DSC 0992

Miljoona, miljoona, pönttöä.

Kevään puuhastelua ja pesäpönttöjä linnuille. Puihin killumaan ja sitten rekisteriin Yle:n ”miljoonan pöntön” kampanjaan. Olen pikkupojasta lähtien pöntöttänyt lähipiiriäni. Antoisa harrastus enkä juuri muista turhaan pönttöä laittaneeni.

DSC 0997

Asuntopula kolopesijöillä on krooninen. Tähän pönttöön tuli ensimmäinen tintti tutustumaan ripustamisen jälkeen ennen kuin ehdin tikapuilta maahan. Hukkareissun teki. Lentoaukko on kottaraisen ja tervapääskyn hartioille tehty.

DSC 0989

Onneksi jäi sentään lautaa yli pönttötalkoon että sai uuden kalasumpun tehtyä. Lyhytaikaisesti sumpussa saa saaliin säilymään ja voi tuoreella kalalla vastata kysynnän huippuihin.

DSC 0990

Rysäkalastus vaatii runsaasti merkkilippuja. Lippujen huolto on yksi kevään työ.

DSC 0994

Lippukangas ei kestä kuin yhden kalastuskauden kerrallaan. Sata lippua kun on valmiina lippujen kunnostukseen niin riittänevät kevään vaihtotarpeeseen.

DSC 0987

Lippurungot tehdään lähimetsän kuusen saitoista, uusiutuvasta materiaalista. Sopivat kituliaasti kasvaneet kuusen saitat haetaan metsästä ja kuoritaan. Koho ja paino sovitetaan ja liput kiinnitetään. Vuosittain on uusia tehtävä niin pysyy lippukanta asiallisessa kunnossa.

DSC 0995

Pari päivää meni Kalaviikko – tapahtumassa Helsingissä. Parin vuoden välein toistuva tapahtuma kerää kala-alan toimijoita yhteen. Viimeisin oli ohjelmaltaan erityisen onnistunut. Tilaisuuteen oli saatu myös poliittista näkökulmaa ja eri puolueiden edustajien paneelikeskustelu oli elinkeinokalastajille ajatuksia herättävä. Kauniita puheita kotimaisuuden puolesta on kiva kuunnella, mutta samalla pitää kuitenkin mielessä, että heidän teot ovat aivan muuta.

Innovaatiot ovat nyt vahvasti tulevaisuuteen suuntautuvan kalatalouden visio. Sininen biotalous on tulevaisuuden suunta ja toivottavasi kalastus pääsee ja pysyy mukana. 

Tutkimuksen ja yritystoiminnan pitäisi tehdä yhteistyötä. Hyvää siinä on myös että hakoteille kalastuksessa maassamme menneen tutkimuksen ja yliopistojen kala”talous”tiedettä ei enää pidetä hengissä dumppaamalla niihin yhteiskunnallista nollatuloksen rahoitusta. Meillä elinkeinossa pitäisi nyt olla mahdollisuus suunnata alamme tutkimusta elinkeinolähtöisesti ja yhteistyössä. Kalastuksessa tämä tarkoittaa ettei maassamme ole alallemme tällaista tutkimusalan tarjontaa joten varmaan katseet on suunnattava maailmalle. Kansainvälisesti kalastus on merkittävä sektori joten yhteistyökumppaneita löytyy. Paikalliset olosuhteet ulkomaisten on omaksuttava, mutta uskon että näin päästään nykyisestä pelkästään elinkeinokalastukselle rasitteeksi muodostuneesta tutkimusaatemaailmastamme.

Mielenkiintoista tässä on se, ettei esimerkiksi kalanviljely ole samassa jamassa. Kalanviljelysektorilla ihan oikeasti elinkeinon kehittämisessä on jo pitkään ollut maassamme taloudellistieteellinen lähestymistapa ja tuloksia on tullut. Kehitetty on viljelytekniikkaa, jalostettu kasvatukseen sopivia kalakantoja ja jopa etsitään uusia kohdelajeja. Ympäristöpuoli on kuitenkin pystynyt pitämään tämänkin kalatalouden osan kuihtuvana lupapolitiikallaan.

Kalaan ei vielä ole lähdetty. On kelirikonaika. Rannoilla on uutta jäätä viimeviikon yöpakkasista. Leutoa on luvassa joten lähiaikoina kalastus alkaa. Takapakkia kevään alkuun ei ole näköpiirissä joten tulossa on aikainen kevät.

HjS