SAKL ei mitenkään voi hyväksyä komission esitystä vuoden 2024 kiintiöiksi. Liiton mielestä silakan osalta on seurattava ICES:n antamaa tieteellistä neuvonantoa. Lohen osalta kalastus tulee jatkua myös Ahvenanmaalla, Saaristomerellä ja Selkämerellä vuoden 2023 ratkaisun tavoin.

EU-komission esitys vuoden 2024 Itämeren kalastusmahdollisuuksiksi on katastrofaalinen. Toteutuessaan komission esitys merkitsee, että suurin osa Suomen kaupallisesta kalastuksesta lopetettaisiin. Silakan kalastuksen osuus Suomen merialueen saaliista on 90 prosenttia. Tämä vaikuttaisi suoraan myös silakkaa käsittelevien jalostusyrityksien toimintaan, kun raaka-aineen saanti loppuisi, sekä kuluttajien ja asiakkaiden mahdollisuuksiin saada Itämereltä pyydettyä silakkaa.

Lohi on keskeinen saalislaji Ahvenanmaan, Saaristomeren ja erityisesti Selkämeren rannikkokalastajille. Lohen kaupallisen kalastuksen kieltämisellä olisi sitten rajuja vaikutuksia alueiden rannikkokalastuksen toimintamahdollisuuksiin.

Tutkijayhteisön (ICES) näkemykset kalakannoista ovat keskeisiä kiintiöiden asettamisessa. Kanta-arvioiden laadun kehittämiseen ja parantamiseen olisi jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota. Tutkimuksessa olisi paneuduttava Itämeren tilan muutoksiin (mm. ilmastonmuutos ja rehevöityminen sekä hylje- ja merimetsokantojen vahvistuminen) ja näiden muutosten vaikutuksiin kalakantoihin ja kehitettävä tilanteeseen sopivia hallintamekanismeja. Kalastus ei voi olla ainoa ala, joka kantaa vastuun Itämeren kalakantojen elvyttämisessä.


Edistämisohjelman toimeenpanoa tehostettava

Valtioneuvosto hyväksyi kesällä 2021 Kotimaisen kalan edistämisohjelman. Ohjelman tavoitteena on lisätä voimakkaasti kotimaisen kalan kulutusta. Tavoitteen saavuttaminen vaatisi ehdottomasti myös kotimaisen kalan tuotannon ja tarjonnan lisäämistä.

Pääministeri Petter Orpon hallitusohjelma jatkaa kotimaisen kalan edistämisohjelmaa, mikä on myönteinen asia. SAKL pitää hallitusohjelman kirjauksia ammattikalastuksesta ja elinkeinokalataloudesta hyvinä ja kannatettavina. Keskeistä on, että Kotimaisen kalan edistämisohjelman toimeenpanoa tehostetaan – sanoista tekoihin!

SAKL painottaa, ettei tule tehdä päätöksiä, jotka vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan. Jokaista ammattikalastusta koskevaa päätöstä on katsottava Kotimaisen kalan edistämisohjelman tavoitteiden näkökulmasta!

Vahinkoeläinten (hylje ja merimetso) hallintatoimiin luvataan hallitusohjelmassa parannuksia – lupaukset on myös nyt lopulta lunastettava.

Meriluontoa puolustettava merituulivoimarakentamisessa

Suomessa edistetään poliittisesti vahvasti merituulivoiman rakentamista. Viimeiset merelliset erämaamme ollaan ottamassa laajamittaisen teollisen toiminnan käyttöön, suurimmaksi osaksi isojen ulkomaisten toimijoiden hyödyksi. Tällainen ympäristön muuttaminen tulee vaikuttamaan meriluonnon tilaan, kalakantoihin, lintuihin sekä kalastukseen. Tila toimia otetaan pysyvästi pois kalastukselta.

Hallinto on lopultakin heräämässä tilanteeseen, mutta valitettavasti aika myöhään. Hallinnon on nyt tehostettava toimiaan meriluonnon ja kalastuselinkeinon intressien puolustamisessa YVA- ja lupaprosessien aikana.

Lisätietoja: Puheenjohtaja Jarno Aaltonen, puh.  050-3811 027 ja toimitusjohtaja, kalastusneuvos Kim Jordas, puh. 0400-720 690

Suomen Ammattikalastajaliiton hallitus kokoontui 31.8.-1.9.2023 jokavuotiseen kesäkokoukseensa keskustelemaan kalastuselinkeinon ajankohtaisista asioista.

Samassa yhteydessä järjestettiin Itämeripäivänä myös tapahtuma ”Avomerikalastus nyt ja tulevaisuudessa 2020- ja 2030-luvuilla”. Tilaisuudessa oli läsnä suurin osa troolikalastuksen yrittäjistä.

Lähde: SAKL:n hallituksen kesäkokouksen julkilausuma 1.9.2023, Rauma