Seitsemänselkäinen, vilukala ja rasvakala ovat tämän veijarin nimiä.
Rasvakala on kirjallisuuden tuntema. Vilukala on sen rannikon perinteinen nimi.
Seitsemänselkäinen on ainakin täällä meidän nurkilla vanhastaan käytetty nimitys.
Kaikilla nimillä on looginen selitys. Rasvakala, koska on lähes puhdasta rasvaa. Vilukala, kun laittaa kalan alustalle ja tökkäsee niin se rasvapallurana ikään kuin tutisee kuin saisi vilunpuistatuksia. Seitsemänselkäinen koska sillä on ikään kuin seitsemän erillistä selkäharjaa.
Vilukala on yleisempi kuin äkkiseltään uskoisi. Sitä ei pyydetä ja se jää vain sattumalta pyydyksiin sivusaaliina.
Enpä ole kuullut kenenkään edes yrittäneen maistaa vilukalaa. Varmaan joku on joskus sen tehnyt ja kulinaarinautinto ei ole siitä suosittua tehnyt. Rasvakalan mäti on herkkua ja siksi sitä Norjassa pyydetään mutta vain mäti käytetään.
Syödä sopivasti ja liikkua mahdollisimman vähän, ja jotta pysyy paikoillaan vaikka merivirroissa, on varusteena imukuppi vatsapuolella. Vatsa on lähes tasainen ja imukupilla voi istuskella tukevasti pohjakivellä. Jos kuvittelisi, mikä eläin haluaisin (seuraavassa elämässä) olla, vilukalan elämänfilosofia olisi lähellä täydellistä tämän ainaisen kiireen ja stressin jälkeen mihin ihmislaji on joutunut. Tämän valokuvatun kalan vapautin jatkamaan rauhaa rakastavaa elämäänsä eikä sillä silloinkaan näyttänyt kiire olevan. Näytti luottavan siihen etten nytkään syö rasvakalaa.
Lähikatkarapuja Porin edustalta? Kyllä, katkarapuja on täälläkin. Silloin tällöin näitäkin tulee silakkaverkkojen mukana. Pakastimeen jos alkaisin kerätä niin jo parin vuoden kuluttua voisi olla katkarapuleivän ainekset kasassa. Tiedä sitten jos niitä jotenkin pystyisi kohdennetusti pyytämään niin olisiko leipä nopeammin syötävissä. Totuuden nimissä katkarapulaji ei ole sama kuin valtamerillä
nämä kotoiset on leväkatkarapuja ja ovat vaatimattoman värisiä mutta melko kookkaita kuitenkin.
”Seitsemää sorttii säätä syksyisessä yössä yhdeksää keväisessä päivässä” on kansanperinteen riimi. Huhtikuu on vuoden kolmanneksi epäsuosituin kuukausi. (lainattu uutisesta joka viimetalvena oli jossain). Marraskuuta ja lokakuuta ei tarvinne selittää, mutta joku saattaa ihmetellä huhtikuuta. Huhtikuussa tosiaan saattaa olla ihan mitä vaan ja taivaaltakin saattaa tulla kaikkia sortteja mitä siellä valikoimiin kuuluu. Säätila saattaa minuuteissa mennä päälaelleen: aurinkoinen hetki muuttuu minuuteissa räntäsateeksi. Päivällä heleää paistetta, yöllä hyytävää pakkasta. Kevään tuoksutkin on vielä huhtikuulla edellisen kesän mätänevien kasvijätteiden lemua auringon niitä lämmittäessä.
Ainoat seikat jotka estävät huhtikuun vaipumasta alimmaksi kuukausivertailussa on lisääntyvä valo, laulavat linnut, ja kesän odotuksen eliksiiri.
”Muurahaiset aina ahertaa ja ahertaa” on laulun riimi. Höpö, höpö juuri ne on vetäneet hiljentymisen aikaa puolivuotta. Nyt kuitenkin aurinko armas ne herättää ja pesänkorjaukseen ryhdytään porukalla. Palokärki kun on tehnyt kekoon koloja etsiessään välipalaa.
Ensimmäiset perhoset liitelivät kedolla 7.4 ja olivat kahta lajia. Toista en tuntenut mutta toinen oli nokkosen mukaan nimetty.
Peipposet ovat aloittaneet laulumarkkinoilla ja helpottavat nyt mustarastaiden urakkaa.
Pääsiäisen kalavalikoima oli vielä verkkosaalista. Rysiä ei ole laskettu vaan on viivytelty. Ankarat tuulet, välillä myrskyn voimaan yltävät, eivät ole innostaneet rysiä laskemaan. Kevään/alkukesän pyyntipaikat ovat myrskyalttiimpia kuin syksyn apajapaikat, joten ei ehdoin tahdoin pyydyksiä lasketa koska rikkoontuminen on mahdollista ja kevätkiireissä on muutakin tekemistä kuin nostaa juuri laskettuja pyydyksiä korjaukseen. Toivotaan, että kevään heikkotuuliset kelit alkavat ja suovat työrauhan rysien laskuun.
Loppukevennys. Taannoin luin tutkimuksesta jossa todettiin että koira valokuvissa herättää usein myönteisen reaktion katsojassa. Osa lukijoista jopa lukee vain jutut joihin koira jotenkin liittyy. Nyt niille lukijoille jotka on koiraintensiivisiä, kuva Siru koirastamme veneen keulatuhdolla.