Luonnonvarakeskuksen syksyn 2021 kaikuluotauksissa ja koetroolauksissa havaittiin kookkaiden Selkämeren silakoiden laihtuneen jo toista vuotta. Ruotsissa isojen, hapansilakan valmistukseen sopivien silakoiden häviämisestä on noussut kohu, jossa osa keskustelijoista pitää syynä Selkämeren troolikalastusta. Pieniä silakoita oli kuitenkin paljon ja ne olivat hyväkuntoisia.
Isoille silakoille tärkeiden kookkaiden äyriäisten lukumäärien on havaittu huvenneen Selkämeressä viime vuosina – massiaisia on nähty hyvin vähän koetroolisaaliissa aiempiin vuosiin verrattuna, ja Suomen ympäristökeskuksen seurannoissa on havaittu valkokatkojen olevan vähissä.
Näyttää todennäköiseltä, että ison silakan kasvulle tärkeimmät ravintoeläimet ovat yhtä aikaa kannanvaihtelusykliensä aallonpohjissa. Ilmiöiden yhteyksiä pyritään yhdessä selvittämään.
Pienikokoisille silakoille sopivan kokoinen eläinplanktonravinto ei yksin riitä ravitsemaan isompaa silakkaa. Osa isoista silakoista on ollut pahasti nälkiintynyt ja todennäköisesti myös kuollut nälkään.
Kookkaiden silakoiden määrä on edelleen vähentynyt paitsi kalastuksen, ilmeisesti myös luontaisen kuolleisuuden vuoksi, ja jäljellä olevien kasvu on pysähtynyt. Jotkin silakat oppivat kyllä syömään kalanpoikasia, mutta kalaravinnolla ei näyttäisi laajemmin olevan isoa merkitystä silakan kasvulle.
Silakan lisääntymisessä ei ole havaittu ongelmia, vaikka keväisin Saaristomerelle kutemaan tulevien silakoiden määrät ovat vähentyneet. Suuria vuosiluokkia syntyy edelleen erityisesti lämpiminä kesinä, jolloin silakanpoikasille on runsaasti sopivaa eläinplanktonravintoa.
Suolapitoisuuden ja ravinnepitoisuuksien vaihtelut ovat vaikuttaneet olennaisesti Itämeren kalastoon menneiden vuosikymmenien aikana. 1970-luvun suolapulssien seurauksena 1980-luvulla Suomen lähivesien suolapitoisuus oli noin promillen suurempi kuin nykyään, ja merikalat kuten turska ja kampela olivat eteläisillä vesialueillamme hyvin runsaita.
Suuremman suolapitoisuuden vuoksi myös silakka kasvoi nopeammin ja suuremmaksi kuin nykyään. Itämeren pääaltaassa kilohailia oli runsaiden turskien vuoksi vähän, mutta hyväkasvuista silakkaa runsaasti.
1990-luvulla Selkämeren silakan kasvu hidastui, mutta silakat ovat parhaimmillaan kasvaneet yli 20 cm pituiseksi. Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaan pohjoisimmassa osassa näin suuret silakat ovat kutuaikojen ulkopuolella olleet hyvin vähälukuisia. Riianlahdella, jonka suolapitoisuus on suunnilleen sama kuin Selkämeren, silakat ovat vielä pienempiä.
Ilmaston lämpeneminen voi huonossa tapauksessa johtaa siihen, että Selkämeren silakkakin pienenee Riianlahden silakan tapaan.
kalastuskiintiöillä pyritään turvaamaan kalakantojen kestävä hyödyntäminen. Pohjanlahden kalastajille on myönnetty MSC-sertifikaatti osoituksena kalastuksen kestävyydestä.
Suomen osuus Pohjanlahden silakan kalastuskiintiöstä on noin 82 prosenttia, ja Suomen saaliit ovat vuosina 2019–2022 vähentyneet aiemmasta noin 100 000 tonnista noin 60 000 tonniin. Vuosina 2021 ja 2022 saaliit ovat kiintiöitä pienemmät. Sota ja energiakriisi rajoittavat osaltaan troolikalastusta.
Rehevöityminen on Itämeren suurin ongelma. Se vaikuttaa kielteisesti koko ravintoverkkoon ja myös useisiin kalalajeihin.
Tärkein tapa vähentää rehevöitymistä on supistaa ravinnepäästöjä, mutta kalastus on lähes ainoa tapa poistaa meressä jo olevia ravinteita. Silakan ja kilohailin kalastuksella on tässä erityisen suuri merkitys.
JARI RAITANIEMI
JUKKA PÖNNI
Luonnonvarakeskus
Lähde: Turun Sanomat, lukijoilta 4.11.2022
