Kansanperinteen mukainen puoltalvi on 19. tammikuuta. Tällöin karhu horrosunillaan talvipesässä kääntää kylkeä.

Säänennustamisessa on ympäristön antamat viitteet tulevasta keväästä tulkittavissa tämä päivän jälkeisistä merkeistä. Tärkein niistä on avovesikauden alkamisen ennustaminen. Puoltalven päivän jälkeen ensimmäisestä suojasäästä lasketaan 9 viikkoa ja silloin on meri avoin tässä meidän rannan edustalla.

Tämä ajoitus pitää paikkansa vain jos puoltalvena on talvisää.

Nyt kun katsoo ulos, ei järin talvelta näytä joten laskutoimitus tuskin tulee antamaan oikeaa tulosta.

Vanhan kansan suojasää on tarkoin määritelty. Talvella suoja on kun kylmillään olevan rakennuksen pohjoisenpuolen räystäältä tippuu vesipisaroita.

Varsinainen suoja ei siis ole silloin kun digitaalilämpömittari näyttää +0,1 vaan siihen vaaditaan useampi aste tai useampi päivä lievää plussaa.

Leuto tulee olemaan tämä talvi kun muistellaan jälkeenpäin.

Jäätä on meressä (18.1) vain nimeksi ja lunta saman verran.

Mitä myöhempää jäätä muodostuu sitä nopeammin se sulaa kevätpuolella.

Merijäähän jää suolaa jäätyessä. Suola alkaa poistua jäätymisen jälkeen. Esimerkiksi arktisten alueiden ikijää ei sisällä ollenkaan suolaa vaikka se olisi muodostunut merivedestä. Meillä ei ikijäätä ole, mutta joulukuussa jäätyneestä murtovedestä on suola poistunut lähes täysin kevääksi kun se alkaa sulaa. Helmi- maaliskuulla jäätyneessä jäässä taasen on suolaa. Kevätaurinko saa tällaisen nuoren jään sulamaan paljon helpommin, koska sen sisältämä suola avittaa. Nyt voimme suurella varmuudella ennustaa jäätalven 2014/2015 olevan keskimääräistä helpompi ja varmasti ainakin lyhyempi.

hjs19012015 3

Rannassamme on vain hieman ajojäätä jonka tuuli pitää vasten rantaa.

Näyttää siltä, ettei jään alta kalasteta ollenkaan tällä talvikaudella mikä nyt ei mikään vahinko ole. Näillä avomeren rannoilla jään alta pyynti on riskialtista ja huonosti kannattavaa silloinkin, kun olosuhteet sen mahdollistaisivat enkä sen perään haikaile. Kovat tuulet ovat karsineet yritykset avovesipyyntiin. Vain jokunen päivä on ollut, kun mielessä on käynyt lähteä pyyntiin. Niistäkin harvoista päivistä osan menohalut esti flunssa. Pyydystyöt ovat nyt tärkeintä. Nyt on niiden aika ja metsätöihin myös jos valoisaan aikaan metsään mennä voi.

hjs19012015 1

Aleksanterin mäntyjä.

Kaadettiin joukkoon jokusia ikämäntyjä nuoren metsän tieltä. Laskettiin puiden ikä kannolta ja vanhin oli 151 vuotta vanha. Mänty oli aloittanut elämänsä samalla vuosikymmenellä kun maassamme oli nälkävuodet ja olimme Aleksanteri II:n alamaisia.

Myyntipuut jo saatiin tehtyä ja klapit on vielä tekemättä.

Metsätyöt teen ihan moottorisaha ja mies periaatteella. Sellainen työ nykyisen koneellisen metsätyön aikana aiheuttaa joskus surkuttelua.Pitäisi kuulemma tehdä koneellisesti kun kerran koneita on.

Kysyn kuitenkin, entäs minun kunnon ylläpito, lihashuolto ja liikkuminen raittiissa ulkoilmassa. Niihin on ehdottomasti parasta hyötyliikunta joka on pyydystyön vastapainoa ja kohta tulee kevät jolloin hauiksen pitää olla muutakin kuin velliä.  Lisäksi puunhakkuun hankintatyö on verovapaata tuloa.

Kun syömme perheessämme itse kalastamiani kaloja, on niiden arvo verotettavaa ja tulona+alv ilmoitettava verotukseen. Kun menen tontilleni metsätöihin hankintatyön arvon voi vähentää puunmyyntitulosta ja klapit omaan lämmitykseen on myös verovapaata. Niin että kannattaako minun jättää metsätyöt toisille ja ostaa vielä kuntosalikortti oman kunnon ylläpitoon.

Ei kiitos. Mieluummin raikkaaseen metsään verovapaaseen työhön kuin hienhajuiseen kuntosaliin toisten pieruja haistelemaan.

On sekin pieni bonus kun pariviikon hakkuiden jälkeen sai ottaa vyöstä käyttöön ennen käyttämäni reiän jonka luulin jo jääneen pois käytöstä.

hjs19012015 4

Varma ennemerkki, kun talvella pakkasella pyryttää niin että puiden rungon sivuun jää lumirantu  = pyryn jälkeen tulee suoja.

hjs19012015 2

Vaikka meressä on niukalti jäätä niin näillä sivuteillä on peilipintaa.

hjs19012015 5

Kyllä luontoäidillä huumoriakin löytyy.  Pyöritellyt tällaisia lumikökkäreitä meidän pihalle. Tarvittiin vain uutta lunta ja myrskytuuli.

HjS