Ammattikalastajaliiton kommenttipuheenvuoro
Liiton kommenttipuheenvuoron käytti toimitusjohtaja Kim Jordas. Hän muistutti, että tätä keskustelua on käyty jo 25 vuotta. Marraskuussa edellisessä tilaisuudessa oli esillä SAKL:n näkemys asiasta. Liitto on todennut, että selvitettäviä asioita on runsaasti ja työ on tehtävä perusteellisesti.
Jordaksen mielestä ministeriön selvitys kuvaa järjestelmää, mutta aika laveasti. Analyysi jää aika ohueksi kuten kommenteistakin ilmeni. Selvityksestä ei kuitenkaan saa tehdä liian mahtavaa pakettia, mutta maailmalta on syytä kerätä jo olemassa olevaa tietoa ja tehdä niiden pohjalta asiantuntija-arvio. Vasta kun pykälätyö on tehty, saadaan lopullisempi käsitys järjestelmästä. Sinällään selvitys vastaa elinkeinon sisällä käytyä keskustelua eikä uutta juuri tullut esille. Selkeä viesti elinkeinolta on, että maksua kiintiöstä ei tule asettaa koska yritykset maksavat jo riittävästi veroa ja lisää kustannuksia ei kaivata.
Jordas jatkoi, että myös lohen kohdalla esitys vastaa liiton käsitystä. Kiintiön vaihdettavuuteen todetaan että ainakin kalastusvuoden aikana sen olisi oltava mahdollista FIN – rekisterissä oleville. Järjestelmän edellytyksenä tulee olla, että nykyinen aikasäätely poistuu samalla. Aikasäätely on muuttanut alueellista saaliskertymää ja pakottanut osan kalastajista lopettamaan. Miten tämä vaikutus huomioidaan jaossa? Sama kysymys koskee osin myös pelagista kalastusta. Lohen osalla jako on hankalaa Perämeren monien juridisten kysymysten takia. Olisiko Perämeri jätettävä alueelliseksi kiintiöksi ja muualla kalastajakohtainen järjestelmä, pohti Jordas.
Jordas tulkitsi että jatkovalmistelujen ongelmana on ollut ministeriön vähäiset resurssit ja tämä kysymys on jäänyt taka-alalle. Tämä on kuitenkin niin merkittävä asia etenkin silakan osalta, että ministeriön tulisi varata riittäväsi resursseja että asia etenee. Ehkä pitäisi vielä tehdä nopea kenttäkierros, mutta ehkä kuulemistilaisuudet eivät ole enää tarpeen vaan kysely voisi riittää. Nopea päätös on tarpeen, suuntaan tai toiseen. Varautuminen kiintiöihin on käynnissä ja tilanne on epäterve ja siitä päästävä eroon pikaisesti. Ahvenanmaan osalta on myös saatava ratkaisu nopeasti aikaan ja selväksi.
Lampinen sanoi tunnistavansa ongelmat ja kommentit, ja totesi että edettävä on ja ratkaistava keskustelun jälkeen suurimmat kysymykset. Resursseja on kyllä varattu ja mitoitus ratkaistaan, jos tehdään päätös edetä asian valmistelussa. Tuottajajärjestöasia ja markkinat on myös huomioitava. Päätös täytyy tehdä nopeasti että kilpakalastustilanteesta päästäisiin eroon, linjasi Lampinen.
Kalatalouden Keskusliiton kommenttipuheenvuoro
KKL:n toiminnanjohtaja Markku Myllylä esitteli oman organisaationsa kommentit. Hän totesi että useissa puheenvuoroissa on tullut esille rannikkokalastus ja huoli siitä, että jos siirrytään kalastajakohtaiseen kiintiöjärjestelmään, olisiko malli rannikkokalastuksen alasajoa ja mitä keskittymisestä seuraisi. Maailmalta on paljon tietoa olemassa ja itse tiedän Skotlannin ja Islannin kokemuksista eivätkä ne ole pelkästään hyviä.
Myllylän mukaan lohi ja meritaimenstrategiassa esitettiin kyllä kiintiöitä, mutta ei vaihdettavina, mikä oli poliittisen keskustelun reunaehto. Uusi elementti olisi punalihaisten eväleikkauspakko joka on laissa ja asetuksella viilataan. Tämä alkaisi 2017 ja jos näin tehdään, alkaa meille näitä kaloja tulla tänne 2019 lähtien.
Myös Myllylä oli sitä mieltä, että selviteltävää on edelleen paljon. Lohikysymyksen osalta on jo tullut täälläkin esille että Pohjanlahdella ja Perämerellä on paljon asioita auki. On perusteltua, että Perämeren osalta pidettäisiin alueellinen palaveri. Sillä alueella on niin paljon juridiikkaan liittyviä asioita, ettei kokonaisuus muuten aukea. Tämä on saalishistoriankin kannalta merkittävä asia. Sen kulmakunnan asiat on syytä setviä siellä. Mitä muuten tulee lohenkalastukseen, tulee kiintiöön liittää vain eväleikkaamattomat lohet.
Yhteenveto
Kalatalousneuvos Risto Lampinen veti tilaisuuden lopuksi yhteen niin selvityksen kuin kommenttienkin annin. Hän tulkitsi, että varmaan on tarpeen kerätä vielä lisää kalastajien ja muidenkin toimijoiden näkemyksiä asiasta. Kommentit on tarkoitus kerätä sähköisesti ja kyselyä saa levittää mahdollisimman laajasti. Vastauksissa on mahdollista tuoda esiin myös uusia vaihtoehtoja ja toiveita.
Keskeiset kysymykset ovat, että lähdetäänkö yleensä liikkeelle ja pitääkö nykyistä mallia muuttaa. Tilanne koskee kaikkia meidän kiintiölajejamme. Jos mallia vaihdetaan, mikä hallinnointimalli tulisi valita eri kalastusmuodoille: ei siirrettävät olevat kiintiöt eli IQ, siirrettävät toistaiseksi voimassaolevat kiintiöt eli ITQ vai monivuotiset käyttöoikeudet eli TFC tai joku muu, esimerkiksi näiden yhdistelmä.
Lampinen korosti, että ensimmäinen kohta on tärkein ja on ratkaistava ensin. Siitä päästään malleihin ja kiintiön jakoperusteisiin yhtiöille ja ammatinharjoittajille. Saalishistoria, alusten teho tai vetoisuus voisivat olla toimijakohtaisten kiintiöiden jakoperusteita tai sitten näiden yhdistelmä. Mikä muu voisi olla jakoperuste? Mikä saalishistorian viitekausi voisi olla, otetaanko kaikki vuodet huomioon vai vain parhaat? Viisi vuotta ja kolme parasta vuotta malli on elinkeinolta lähtöisin. Tavoite on kuitenkin aina kaikkien kannalta mahdollisimman oikeudenmukainen ratkaisu. Jos kaikilla on yksi nyrkki pystyssä mutta ei molemmat, voisi ratkaisun kanssa elää, summasi Lampinen.
Lampinen myös totesi, että kiintiöjärjestelmän eräs haaste on saada siitä sellainen, että se tukisi yritystoimintaa eikä rajoittaisi sitä. Yksi ratkaistava asia on se, pitääkö uusien yrittäjien päästä alalle ja miten. Pääseekö alalle vain ostamalla kiintiötä vai varattaisiinko kiintiöstä uusille yrittäjille osa, joka sitten jaettaisiin edelleen jos uusia yrittäjiä ei tule.
Virossa pääsee mukaan vain ostamalla. Kiintiön ylitystä varten on myös varauduttava, jotta maakiintiö ei vaarannu tilanteessa, jossa kaikki kiintiöt on käytetty täysin ja joku ylittää omansa. Myös maiden välinen kiintiönvaihto on syytä mahdollistaa, mikä on tehokasta optimointia, kuten lohen kohdalla on jo todettu. Entä silloin kun toimija ei käytä kiintiötään? Virossa kolmen vuoden jälkeen voidaan käyttämätön kiintiö jakaa muille. Myös markkinatilanne voi vaikuttaa tähän ja tietyissä erityistilanteissa Vironkaan malli ei välttämättä toimi hyvin, vaikka siellä markkinatalous on hoitanut asian niin kuin on ajateltu.
Lampisen mukaan kiintiöjärjestelmän muuttaminen aiheuttaisi todennäköisesti hallinnolle lisäkustannuksia ja on pohdittava kiintiöiden antamisen ja niiden siirtojen maksullisuutta, mistä SAKL jo esitti tiukan näkemyksensä. Varmaan suurin osa teistä ei kannata maksullisuutta, arveli Lampinen ja sai salista ennakoimansa vastauksen. Jordas täsmensi aihetta että Tanskassa pooli ja Ruotsissa tuottajajärjestö hoitaa osan kiintiöhallinnosta.
Valmistelutyön jatko
Lampinen kertoi myös valmistelutyön konkreettisista jatkotoimista. Seuraavaksi tehdään kaikille avoin sähköinen kysely, johon kommentteja odotetaan 15.4 (alustava) mennessä ja samalla mietitään alueellisten tilaisuuksien tarve. Ministeriössä analysoidaan tulokset ja neuvotellaan tarvittaessa järjestöjen tai muiden tahojen kanssa yksityiskohdista. Toukokuun loppuun mennessä tehdään ratkaisu, lähdetäänkö asiaa valmistelemaan eteenpäin, mikäli maahan siihen mennessä on saatu muodostettua uusi hallitus.
Mikäli jatkovalmisteluun ryhdytään, valmistellaan mahdollisimman nopeasti, mutta perusteellisesti lakiehdotus, joka lähetetään lausunnoille ja käsitellään normaalissa järjestyksessä. Jos asia etenee hyvin, laki voisi olla voimassa jo ensi vuonna, mutta realistisempaa on, että se olisi voimassa vasta 2017, mikä on tämänhetkinen arvio käyttöönoton takarajaksi. Moni varmasti kuitenkin kokee että jo nyt on käyty liian kauan keskusteluita.
Uuden järjestelmän käyttöönotosta ei ole päätetty. Mikäli järjestelmää muutetaan, ministeriön keskeinen tavoite on, että muutos johtaisi kalastusyritysten toiminnan optimointiin ja kalansaaliin arvon nousuun, päätti Lampinen pitkän mutta aktiivisen keskustelutilaisuuden.