Lohia on vaeltanut kudulle Tornion- ja Simojokeen paljon jo kesän alussa. Vaellus oli ennätyksellisen runsasta kesäkuun alkupuolella, mutta kuun lopulla päivittäiset kalamäärät ovat olleet selvästi pienempiä kuin viime vuonna. Kokonaisuutena lohia on noussut toistaiseksi vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan ajankohtaan mennessä.

Runsasta varhaista kutuvaellusta selittää se, että tänä vuonna kutuvaelluksella on paljon vanhoja, suureksi kasvaneita lohia.

– Vanhat, isot lohet vaeltavat kutujokiin kesällä aiemmin kuin pienemmät ja nuoremmat lohet. Nyt nousseet lohet kuuluvat samoihin runsaisiin vuosiluokkiin, joista nousi nuorempia lohia kudulle kolmena edellisvuonna, kertoo tutkija Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskuksesta.

Viime viikonvaihteeseen mennessä Tornionjoella on havaittu 28 209 ja Simojoella 1 530 nousulohta. Loppukesän aikana jokeen nousevien lohien kokonaismäärää ei pystytä ennustamaan tarkasti. Itämeren lohikannoille laadittu malli ennustaa lohimäärien jäävän viime vuotta jonkin verran alhaisemmiksi, mutta ennusteeseen sisältyy paljon epävarmuutta. Viime vuonna nousulohia havaittiin ennätysmäärä molemmilla joilla: Tornionjoella noin 101 000 ja Simojoella noin 3 800.

Luonnonvarakeskus seuraa kaikuluotaimilla lohien kutuvaellusta Tornion- ja Simojokeen. Luotaimet tuottavat vedenalaista videokuvaa, ja kalat lasketaan luotaimen näytöltä. Nykymuotoinen nousukalaseuranta aloitettiin Tornionjoella vuonna 2009 ja Simojoella vuonna 2008. Tietoa kudulle nousevien lohien määrästä ja lohennousun ajoittumisesta tarvitaan lohikantojen hoidon ja kalastuksen säätelyn perustaksi. Kutulohien määrän tulisi säilyä Tornion- ja Simojoella vähintään samansuuruisena kuin kolmena edellisvuotena, jotta näiden jokien lohikantojen hoitotavoite saavutetaan.

Alustavia Tornionjoen ja Simojoen luotaustuloksia päivitetään mahdollisimman ajantasaisesti Luonnonvarakeskuksen (Luke) verkkosivuille.

Nousukalamäärien kertymät Tornionjoen Kattilakoskella vuosina 2009–2015. Vuoden 2015 kertymä on päivitetty 27.6. asti.

Nousukalamäärien kertymät Simojoella vuosina 2008–2015. Vuoden 2015 kertymä on päivitetty 27.6. asti.

Lähde: Luke 29.6.2015