Liitto toteutti kesällä perinteisen jäsenkyselyn. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan kalatalouden toimijoiden ja erityisesti liiton toimintaa. Arviointi tapahtui kouluarvosanoilla 4 – 10 ja myös sanallisia kommentteja sai lähettää.

SAKL:lle annetut arvosanat ovat hieman laskeneet; edunvalvonnan keski-arvo 7,6 (viime vuonna 7,7) ja tiedotuksen keskiarvo 8,1 (8,2). Vaikuttaisi siltä, että siirtyminen yhä enemmän sähköiseen tiedonjakeluun jonkin verran näkyy arvosanoissa. Osa jäsenkunnasta kaipaa tiedotteita myös paperilla.

Muista toimijoista tyytyväisyys MMM:n poliittiseen johtoon on edelleen noussut ja on 6,5 (6,0). MMM:n virkamiehet saavat arvosanan 6,4 (6,0) ja ELY-keskukset 6,6 (6,7). Varsinais-Suomen ELY-keskus sai ELY-keskuksista parhaimman arvosanan 6,9 ja Uusimaa heikoimman 6,2. On kuitenkin huomattava, että kysely tehtiin ennen kesän virheitä lohen kalastuksen säätelyssä. Tyytyväisyys RKTL:n toimintaan on edelleen alhaisella tasolla ja on 5,9 (5,7), mutta on siis jonkin verran noussut.

Sanallisissa kommenteissa näkyvät tutut asiat. Hylje, ammattikalastuksen imago, kalastuksen säätelyn tasapuolisuus, elinkeinon yhä vaikeampi tilanne sekä erityisesti ammattikalastukseen kohdistuva yhteiskunnallinen paine ja edelleen kutistuva toimintatila tulivat esille kommenteissa.

Hallituksen kesäkokous keskustelee jäsenkyselyn tuloksista 30.-31.8.2013.

Lähde: SAKL, jäsenkysely kesä 2013