Tunnetut kulinaristit Timo Koivusalo, Jani Lehtinen ja Mikko Peltola tekivät kirjan Rysän päätä – siikahyvä ruokakirja, jossa tuotiin laajasti esille siian erinomaisuus ruokakalana. Tekijöiden mukaan on aika päivittää siika uuden vuosituhannen herkuksi. Nyt alkanut ympäristöjärjestö WWF:n kampanja on nostanut vaellussiian punaiselle listalle. Sen syöntiä ei enää suositella ja tilalle tarjotaan särkeä sekä lahnaa.
Siian asema suomalaisessa ruokakulttuurissa etenkin rannikolla on perinteinen ja vahva. Asema on nyt uhattuna kun WWF otti vaellussiian mukaan kalaoppaansa punaiselle listalle ja varoittaa kuluttajia hankintapäätöksessä. Kuluttajien käyttäytyminen ohjaa tukkuostajia, mikä puolestaan tuo vaikeuksia alkutuottajille eli kalastajille.
Yllättävä tilanne on herättänyt suurta huolta pitkin rannikkoa, sekä ammattikalastajissa, kalakauppiaissa että viranomaisissa etenkin Pohjanmaalla, Suomenlahdella ja Ahvenanmaalla. Ärtymystä on aiheuttanut myös yksipuolinen, ilmoitusluonteisesti esitelty ohje vaikka WWF toisaalta kertoo yhteistyön ja vastuullisuuden olevan heille tärkeää.
Keskusliikkeet ovat miettineet omia ratkaisujaan suhteessa ympäristöjärjestön ohjeeseen, ja maaliskuun lopulla käytyjä keskusteluja kotimaisesta kalasta Ammattikalastajaliiton ja keskusliikkeiden välillä on jatkettu myös huhtikuun aikana. Toimitusjohtaja Kim Jordas Ammattikalastajaliitosta näkee tärkeänä, että kotimaista luonnonkalaa on laajasti kuluttajien saatavilla sekä S-ryhmässä että K-ryhmässä.
S-ryhmä kertoo tiedotteessaan, että valikoimaratkaisuissa pyritään huomioimaan kokonaisuus. Esimerkiksi vaellussiian ja Itämeren lohen osalta eri tahojen näkemykset lajien pyynnin kestävyydestä eroavat toisistaan. S-ryhmä on keskustellut aiheesta sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, ammattikalastajien että WWF:n kanssa.
”Itämeren lohelle on olemassa laillinen kalastuskiintiö ja myymme Itämeren lohta kiintiön sallimissa rajoissa”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu kertoo.
”Koska siika on kotimaiselle kalastuselinkeinolle merkittävä laji jota myös asiakkaamme haluavat ostaa, pyrimme yhteistyössä eri tahojen kanssa löytämään tapoja kestävämpään siian pyyntiin. Tavoitteena on löytää tapoja, joilla luonnonvaraisia siikakantoja voitaisiin suojella mutta jatkaa istutetun siian pyyntiä”, Alarotu jatkaa.
Huhtikuussa liitto on käynyt keskusteluja myös Ruokakeskon kanssa hyvässä ja rakentavassa hengessä. Molempien osapuolten intressissä on, että kotimaista luonnonkalaa on saatavilla mahdollisimman laajasti. Osapuolet näkevät tärkeänä, että tuottajien ja Ruokakeskon välillä käydään säännöllisin väliajoin mielipiteiden vaihtoa toisaalta kaupan odotuksista ja toisaalta kalastusalan tilanteesta. Kotimaisen pyydetyn lähikalan edistäminen on molempien osapuolien intressissä.
Kalastajille tilanne, jossa keskeinen pyynnin kohde ja suosittu ruokakala laitetaan kieltolistalle, luo epävarmuutta ja viestejä kentältä onkin jo tullut, että siikaa ei enää tukkuun osteta.
Kalastaja Mikael Lindholm Loviisasta kertoo että siika on oleellinen osa hänen kalastustaan. ”Olen ammattikalastaja Suomenlahdelta. Kalastusmuotoni on pienimuotoista sekakalakalastusta missä istutettu siika ja lohi on suurin tulonlähteeni.
Olemme myös täällä seurojen toimesta istuttaneet kalaa.”
Österbottens Fiskarförbundin toiminnanjohtaja Guy Svanbäck Vaasasta on myös huolestunut tilanteesta:” Siika on Pohjanmaan maakuntakala ja perusta alueen ammattikalastukselle. Rannikkokalastajat ovat aikaisemmin kalastaneet siikaa ja lohta. Tänä päivänä siika ja ahven muodostavat pääosan rannikkokalastajien saaliista. Jos siikakauppa tyrehtyy, putoaa pohja rannikkokalastuksesta. Samalla alueemme tukkukaupat, jotka ovat riippuvaisia siiasta, joutuvat suuriin vaikeuksiin, ja kalastuksen väheneminen vaikeuttaa entisestään pyydysteollisuutemme toimintaa. Tämä tarkoittaa myös, että siikaistutukset käytännössä loppuvat, ja myös alueemme siikakantojen hoito.”
Kuluttajien ostokäyttäytymistä ei muuteta nopeasti. Meillä on jo parikymmentä vuotta kampanjoitu vajaasti hyödynnettyjen kalalajien kuten särjen ja lahnan käytön edistämiseksi, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin vaikka viimeisen vuoden aikana on joitain tuotteita tullut markkinoille ja ruokalistoille. Kansa haluaa syödä enemmin siikaa kuin särkeä.
Taustaa
Siika on yksi arvostetuimmista kauppakalalajeistamme. Kokkimaajoukkueemme on käyttänyt sitä maailmalla kilpaillessaan menestyksellä sen hienostuneen maun ansiosta. Tämä siika on meressä vapaasti kasvanutta ja ammattilaisen kalastamaa.
Siian asema kalastuksen kohteena on tärkeä. Se on arkana kalana haastava kohde, mutta on palkinnut osaavan pyytäjän kun saalis on ollut kysyttyä ruokaa. Markkinat ovat ohjanneet kalastusta ja myös kalastus on muovannut markkinoita. Siikaa on saatu silloin kun muita suosittuja lajeja kuten silakkaa ja lohta ei ole saatu.
Tämän päivän kalastuksen toimintaympäristö on muovautunut pitkälle sen tosiasian pohjalta, että meillä käytännössä kaikki vaelluskalojen kutujoet on padottu voimatuotannon tarpeisiin. Tämän kompensaatioina on kalaa istutettu takaamaan kalastajille saalista ja kansalaisille syötävää. Myös yksityiset henkilöt ja vesien omistajat ovat vuosikymmenten mittaan pyrkineet istutustoiminnalla ylläpitämään perinteisiä toimintatapoja.
Paikallista ja vaeltavaa siikaa
Rannikollamme pyydettävä siika koostuu useista eri kannoista: eri osissa rannikkoa lisääntyvistä merikutuisista siioista, luontaisesti lisääntyvästä jokikutuisesta vaellussiiasta ja istutetuista siioista – sekä vaellussiiasta että merikutuisista siioista. Eri kantojen osuudet saaliissa vaihtelevat pyyntialueen ja kalastustavan mukaisesti.
Vaellussiikaa nousi ennen kymmeniin jokiin. Se lisääntyy meillä Suomessa merkittävässä määrin luontaisesti enää Tornionjoessa. Luontaisesti lisääntyvät vaellussiikakannat muodostavat kuitenkin vain osan siikasaaliista. Muilta osin siikasaaliit koostuvat istutetuista siioista ja luontaisesti lisääntyvistä merikutuisista siikakannoista jollainen on mm. karisiika.
Uhanalaisia siikakantoja ovat myös etelä-, lounais- ja osin länsirannikon merikutuiset siikakannat, joiden lisääntymismahdollisuudet ovat heikentyneet rannikoidemme rehevöitymisen vuoksi. Niitä ylläpidetään nykyoloissa parhaiten istutuksilla. Kun rannikon rehevöityneet vedet jossain vaiheessa uudelleen karuuntuvat, mikä on esim. EU:n vesipuite- ja meristrategiadirektiivien tavoite, istutusten avulla ylläpidetyt merikutuiset siikakannat alkavat toivottavasti uudelleen lisääntyä merkittävässä määrin luontaisesti. Istutetut siiat ovat menestyneet hyvin ja tuottaneet saalista. Saatu saalis puolestaan kannustaa vesienomistajia jatkamaan siikaistutuksia ja näin ylläpitämään näitä uhanalaisia siikakantoja.
Suojelua vai säätelyä
Tämän päivän tilanne siis on, että liian tiukka vaellussiian suojelu eli kaiken siiankalastuksen lopettaminen rannikkovesissä voisi helposti olla samaan aikaan karhunpalvelus joillekin merikutuisille siikakannoille, joiden luontainen lisääntyminen on nykyään hyvin heikkoa. Lisäksi se estäisi hyödyntämästä sellaisiakin siikoja, esimerkiksi istutettuja vaellussiikoja, joihin ei liity uhanalaisuusongelmaa.
Vaellussiikakantojen säilymisen ja elpymisen edellytyksiä parannettaisiin parhaiten suojaamalla kutukalojen pääsyä kudulle etenkin lähellä kantojen kutualueita. Pyyntiteknisillä keinoilla, kuten kullekin alueelle parhaiten soveltuvilla verkkojen solmuvälirajoituksilla, estettäisiin keskenkasvuisten vaellussiikojen saaliiksi joutumista nykyistä paremmin. Tämä koskee toki myös virkistyskalastusta.
Toisaalta tiedetään siikaistukkaiden menestyvän Pohjanlahdella, ja esimerkiksi velvoiteistutuksilla on kyetty ylläpitämään Ii- ja Kemijoen suulle nousevat siikapopulaatiot kalastuskelpoisina. Vaikka istutuksia ei nykyään enää pidetä taloudellisena keinona kalakantojen ylläpitämisessä, niitäkin on harkittava, jos vaellussiikakantojen katsotaan olevan niin heikossa tilanteessa, että niiden kalastus pitäisi lopettaa. Siinä tilanteessa ei siian osalta vielä kuitenkaan olla.
Julkisessa keskustelussa vaelluskalakantojen tilaa arvioitaessa tarkastellaan pelkästään vuosisaaliiden kehitystä. Kun kokonaissaalis pienenee, päätelmänä on, että kalakannat heikkenevät. Ajatusmallista unohtuu kokonaan, että pienenemiseen vaikuttaa kastajien määrän väheneminen. Vaikka kalaa olisi meressä vakio määrä, ja kalastajia vain puolet, olisi saaliskin vain puolet, mutta ei kalakannan romahtamisesta johtuen. Kääntäen logiikka johtaa päätelmään, että kun kalastus loppuu, niin meressä ei olisi kalaa.
Kalastus on muuttunut
Vaelluskalojemme eli siian ja lohen merkitys kalastukselle on viime vuosina entisestään korostunut. Avomerikalastuksen alasajo siirsi kalastajat rannikolle, ja samaan aikaan räjähdysmäisesti lisääntynyt harmaahylje ohjasi pyynnin perinteisistä verkoista ja kevyistä rysistä hylkeenkestäviin ja kalliisiin rysiin. Kaikille tämä muutos ei ollut mahdollista, ja kalastajien määrä romahti ja pitkiltä rannikon osilta loppui kokonaan.
Tämän päivän hylkeenkestävillä ponttonirysillä kalastetaan vain siikaa ja lohta. Lohi on aikarajoituksilla ja kiintiöllä tiukasti säädelty laji, ja siika onkin mahdollistanut monen kalastajan säilymisen ammatissa. Markkinahäiriöt tai uhka sellaisesta luo entisestään epävarmemman tilanteen, mikä vaikeutta pyyntimuodon kehittämistä ja investointihalukkuutta, sekä käytännössä estää uusien kalastajien rekrytoitumisen alalle. Nykyinen ikärakenne hoitaa nopeasti viimeiset rannikkokalastajat eläkkeelle.
Vaihtoehtoisia lajeja ei näille pyydyksille ja pyyntimenetelmille ole. Yhteiskunnan ohjauksessa ajettiin vaelluskalojen avomeripyynti alas kieltämällä ajoverkkokalastus, ja pyynnin painopiste siirtyi rannikolle ja pääosin yksityisvesiin. Tämä kehitys kavensi edelleen toimintamahdollisuuksia koska pyydyspaikkoja ei ollut saatavilla. Kalastajien määrä väheni entisestään mikä näkyi myös kokonaissaaliin laskuna. Kalaa on meressä, mutta se ei ole kalastettavissa, ja lajeille jotka olisivat vapaammin hyödynnettävissä, ei ole markkinoita. Jos mereltä pyydettyä siikaa ei saataisi jatkossa kauppaan, valuisi myös kannanhoitotyö hukkaan.
Kotikokki ei vaihda siikaansa särkeen vapaaehtoisesti.
Ympäristöpolitiikkaa kotimaisen lähikalan kustannuksella
Nyt julkisuudessa esillä ollut vaellussiika-problematiikka koskee hyvin pientä aluetta Tornionjoen edustalla. Kauppojen ei tästä syystä tulisi tämän laajemmin välttää mereltä pyydetyn siian ostamista, ja Tornionjoen alueellakin asia voidaan hoitaa ajallisesti ja pyyntiteknisesti.
Yksityiskohtien tarkastelu kokonaisuuden kustannuksella on johtamassa edelleen lisääntyvään tuontikalan käyttöön kotimaisen ruokakulttuurin kustannuksella. Kotimaisen siian kalastaminen ja syöminen ei uhkaa maailman meriä, ei edes omaa Itämertamme, mutta lisää ympäristön kuormitusta kun kalaa kuljetetaan lentorahtina kaukomaista. Tämän päivän keskustelussa ovat kestävät arvot ja ympäristönäkökulma unohtuneet.
Ympäristöliike tarjoaa ratkaisuna seuraavaa. ”Kesällä runsaat kalavetemme ovat kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti myös vieraampia ruokakaloja, kuten salakkaa ja suutaria. Ekologisin ja elämyksellisin vaihtoehto on kalan pyytäminen itse onkimalla ja valmistaminen saman tien tuoreeltaan ilman kylmäsäilytyksiä”. Vaikka ajatuksella tarkoitetaankin hyvää, sekoitetaan tässä logiikassa lahjakkaasti ajanviete ja ruokahuolto keskenään.
Hyvää tarkoittava, mutta kokonaisuudesta sivussa toimiva ympäristöpolitiikka lähtee oletuksesta, että lopettamalla kotimainen kalastus, suojellaan vaelluskalat. Ajatusmalli perustuu mielikuvaan, että vain ammattikalastus aiheuttaa arvokkaiden kalojen kuolleisuuden meressä.
Todellisuus on kuitenkin kovin toisenlainen. Vaelluskajoja, etenkin siikaa, saadaan vapaa-ajan kalastuksen saaliina rannikonosasta riippuen yhtä paljon tai enemmän kuin ammattikalastuksessa. Hylkeet syövät yhtä paljon kuin kaikki kalastavat ja tulevaisuudessa enemmän kun hallikanta kasvaa.
Suojelu ei toteudu tekemällä ammattikalastus kannattamattomaksi, mutta tällä politiikalla saadaan luotua markkinoita norjalaiselle kasvatuslohelle ja vietnamilaiselle gourmet-ruokien raaka-aineeksi.
