Vastoin yleistä käsitystä silakalla on suomut kun se merellä uiskentelee. Silakan suomut on todella herkästi irtoavia ja siksi niitä ei juurikaan näe myynnissä olevissa silakoissa. Troolikalaloista ne on tyystin liuennet pyynnissä, ja rysä tai verkkopyynnissä niitä näkee. Vain kevyt pyyhkäisy ja kaikki suomut on tipotiessään.
Osaksi suomujen hennon kiinnityksen selittää se ettei silakka osaa uida takaperin. Silakka ui koko elämänsä vain eteenpäin. Tietenkin kääntyy mutta vain uimalla silloinkin eteenpäin ja kurvaa. Seikka että pakki puuttuu, edesauttaa silakkaverkkopyynnin tehokkuutta.
Törmätessään verkkoon silakka vain ui ja ui eteenpäin, ja jos verkko on tismalleen silakan niskalle sopivaa kokoinen silmäkooltaan, niin siinä se ui kunnes kalastaja verkon kokee. Pienet menevät läpi ja isot eivät saa niskaansa silmukkaan mahtumaan. Silakkaverkko toimii siis lajitteliana jo pyynnissä ja saalis on tasakokoista.
Monet kalalajit on taitavia peruuttajia, esimerkiksi siika ja hauki, mutta suorastaan mestareita ovat käärmemäiset lajit kuten made, kivinilkka ja ankerias.
Esimerkiksi samankokoiset silakka ja muikku vaativat tyystin erilaiset verkot. Silmäkoko voi olla sama, mutta lankavahvuus eri, silakalle 0,30mm ja muikulle 0,15mm johon syynä on käyttäytymisero, ja pakki puuttuu toiselta.
Avovesikausi sitten alkoi 25.2.2015. Kokeiltiin josko silakkaa rannikolla olisi ja olihan sitä malliksi. Eipä ole koskaa aikaisemmin tullut helmikuussa silakkaverkoilla avovedessä käytyä, siikaverkoilla on taannoin paljonkin helmikuussa kalastettu. Joskus on jään alle silakkaverkkoja laskettu helmikuulla, mutta saalis on ollut norssia, vain jokunen kappale silakoita. Laituriin ei vielä veneellä pääse, 20 metriä on jäätä.
Isovene Masi on Reposaaressa toistaiseksi kun vielä ei omaan laituriin pääse. Jäänreunalla sitä ei viitsi paimentaa kun on kovia tuulia, ja on riskaabelia sitä jäänreunassa pitää. Todennäköisesti huomenna (2.3) haetaan kotiin. Puuveneet on tukevasti maissa.
Siksi työnnettiin kaikkein pienin vene avoveteen ja pari kertaa kokeiltiin silakanpyyntiä kolmella pikkuverkolla. Kausi on avattu.
Sepon ja Pekan puuvene on kaaritettu. Kyllästäminen on aloitettu ja seuraavaksi alkaa sisustaminen.
Talvi oli sitten tässä. Näyttää lauhalta myös maaliskuu ja kevätpäiväntasauksen (vielä 3 viikkoa) jälkeen mereen ei enään tätä talvea tule jos sitä ei siihen mennessä ole ollut. Kylmät voivat tosin heikentää kalasaaliita, mutta tyystin ei talvi enää kalastusta estä.
Talvi-ihmisillä on taas toivoa vajaan vuoden päästä. Eikun odottelemaan. Minä en niihin kuulu.
HjS